sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Vanha, yksinäinen mies

(Arkisto: maaliskuu 2014)

Olin tänään myöhäisiltapäivällä rutiininomaisella juoksulenkilläni pitkin poikin Nokian aivan järjettömän kauniita kylänraitteja. Tutun lenkkimatkani loppupäässä, entisen Hesburgerin takana keskustan lähimaastossa, sijaitsee sorsapuisto, jonka hennosti virtaavan puron laitamilla oli vanha mies ruokkimassa sorsia. Olin nähnyt tuon miehen aiemminkin niin monta kertaa samoissa ruokintapuuhissa, mutta joka kerta olin vain juossut ohi.

Tänään mies oli tuttuun tyyliinsä ruokkimassa sorsia. Sorsia, joita oli paikalla aivan uskomattoman paljon - helposti ainakin kaksisataa. Ehkäpä enemmänkin. En ole mikään ornitologi saatikka sorsamatemaatikko, joten tarkkoja lukuja en osaa kertoa. Se oli upean näköistä, kun ihminen ja valtava lintulauma olivat sulassa sovussa keskenään. Olin jälleen juoksemassa heidän ohitseen, mutta spontaanisti päätinkin jostain syystä yhtäkkiä pysähtyä ja kävelin miehen luokse. Tästä vanhasta miehestä huokui ääretön ujous Ylöjärvelle saakka ja hän vältteli katsekontaktia kuin lempääläläinen kirjastotäti nahkahousuissa lainakirjojen leimaamista - tosi paljon.

”Moi! Saanko mäkin vähän ruokkia?” tiedustelin mieheltä ennakkoluulottomasti. Hän vastasi myöntävästi. Pöyristelin siinä sitten - meistä kahdesta paljon puheliaampana - etten oo ikinä nähnyt näin montaa sorsaa samaan aikaan ja että omalla tavallaan sorsatkin ovat kyllä äärettömän kauniita kujeilijoita. Sitten tämä todella mukava ja yltiörauhallinen vanha mies vastasi mielestäni varsin pysäyttävästi:

”Sorsat on kyllä hienoja. Ei minulla ole elämässäni mitään muutakaan.”

Miehestä näki, että hän oli hyvin yksinäinen. Samaan aikaan kuitenkin hänen rauhoittuneisuus ja tietynlainen onnellisuus sorsien lähellä oli käsin kosketeltavaa. Hengailin vielä tovin tuon vanhan miehen kanssa ja pelkästään katsellessa sitä sorsien hulluttelua aika heilahti nopeasti.

Sitä mä vaan tässä olotilapäivityskirjoittelen, että yksinäisyys on harmittavan iso ongelma meidän jokaisen kotipaikkakunnassa. Monesti esimerkiksi pelkkä iloinen ”Moi!”-tervehdys taikka ”Mitä kuuluu?” -kysymys saattavat pelastaa jonkun yksinäisen ihmisen päivän. Mehän voidaan kaikki tehdä pieniä asioita vähentääksemme yksinäisyyttä ympärillämme. Yhdessä yksinäisyyttä vastaan! Eksni? Joo! Tulee hyvä mieli kaikille. Näin on nännit!


6 kommenttia:

  1. Oot sä hieno ihminen Petteri, sydän paikallaan! Arvostan suuresti. Ja sulla on hyvä blogi. Hyvää uutta vuotta ja hienoja hetkiä sinne maailman toiselle puolelle! Jatka samaan malliin :) (y)
    -Matias

