Nälkäpäivä

(Arkisto: syksy 2012)

Astellessani aiemmin tänään määrätietoisin askelin kohti Prismaa, jonka logo muistuttaa vanhojen kaakkoisturkulaiskäyrien mukaan erehdyttävästi jättikokoista Paavo Lipposen uppopallolakkia, noteerasin Nälkäpäivä-keräyksen olevan valloillaan. Ja mitä minun 30,56-vuotias silmäparivaljakkoni näkikään - Punaisen Ristin keräysliivi päällään kerääjänä toimi vanha eläkeläisrouva, jota olen niin useasti nähnyt Kaarinan uimahallin vesijuoksualtaassa.

Suoritimme alta aikayksikön triplatervehdyksen, joka piti sisällään iloisen ”Hei!”-tokaisun, reipashenkisen päännyökäytyksen yläviistoon sekä vilpittömän hymynkareen. Siinä me oltiin periaatteessa kuin kaksi marjaa tuijottelemassa toisiamme. Ikäeroa 50 vuotta ja tällä kertaa poikkeuksellisesti vaatteet päällä. Minulla ei ollut eittämättä minkäänlaista pakokeinoa luistaa antamasta rahaa keräykseen.

Kuin tilauksesta ajatusmaailmaani välähti oiva ideakokonaisuus. Ehdotin tuolle herttaiselle kerääjärouvalle, että vedän kauppalistastani ruksilla yli mahdollisimman monta tuotetta, jota en ihan välttämättä tarvitse ja palatessani tuosta ruokakaupan puolelta luovutan lippaaseen niin monta euroa kuin nuo ruksatut tuotteet olisivat maksaneet! Tuo Paimion vaakunan värimaailmaakin pirteämpi ehdotukseni sai heti ehdottoman hyväksynnän ja niin minä luikahdin ruokaostoksille. Ruksileikki tuntui jopa karvan verran jännittävältä.

Parikymmentä minuuttia myöhemmin saavuin takaisin ja lopputulemana Nälkäpäivä-keräykseen sujahti lompakostani muhkeat 8,45 euroa! Kananmunasetti, tuoremehupurkki, karkkipussi, iso sitruunavichypullo ja pari muuta tuotetta jäivät hyllyihin. Sillä hetkellä tajusin, että esimerkiksi minun tuoremehupurkin ostamatta jättäminen saattaa tulevaisuudessa pelastaa hetkellisesti kokonaisen perheen jossain päin maailmaa.

Tuon jälkeen ajellessani tarunhohtoisella yhdeksäntoistasataayhdeksänkymmentäkuusi vuosimallia olevalla Hondallani kohti kotia pohdin, että annoinko rahaa hyväntekeväisyyteen todella ihan hyvää hyvyyttäni vaiko vaan pönkittääkseni omaatuntoani tekemällä hyvän työn? Tulin lopputulokseen, että sillä on oikeastaan yhtä paljon merkitystä kuin pulujen syysmuutolla, jos indikaattorina käytetään tulevia kunnallisvaaleja - ei mitään. Pääasia, että osallistuin keräykseen! Minä paransin hetken aikaa maailmaa ja hetken aikaa meistä jokainen voi todellakin olla maailmanparantaja. Mukavaa pikkusunnuntaialkuillanjatkoa!