perjantai 19. syyskuuta 2014

Italiaan lähdössä

(Arkisto: syksy 2012)



Palanen lapsuuttani oli viety minulta pois saapuessani miesmuistiksi venähtäneen tauon jälkeen eilisiltana Pohjois-Nokialle lapsuudenkotikadulleni. Hahlokatu oli asfaltoitu. Ei ollut enää tuttua epätasaista hiekkatietä, joka toi omalla kotiseutuviehättävällä otteellaan täysin omanlaisensa turvallisuudentunteen. Eikä enää niitä tuttuja ja aina niin kainalonlämpimiä muistoja herättäviä kuoppia, jotka jokaisen rankkasateen jälkeen syventyivät piirun verran lisää ja joihin jokaiseen liittyi ainakin yksi pyörällä kaatuminen, pelästymisitkukohtaus sekä äitini huolehtivainen laastarointisuoritus. Tuo kaikki oli nyt haudattu.

Eilisiltasaunavuoroni nostalgiahenkisessä ajatuspiirileikissäni päädyin vastaansanomattomaan johtopäätökseen: aika ei odota ketään. Ajat muuttuvat ja toisinaan on muututtava niiden mukana. Kuin telepaattisena yhteensattumana pukuhuonetilan radiosta soi Johanna Kurkelan ”Oothan tässä vielä huomenna” -balladi. Kyseisen naisartistin lauluääni on tismalleen kuin asfalttihautaamisen uhriksi joutunut rakas kotikatuni - dramaattisen kaunis ja ainutlaatuinen.

Nyt tätä kirjoittaessani, perjantaimyöhäisaamupäivänä, olen innostunut kuin uudenkarhean nahkaruoskan saanut ruuhkahelsinkiläinen sadomasokisti kivuliaalla päiväkahvilla. Nimittäin minä en ole tässä enää huomenna, sillä olen jo tänään iltapäivällä Italiassa. Mukana reissussa on etelänokialaissyntyperäinen
Antti, jonka verbaaliakrobaattinen ulosanti ja tilannekomiikkataituruus saisivat kosteaflirttihenkistä vastakaikua jopa Marttakerho-toiminnan SM-kisoissa. Mukana on myös tuore hääpari, hahlokatulaissydänystäväni vuodesta 1985, Timo, ja hänen lempääläläinen hardcoreheppatyttömielitiettynsä Riina, joidenka unohtumattomissa häissä toimin bestmanina kesällä. Tilastonikkarointiharrastajille mainittakoon, että tämähän on tavallaan meidän kaikkien neljän ensimmäinen häämatka.

Noniin, etupihalta kuuluukin jo ränsistyneen kaksikymmentävuotiaan Renaultin käynnistysäänienpilkahduksia ja tästä nyt on suuntana äitini kyyditsemä matka lentokentälle. Edessämme on kuusi päivää seikkailua ja teemana on Road Trip Italia! Meillä on auto vuokrattuna ja satoja - ellei tuhansia - kilometrejä edessämme. Stoppipaikkakolmikkona toimii Milano - Pisa - Torino, joidenka välissä lukemattomia pikkukaupunkeja, ihmisiä, tarinoita ja tunnelmia. Uusia kokemuksia. Minun elämäntarinat jatkuvat kotikatuani moninkertaisesti suuremmilla asfalttiteillä. Viihdyn matkallani, arvostan jokaista askeltani.

Mitä mainiointa viikonloppua kaikille! Me lähdemme nyt Italiaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti