Aleksis Kiven päivä

(Arkisto: lokakuu 2012)

Vallan mainiota Aleksis Kiven päivää! Jokaisen, joka on joskus lukenut edes sivullisen mistä tahansa kirjasta tai osaa puhua suomea, tulisi kumartaa tahi niiata alastomana tuon suomalaisen kirjallisuuden isäksikin tituleeratun miehen kunniaksi ollakseen ikään kuin samalla viivalla kirjainten ja runouden kanssa - ilman vaatteita ja aitona itsenään. Tämän liputuspäivän ratoksi olen pohtinut kolmea arkista asiakokonaisuutta:

A) Heijastimet.
Näin syksyisin näkyvyys liikenteessä on yhtä pimeää ja kyseenalaisen hämärää kuin katolisen papin mieli. Kyllähän suojatiellä ilman minkäänlaista heijastinta kävelevällä ihmisellä on myös oma vastuunsa. Nopeusrajoituspuitteissa köröttelevän autoilijan on usein periaatteessa mahdotonta havaita kävelijää, joka astelee älypuhelintansa pläräillen umpisynkällä tiellä mentaliteetilla ”Minulla on oikeus kävellä tästä ja autoilijan pitää pysähtyä aina!” Terve pelisilmän ja järjen käyttäminen säästäisi monta onnettomuutta. Kuten vanha pohjoisnokialainen sanontakin kuuluu: Liikennekäyttäytyminen on kuin yrittäisi pukea marsulle eroottisen silkkisiä alusvaatteita - tiimityötä, jossa täytyy ajatella myös muita eikä vain omaa napanöyhtäänsä.

B) Soittaminen takaisin.
Tämä onkin melkein kinkkisempi dilemma kuin kainalokarvaruuhkan trimmaussuoritus aggressiiviselle miesvihaajaäärifeministille. Noniin: joku soittaa sinulle, etkä aivan ehdi vastata, sillä olet juuri tuolloin esimerkiksi rentouttavalla iltapäiväkakalla. Hoidat itsesi sukkelasti puhelimesi ääreen ja soitat HETI takaisin. Ja äsken sinulle soittanut ei vastaa! Minne helvettiin hän katoaa 15 sekunnissa? Pöyristyttävä mysteeri.

C) Hissikäyttäytyminen.
Ajauduin tänään epähuomiossani hetkeksi Stockmannin Hullujen Päivien ihmisviidakkoon, missä moni karvan verran liian tosissaan shoppailija on valmis taklailemaan, irvistelemään ja raapimaan kanssaihmisiä 0,85 euroa halvemman suklaarasian tai mokkanahkavyön vuoksi. Entäs sitten näiden kauppakeskusten hissit? Esimerkki: täynnä ihmisiä oleva hissi saapuu määränpääkerrokseensa ja ennen kuin hississä olevat pääsevät ulos sieltä, niin monilla hissiin saapuvilla tuntuu olevan suunnaton tarve ängetä itsensä sisään sinne. Millä logiikalla he kuvittelevat tilanteen etenevän mitenkään? Sama kuin virtsaisi vastasilitetyn ruutupäiväpeiton päällä täysinäisenä sojottavaan ananasmehulasipulloon ja ajattelisi, ettei läiky mitään yli - mahdoton yhtälö.