perjantai 19. syyskuuta 2014

Tissinsekainen aamu

(Arkisto: toukokuu 2013)

Huh huh, itselläni oli tänään hyvin tissinsekainen aamu.

Suoritin aamusella vesijuoksuaktiviteettiä tarunhohtoisessa Kaarinan uimahallissa täysin monotonisen rutinoituneella potku-käsiliike-tekniikalla. Suunnittelin jo altaasta poistumista, kunnes yhtäkkiä klooriveden syleilyyn änkesi yksi eläkeläisrouva lisää. Yksi eläkeläisrouva, joka sai minut pois tolaltani niin pahasti, että pyörittelin huomaamattani päätäni vesipisaroiden ainoastaan lennellessä ympäriinsä.

Nimittäin tuolla vanhalla rouvalla oli arviolta tuuman pituiset, uljaasti pystyyn sojottavat muhkeat nännit! Nuo nännit olivat kuin äärisoikeat lottopallot, joihin silmäni naulautuivat umpipöyristyksen pakottavasta voimasta.

Deletoin suunnitelmani altaasta poistumisesta ja automaattisella liikehdinnällä jatkoin vesijuoksuani, sillä oli niin hämmentynyt noista nänneistä. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Nuo lähes kolme (3) senttimetriä pitkät nännit törröttivät uimapukua vasten kuin takapihatrampoliinin tukitolppa keskivertosuurperheen takapihalla.

Ja vaikka tuo ainutlaatuinen sekä arvoituksellinen eläkeläisrouva harjoitti rauhallista vesijuoksuaan syvällä altaan uumenissa, niin nuo mystiset pystynännit pulpahtivat aina uudestaan pinnalle. Halusin samaan aikaan juosta pakoon altaasta ja samaan aikaan silti jatkaa jo aloittamaani havainnointityötä hänen erikoisnänneistään. Samaan aikaan taistelin myös pelonsekaisia nolotushetkiä vastaan, sillä mieleeni ajautui kauhuskenaarioita, että tuo totaalisen erikoinen tilanne aiheuttaa uikkareitteni uumeniin huolimattoman aamuhannun, enkä kehtaa nousta altaasta pois lainkaan.

Itselleni kertyi ylimääräistä pystynännitiirailuvesijuoksua varovaisen arvion mukaan noin 15 minuuttia, kunnes rohkaistuin ja säntäsin suihkutiloihin. Tovin kuluttua tuosta päästyäni tietoverkkoon havahduin kahteen uutiseen: 1) perinteinen lottoarvonta poistuu syksyyn mennessä telkkarista sekä 2) pitkäaikainen kauneussuosikkini Angelina Jolie on poistattanut molemmat tissinsä. Toisaalta - ei tissit naista tee, jos ei nainen tissejä, kuten meillä Pohjois-Nokialla on tavattu sanoa.

Kuitenkin osa aamupäiväkahvistani läikkyi suunpielieni sekä poskipäitteni ympärille tivatessani itseltäni, että mikäs pirskatin tissitiistai ja soikeiden nännilottopallojen yhteensattuma-aamu tämä oikein on olevinaan? Ensin kohtaan lottopalloja muistuttavat erikoisnännit, joita ei näe edes elokuvissa. Välittömästi sen jälkeen elokuvasupertähti poistaa tissinsä ja lopuksi vielä lottopallotkin katoavat maisemista.

Mikä onkaan sitten tämän toukokuisen aamutositarinani opetus?
Nänni on kuin elämä tiivistettynä - usein hyvin arvaamaton ja jännittävä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti