Ystävät ovat kuin kakalla käynti

(Arkisto: heinäkuu 2014)

Sen piti olla aivan normaali maanantainen 14 kilometrin juoksulenkki. Amsterdamin maratoniin on jäljellä vielä 104 päivää ja harjoituskilometrejä täytyy saada säännöllisesti alle paljon. Ja niin minä olin taas juoksemassa ympäri Suomen Roomaa, Nokiaa. Ensimmäiset seitsemän kilometriä sujuivat kertakaikkisen mahtavasti, mp3-soitin pauhasi korvissa, lenkkaritossuni nousivat iloisesti, aurinko porotti, keräsin uusia pisamia kasvoilleni ja fiilis oli loistava!

Sitten alkoivat tämän nokialaisjuoksijan vaikeudet, joita toki olin pienoisella semipelolla odottanutkin, sillä olihan takanani perjantai-lauantai-akselilla suoritettu totaalisen raju ystävieni tuplapolttariviikonloppu ja edelleen vahva semikohmelo oli päällä. Vatsani alkoi möyriä ja hiljalleen kroppaani muodostui tajuton paine. Olin juossut itseni ahdinkoon. Olin kinkkisessä tilanteessa ja jouduin esittämään itselleni sen kysymyksen, että miten mä selvitän tämän kirjaimellisesti paskan tilanteen? Yhtäältä en voinut ryhtyä kävelemään, sillä se olisi hidastanut turvalliseen kotivessaani pääsemistä dramaattisen paljon. Toisaalta jokainen juoksuaskel lisäsi todennäköisyyttä sille tosiasialle, että paskantaisin pian shortseihini keskellä Nokiaa.

Puntaroin lukuisia eri vaihtoehtoja vähäsen jännittyneenä, mutta samaan aikaan vain hihittelin, sillä tämä tukala olotilani muistutti minua unohtumattoman hauskasta viikonlopusta, jonka aikana vietin ikimuistoisia hetkiä rakkaiden ystävieni kanssa ja lisäksi tutustuin moniin huikaiseviin persooniin. Yhtäkkiä olinkin täynnä itseluottamusta - jos nolo kaupunkikakka housuihini on se hinta, joka noin mahtavasta viikonlopusta ja noin mahtavista ihmisistä täytyy maksaa, niin bring it on!

Jatkoin juoksemista ja sitten muutaman kilometrin yltiöhaastavan persepuristusjuoksutuskailun jälkeen tein ratkaisuni. Säntäsin Etelä-Nokialla juuri oikeaan aikaan pikkumetsään, otin housuni alas, istahdin kaatuneen puun päälle ja annoin palaa! Voin kertoa, että se tunne oli uskomattoman vapauttava ja upea. Samalla naureskelin, että paljon minäkin olen Nokialla kokenut ja kolme vesikriisiä läpikäynyt, mutta tällaista kokemusta en ole vielä saanut kokea. Tunsinkin suurta kiitollisuutta istua kakalla pienessä metsäntyngässä Nokian Citymarketin välittömässä läheisyydessä. Olin nopeasti kuin uusi mies, käytin isoja havuja vessapaperin korvikkeena, spurttasin metsästä takaisin juoksulenkkireitilleni ja kirmasin kotiini ennätysvauhtia.

Ystävät ovat kuin kakalla käynti - tärkeä osa jokapäiväistä elämää.