    VastaaPoista
  2. Mä olen nyt oikein todenteolla lueskellut näitä tarinoita. Samaan aikaan tekstit herättää satoja ajatuksia ja toisaalta taas kaikki on kirjoitettu niin tyhjentävästi että sitä tuijottelee taivaalle ja toteaa "niin".
    Mun kotikadulla täällä Tampereella asuu "pulumummo". Oon usein nähny sen saapuvan tienvarteen pussillisen leivänmuruja kanssa. Pulut lennähtää mummon luo heti sen nähdessään ja tulee syömään kädestä. En ole jäänyt pidemmäksi aikaa väijymään kun autolla oon vaan huristellut ohi. Miettinyt kyllä monesti, että mitähän sen mummon elämään kuuluu. Siinä missä me muut aamuvarhaisella ajellaan töihin "suorittamaan" ja hankkimaan elämään sisältöä, mummo se tallustelee lintujen luo ja hymyilee niille. Kohtaamisensa kullakin. Moni ei varmasti lintutyyppien jutuille menekään. Olikos se joku Yksin kotona -leffa missä myös oli sellanen yksinäinen lintujenruokkijanainen? Ilmaa muille ihmisille. Taidanpa kesäloman aika vaihtaakin lenkkireitin kulkemaan lintumummon ohi ja jos oikein rohkaistun, niin kehaisen ääneen taitojansa mikäli sattuu näkösälle osumaan. :)
    Myöskin jos sattumalta tunnistan sut joskus kaupungin kaduilla, tulen lausumaan ääneen kiitokset. Ihan vaikka vain siitä että olet.

    VastaaPoista
  3. Moikka!
    Olipas lämminhenkinen tämä sun kirjoitus! Kannattaa ilman muuta mennä pulumummon luokse rupattelemaan ja lintuja ruokkimaan. Vasta kun kohtaa oikeasti tuollaisia herttaisia vanhoja ja yksinäisiä ihmisiä, niin havahtuu siihen tosiasiaan, että onko meillä tässä maailmassa oikeasti kiire mihinkään. Rauhoittavaa puuhaa.

    Kiitos tästä viestistä, tuli hyvä mieli! :)

    VastaaPoista
  4. Tämmösiä maailmansyntyjä on mukava pohdiskella. Vie mennessään. Saa nähdä näkyykö pulumummoa kesällä, koska ymmärsin just fiksuna plikkana että aika hyvin noi linnut löytää ruokaa ominpäinkin tällaseen aikaan vuodesta. Mut katsotaan.
    Tollasilta pulumummoilta olis kyllä toisaalta paljon opittavaa, vaikkei heti niin uskois. Just siitä kiireettömyydestä. Se ei vaikuttanu sellaselta, että olis heti lintujen ruokinnan jälkeen singahtanu kotiinsa uurastamaan sitä ja tätä. Se varmaan elämässään tekee just niitä asioita, mistä mäkin huomaan haaveilevani. Siis vaikkapa kirjan lukemisesta teekupin ääressä. Rauhallisesta kävelystä tai istuskelusta puistossa ja ohikulkevien ihmisten katselemisesta. Ja jos oikein villiksi heittäytyy, voi vaikka avata radion ja laulella vähän suosikkilaulujen mukana. :)

    Mä melkein näin sun kaksoisolennon muuten eilen! Semmonen kulki Telakan ohi tuossa päivällä. Mutta en kehdannu lähteä juoksuun selvittääkseni asiaa. Ehkä semmoset vastaankävelyt on kuitenkin lopulta miellyttävämpiä kuin mahdottomat perässäjuoksut. :D

    Ja eipä kiittämistä. Hyvä palaa antajalleen. :)

    VastaaPoista
  5. Sulla on kyllä äärettömän rauhoittavia haaveita.
    Telakan kohdilla tuo kyseinen ihminen oli varmaankin juuri kaksoisolentoni, sillä en tuolloin siellä pyörinyt, vaikkakin asun kyllä ihan siinä kyljessä, Kalevassa.

    Hauskaa viikonloppua sulle ja pulumummolle! :)

    VastaaPoista
  6. Nooh. Ne haaveet sopi tähän asiayhteyteen. Kyllä sillä listalla on sitten vielä vanha puutalo Siurosta, koira, kesäkanat, perunamaa, oma luontopainotteinen päiväkoti, ompeluhuone ja jotain muuta pientä. :D Mutta haaveita on ihmisellä hyvä olla. Eipä sitä muuten tekis muuta ku huokailis elämän tyhjyyttä.
    Reipasta alkuviikkoa! :)
    -pulumummoo ei oo näkyny. Se on kesä nyt!

    VastaaPoista