Karkkilakko - pelkkää sanahelinää ja yksi suuri myytti

(Arkisto: elokuu 2013)

Aloitin viime sunnuntaina määrätietoisesti karkkilakon, jonka oli tarkoitus kestää kuukausia, jopa vuosia. Kuitenkin jo keskiviikkona ilmeni ensimmäisiä vakavaksi luokiteltavia lakko-ongelmia. Samaan aikaan käynnistyi mahtipontinen sekä täysin naurettavia mittakaavoja saanut itselleni valehtelu.

Suoritin keskiviikkona autoilumatkaa Helsinkiin pysähtyen Teboil Pirkanhovissa, Lempäälässä, tankkauspuuhiin. Bensatankin täytyttyä tein visiitin huoltoaseman saniteettitiloihin, missä rutiininomaisen virtsaustoimenpiteen jälkeen ostin ison Take away -kahvin sekä Pätkis-pikkusuklaapatukan. Hyppäsin takaisin autooni ja vasta Pätkiksen syötyäni havahduin Iittalan hujakoilla koko karmeuteen - voi h*lvetinperse, musertuiko karkkilakkoni heti alkuunsa?!

Ei se musertunut. Tai niin ainakin uskottelin itselleni. Rauhoittelin itseäni sanankääntein: ”Se oli vahinko, sä et syönyt sitä suklaata tietoisesti saatikka tahallaan.” sekä ”No kyllähän sitä aikuinen mies nyt sen verran sokeria vereensä tarvitsee, että ilman muuta on parempi syödä yksi suklaapötykkä kuin pyörtyä rattiin, ajaa ojaan, missä sitten auto räjähtää ja minä menehdyn.” Ja minä uskoin itseäni. Uskoin itselleni syöttämät pajunköydet sinisilmäisenä kuin Marttakerhon sihteeritäti omenahillopullapitko suussa keskellä ompelukoneen surinamekkalaa.

Keskiviikkoiltatuimaan sitten Helsingistä Tampereelle ajaessani pysähdyimme repsikanpenkillä istuneen Antti-kaverini kanssa Hyvinkään ABC:lle, missä "MC Läppäpytty"-lempinimeäkin totteleva Antti osti lakritsikarkkipussin ryhtyen pelaamaan Tuplapottia. Samalla kymmenminuuttisella itse kävin miestenhuoneessa ansaitulla myöhäisiltakakalla. Hypättyämme Hondaani Antti sanoi, että voidaan syödä tuo isohko karkkipussi puoliksi. Minä siihen tokaisin välittömästi, että en voi osallistua karkinsyöntitalkoisiin, sillä olen karkkilakossa! Lyhyen karkkisanaharkan päätteeksi mussutin karkkia kuin 8-vuotias pikkupoika uskotellen itselleni mm. että ”Hyvä se on syödä vähän karkkia, etten vaan nukahda rattiin!” Ja jälleen selitykseni upposivat minuun täydestä.

Kuitenkin tänään lähtiessäni kävelemään salilta kotia kohti pysähdyin Makuunin kohdalla. Minä pysähdyin tutkiskelemaan tilannetta syväluotaavasti ja olemaan kerrankin karkkilakkorehellinen nuorimies. Pyysin itseltäni anteeksi, että huijasin minua karkkilakon aikana. Minä kulutan paljon, joten voin myös syödä toisinaan karkkia! Elämä on turhan lyhyt kieltojen asetteluun. Kävelin päättäväisesti Makuuniin, otin maltillisen pussin lempikarkkejani ja katosin raivoraittiina nokialaiseen lauantaivilinättömyyteen.