torstai 18. syyskuuta 2014

Anna Abreu -shokki



(Arkisto: maaliskuu 2012)

 

Luin tänään City-lehteä ja yhtäkkiä silmieni eteen hyppäsi uutinen, jossa kerrottiin Anna Abreun julkaisseen kuukausi sitten ”Greatest Hits” -albumin! Ja sanon heti tähän, että Abreu on huikean lahjakas ja hieno artisti, joka tulee tekemään menestyksekkään uran. Mutta siis ethän sä nyt voi juuri 22 vuotta täyttäneenä ja hädin tuskin 4 levyä aiemmin julkaisseena artistina julkaista kokoelmalevyä! Ehkä kymmenen vuoden päästä aikaisintaan. Olin sillä hetkellä kuin puulla päähän lyöty ja oikein ääneen totesin itselleni orastavan tuskaisella äänellä, että ”Ei saatana!”

No, heti tuon tuskaisen tokaisuni jälkeen Sokoksen miestenhuoneen viereisessä vessassa istunut mies kysyi, että ”Onko sulla siellä kaikki ok?” Tokaisin hänelle, että kaikki on kunnossa paitsi että en voi uskoa silmiäni, että Anna Abreu julkaisee ”Greatest Hits” -levyn näin nuorena. Viereisen miestenvessan mieskin oli vaan, että ”No huh huh!”

Siinä me kaksi toisilleen tuntematonta miestä päivittelimme ääneen Annan Abreun kokoelmalevyn julkaisemista, väänsimme iltapäiväkakkojamme, emmekä koskaan edes nähneet toisiamme.

Mutta aivan kuin tämä hämmentävä keskustelutuokio ei olisi ollut vielä tarpeeksi. Ei. Tässä iltapäivällä rojahdin divaanisohvalle, pistin The Voice -kanavan telkkariin soimaan hiljaiselle ja otin kireät päiväunet. 20 minuutin päästä heräsin ja siinä puolitokkurassa kauhunsekaisin tuntein mietin, että mitä helvettiä mun kohta 63 vuotta täyttävä äitini tanssii edessäni pelkät alusvaatteet päällään? Ravistelin päätäni ja tajusin, että huh - sehän olikin vain Madonnan uusin musiikkivideo! Mutta niin upea artisti ja popin kuningatar kuin hän onkin, niin eiköhän tuo lähes alastomana kankeasti heiluminen kuulu pari-kolmekymmentä vuotta nuoremmille. Ikää tulee kaikille ja Madonna on kyllä kulttiartisti ihan vaatteet päälläkin!

Madonnan paras biisi on kyllä ”Like a Virgin”! Hieno kappale, johon pystyin samaistumaan koko lapsuuteni, nuoruuteni ja aikuisuutenikin ajan, sillä neitsythän mä olin itsekin aina vuoteen 2009 asti. Mutta hei, monet uskovaiset eivät harrasta seksiä ennen avioliittoa ja ovat koskemattomia usein hyvinkin vanhaksi. Itse en kuulu kirkkoon, mutta mun syyt olikin puhtaasti sellaiset, että en antaudu ennen kuin Lady Gaga on esiintynyt Suomessa. Ja 2009 viimein hän esiintyi, jonka jälkeen annoin itselleni luvan antautua. Mutta en kyllä tunne montaakaan ihmistä, joka mukamas olisi menettänyt neitsyytensä alle 27-vuotiaana.

Jaaa, no nyt kun lukaisin tämän pitkäksi venähtäneen statukseni läpi, niin tosi moni varmasti luulee tätä joksikin Pop-musiikki-palstaksi tai Suosikki-lehden keskustelusivuksi ja mua saatetaan luulla Bees & Honeyn Ekin salatuksi pojaksi. En tiiä, tarvitsen nyt kahvia ja hiljaisuutta. Moikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti