Muistakaa käyttää kumia

(Arkisto: huhtikuu 2013)

Se oli aivan tuiki tavallisen rauhallinen iltapäiväkävely koirani Sepon kanssa. Kaksikymmentäviisiminuuttinen sujui leppoisissa merkeissä, keväinen auringonpaiste työsti jo ensimmäisiä pisamiaan isoon naamaani, Seppo pääsi haistelemaan usean koiran kanssa ja itse vaihdoin kevätkuulumisia toisten koiranomistajien kanssa. Se oli oikein mukavaa.

Lopuksi sitten saavuimme kerrostaloni parkkipaikalle, missä naapurirapun viisikymppinen mies vaihtoi kaverinsa kanssa kesärenkaita autoonsa. Vilkaisin kenties parin sekunnin ajaksi muualle, kunnes koko iltapäivälenkki sai dramaattisen käänteen ja tapahtui jotain odottamatonta:

Seppo alkoi paneen talvirenkaita!

Kyllä vain. Olen jo aiemmin väkisin hyväksynyt faktan, että omalla koirallani on passionaattinen matkalaukkufetissi ja että hän kiihottuu jokaisesta laukkua muistuttavasta tavarasta. Mutta että renkaitakin vielä. Antakaa mun kaikki kestää!

Auton sivussa lojuneet, juuri pois vaihdetut talvirenkaat olivat tehneet 2,5-vuotiaaseen shetlanninlammaskoiraani sen verran eroottisen vaikutuksen, että hän päätti ryhtyä oitis nylkyttämään niitä ihan simona. Ajattelin kuitenkin siinä, että olen kyllä nähnyt tuon renkaanvaihtajamiehen sen verran usein ja joka kerta varsin iloisesti olemme tervehtineet, että kai tässä voisi rohkeasti heittää vähän iltapäivähassuttelevaa tilannehuumoria.

”Noooo, eiköhän meistä oo jokainen joskus alkanut talvirenkaita paneen” tokaisin leikkisästi hymyillen ja nyökkäillen vaistomaisesti miehiä kohti ikään kuin hakien hyväksyntää huumoriläpälleni. Sitä hyväksyntää ei koskaan tullut. Ei. Nyökkäsin nopeasti uudelleen, vilkaisin hymähtäen koiraani ja hain uuden katsekontaktin noihin miehiin tarkoituksenani viestittää, että tämä on niin kuin tällaista tsoukkia. Yhtäkkiä minua tuijotti kaksi keski-iän ylittänyttä miestä naamat vakavina. Samalla hetkellä huomasin heiluttelevani päätäni kuin pingisottelua katsova änkyräkänninen kiinalaismies. Epäonnistuneen tilannehuumorini nostattama paniikki alkoi kasvaa jo miltei ylitsepääsemättömäksi ja sain nopeasti soperrettua Sepolle jotain muminaa eteenpäin jatkamisen merkiksi. Ja me livahdimme pois.

Pian olimmekin jo kotona, pyyhin Sepon tassut, keitin itselleni kahvit, istuin divaanisohvalle ja aloin vielä puntaroida äskeistä seksuaalista kanssakäymistä autonrenkaiden ja Sepon välillä. Pähkäilin tovin, että miksi tuosta episodista jäi itselleni kuitenkin todella positiiviset fiilikset.

Sitten mä sen oivalsin - on mulla vaan fiksu koira, kun hän käyttää panohommissa kumia.