Autoa katsastamassa

(Arkisto: marraskuu 2012)

Kummasti sitä ihminen vuosien saatossa kiintyy omaan autoonsa. Yhteisiä kokemuksia kertyy valtavasti ja autossa tulee koettua koko elämän tunnekirjo. Sinä naurat, itket, jännität, unelmoit, keskustelet, tarkkailet ja ajattelet autossa. Käyt autollasi lähellä, käyt kaukana. Ystäväsi, mielitiettysi, perheesi ja tärkeimmät tavarasi ovat usein autossasi. Ajat turvallisesti, ajaudut toisinaan hengenvaarallisiinkin tilanteisiin. Maksat vakuutuksia, maksat korjauslaskuja.

Ja käyt katsastuksessa.

Minä kävin tänään katsastuttamassa vuosimallin -96 Hondani. Mittarissa on 203 000 yhteistä kilometriä ja tuo auto on kulkenut kanssani lähes kolmanneksen elämästäni. Ajaessani kohti katsastusasemaa minua jännitti kuin teinipoikaa ensitreffeillä hetki ennen varovaista käden ojentamista tytön reidelle - mitenköhän tässä tulee käymään? Lopulta hyvästelin autoni katsastusaseman parkkipaikalla ja matkustin apostolinkyydillä epävarmoin 43-talvikengännumeroisin askelin konttoriin maksamaan katsastusmaksun sekä luovuttamaan avaimet katsastajalle.

Odottelutilassa pysähdyin analysoimaan kiintymystäni autooni. Varsin hassua, että olen periaatteessa rakastunut autooni, vaikken ole koskaan ollut mitenkään automiehiä. Moottorijuttujen ja autokiinnostuksien sijaan siirryin jo pienenä erilaisten urheilulajien pariin. Löysin paikkani sieltä. Nuorempana usein ajautuessani autoista pitävien ihmisten kanssa keskustelutilanteisiin nyökkäilin ja naureskelin keskustelijoiden mukana tarkoituksenani antaa mielikuva, että tiedän itsekin autoista paljon. Ja samalla vältin viimeiseen asti joutumasta noloon valoon ollessani oikeasti totaalisen autotiedoton moottoripuupää.

Myöhemmin olen kuitenkin onnekseni oivaltanut, ettei kaikesta tarvitse tietää kaikkea. Siinä ei ole mitään noloa. Sehän se rikkaus onkin, että olemme kaikki erilaisia. Yksi tietää autoista kaiken ja saa niistä energiaa elämäänsä. Toinen pitää kirjojen lukemisesta ja hiljaisuudesta. Kolmas kerää saksalaisia 80-luvun jynkkyleffoja ja tunnistaa panokohtausten taustamusiikeista, mikä orkesteri sitä karvaista jumputusteknoa soittaa. Neljäs matkustelee, puhuu useita kieliä ja sulautuu erilaisiin kulttuureihin kuin sadomasokisti helakanpunaiseen nahka-asuunsa. Viides rakastaa kokkausta, osaa loihtia aterian vaikka sokeasta harmaalokista ja ruokalajeihin tutustuminen on hänen kutsumuksensa. Kesken tämän pohdintakokonaisuuteni katsastajasetä käveli luokseni, katsoi silmiini ja tokaisi kauniit sanat: ”Tää on kunnossa!”

Katsastus oli menestys ja ainakin vuosi lisäaikaa luvassa. Yhteinen taipaleemme jatkuu ja suunta on sama kuin elämässä yleensäkin - eteenpäin.