Ajauduin tappeluun!

(Arkisto: elokuu 2013)

Tai tappeluun ja tappeluun, mutta ollessani myöhäisiltapäivällä leikkaamaassa äitini omakotitaloa ympäröivää yltiörehevää orapihlaja-aitaa, niin kaikki ei todellakaan mennyt suunnitelmieni mukaan. Olin liikkeellä kovalla leikkausasenteella ja tavoitteenani oli saksia niin upea orapihlaja-aitaluomus, että naapurikaduilla kuiskittaisiin kolmasosakateellisina vielä ensi kesänäkin, että sillä Poukan rouvalla on kyllä aivan henkeäsalpaavan kauniiksi trimmattu puska! Iltapäivän teemani olikin: ”Nyt leikataan s%4tana!”

Kuitenkin kaikki kauniit puskakorulauseet sekä leikkaussuunnitelmani alkoivat musertua välittömästi tartuttuani pihasaksiin. Nimittäin ainoastaan joitakin sekunteja ehti vierähtää, kun loppukesän sinnikkäimmät kirvat alkoivat härnätä minua. Aluksi en ollut huomaavinaankaan tuota kirvalaumaa, mutta kuitenkin siinä vaiheessa, kun puoli tusinaa röyhkeää kirvaa päätti hyökätä suuhuni ja horjahtelin moottorileikkuri kädessäni, menetin malttini.

Ryhdyin tivaamaan kirvoilta, että maksatteko te edes yhtään vuokraa, kun asutte äitini orapihlaja-aidassa? Häh?!!!1 Aika vähäsen epäreilua hyökätä joukolla yhden viattoman nuorukaisen kimppuun! Tulkaa yksitellen koittamaan! Samalla, kun yskin kirvoja ulos suustani, jatkoin vielä tovin vaahtomistani heiluttaen omakotitalopihaninjamaisen sähäkästi vartaloani korostaakseni tuohtumustani.

Noteerasin myös, että kadun toisella puolella sijaitsevassa rivitaloasunnossa majaileva mittavan kyyläyspäivätyön tehnyt pitkäaikainen naapurinainen tuijotti minua keittiönsä ikkunassa. Ohitin hänen ihmettelevän katsekontaktinsa olan kohautuksella, sillä enhän minä ole ollut hänen kanssaan väleissä koko vuosituhannen aikana. Naapurivälimme tulehtuivat muistaakseni 1999, kun olin saapunut alaikäisenä Senssi-yökerhosta kotiin viikonloppuaamuyönä ja kyllästyneenä hänen kyyläykseensä vetänyt housuni alas näyttäen hänelle pyllistellen paljasta pohjoisnokialaista takapuoltani sekä laulaen kovaan ääneen Kirkan ”Kyyneleet”-biisiä.

No kuitenkin, minun ja kirvojen välinen jännittynyt ilmapiiri jatkui koko kaksituntisen aidanleikkaussuoritukseni ajan. Nyt kun rauhoittuneena ajattelen järkevästi, niin kai meissä molemmissa oli loppujen lopuksi vikaa ja kuten meillä Nokialla on tavattu aina sanoa, niin ihmisen sekä kirvojen välisessä riidassa on aina 2000 osapuolta. Lopulta hyvästelin kirvat jopa hieman haikein mielin - meille oli muodostunut viha-rakkaus-suhde. En minä nyt aio ainuttakaan kirvaa esim. Facebook-ystäväkseni kutsua, mutta välimme ovat silti OK-tasolla.

Uskokaa unelmiinne! Minä uskoin ja niin sitä vaan lopputuloksena on mitä suloisin orapihlaja-aitakokonaisuus.