(Arkisto: tammikuu 2013)
Huh huh, kyllä elämäntaival vaan voi olla millisekunnista kiinni.
Olen jo vuosikausia pitänyt elämää suurena ja arvaamattomana
seikkailuna. Mitä enemmän uusia jännittäviä kokemuksia tulee kerättyä ja
mitä erilaisimpiin ihmisiin tutustuttua, sitä rikkaampi ihminen lopulta
on. Jonain päivänä elämä kuitenkin vilisee filminauhana meidän jokaisen
silmien edessä ja mielestäni meidän tehtävänä on pitää huoli siitä, että se on silloin katselemisen arvoista.
Pari päivää sitten olin hetken aikaa periaatteessa menehtynyt
nuorimies. Sydämeni pysähtyi ja oman elämäni filminauha heilui silmieni
edessä. Nimittäin istuin tiistaina muina miehinä rutiininomaisella
aamukakalla, kun yhtäkkiä tapahtui jotain odottamatonta - minä aivastin.
Kyllä, aivastaessa ihmisen sydän ihan oikeasti pysähtyy. Se pysähtyy
tosin ainoastaan millisekunnin ajaksi, mutta pysähdys se on sekin!
Samalla millisekunnilla elämänfilmini vilisi hidastettuna ja olin
yhtäkkiä 90-luvun loppuvaiheilla Nokian keskustassa, missä jouduin
hävityn kaveriporukkavedonlyönnin seurauksena ostamaan kioskilta ”50+
Women”-pornolehden. Myyjä sattui tietysti olemaan juurikin yli
viisikymppinen nainen, joten siinä minä sitten järkevällä
punastumisnaamalla suoritin ikänaispornolehdenmaksua. Minun ja
myyjättären katseet kohtasivat maksuhetkellä parin sekunnin ajaksi. Ne
olivat elämäni pisimmät sekunnit. Kiirehdin pornolehti kädessäni pois
siitä kioskista, enkä enää koskaan palannut takaisin.
Välittömästi elämänfilminauhani vei minut Turkkiin, missä olin
13-vuotiaana muistorikkaalla lomamatkalla. Noteerasin rannalla
auringonottopuuhissa keski-ikäisen naisen, jonka narubikinien alta ja
sivuilta pursusi niin valtava genitaalialuepuska, että meinasin tukehtua
pelkästä katsomisesta. Siitä karvaviidakosta olisi pystynyt neulomaan
vaikka Seppälän villapaitasyysmalliston 1995. Se puska oli niin valtava,
että sillä oli varmasti oma hotellihuone. Sillä puskalla olisi voinut
hiljentää peruukkinaamaisen Lenita Airiston naulapyssynaurun ja rakentaa
herranjestas vaikka uuden jättiristeilyaluksen, jonka yläkannella
sitten voisi heilua alasti ja…
Sitten aivastukseni olikin ohi
ja tajusin, että haluan entistä ennakkoluulottomammin kerätä lisää
erilaisia tarinoita elämäni filminauhaan, joten toimin oitis. Suuntasin
tiistai-iltapäivällä luovuttamaan verta ja eilen aloitin
avantouintiharrastuksen, joskin avannosta noustuani luulin olevani
nainen, sillä veitikkani oli kadonnut kylmyyden keskellä. Ja tänään
hulluttelin ostamalla Kaarinan Prismasta porkkanoita.
Mutta mikä onkaan
tämän tarinan opetus? En minä vaan tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti