Arkikuvahaaste 1/5.
Lähden mukaan tähän uuteen Facebook-villitykseen ja kiskon kaikki viisi kuvaa tänään sunnuntaina parin tunnin välein, koska mulla on oikeus toimittaa omaan profiiliini materiaalia ja mä pysyn vahvana nuorenamiehenä.
Tämä ensimmäinen kuva on kesältä 1996, jolloin kaksi nokialaista junttia lähti laivalle naurattamaan tyttöjä ja... tai korjataan sen verran, että Tax freestä haettiin 200 markalla karkkia ja mentiin iltakympiltä nukkumaan. Marginaalit on pieniä.
Melkoinen sydäntenmurskaajaparivaljakko - Pottatukka ja Lucky One.
— henkilön Olli Vakkala kanssa.Lähden mukaan tähän uuteen Facebook-villitykseen ja kiskon kaikki viisi kuvaa tänään sunnuntaina parin tunnin välein, koska mulla on oikeus toimittaa omaan profiiliini materiaalia ja mä pysyn vahvana nuorenamiehenä.
Tämä ensimmäinen kuva on kesältä 1996, jolloin kaksi nokialaista junttia lähti laivalle naurattamaan tyttöjä ja... tai korjataan sen verran, että Tax freestä haettiin 200 markalla karkkia ja mentiin iltakympiltä nukkumaan. Marginaalit on pieniä.
Melkoinen sydäntenmurskaajaparivaljakko - Pottatukka ja Lucky One.
-- --
Arkikuvahaaste 2/5.
Tämä toinen kuva on Pariisista syksyltä 2009. Aiheutin tarkoituksenmukaista hämmennystä, epätietoisuutta sekä orastavaa seksortoa turistien ja paikallisten keskuudessa keikuttelemalla pohjoisnokialaista takapuoltani sekä huutelemalla kovaan ääneen vuoden 1995 jääkiekon MM-kultajoukkueen pelaajien nimiä Eiffel-tornin edessä. Muistan tällä kuvanottohetkellä haaveilleeni hetken aikaa menestyksekkäästä tulevaisuudestani Ranskassa - urasta miesmallina sekä kaikenlaisista glamourbileistä, joissa olisi sitten ollut loputtomasti shampanjaa, kaviaaria, nopeita limusiineja ja kaakaonvärisiä kääpiöilotyttöjä.
Haaveiluni tyssäsi kuin seinään, kun pelottavan näköinen turvamies töni minut pois kaiteelta. Ja vaikken osaa juuri sanaakaan ranskaa, niin ounastelin voimakkaasti, että hän huusi minulle täsmälleen näin: ”Painu v*ttuun pelleilemästä täältä!” Summa summarum: Oli okei reissu.
Todettakoon kuitenkin, että Pariisi on vähän kuin kielisuutelisi kuvankaunista serkkuaan - ajatuksena jopa ihana, mutta todellisuudessa siinä on paljon väärää.
Moni varmasti tietää Tukholma-syndrooman, jossa panttivangiksi otettu uhri hiljalleen kiintyy kaappaajaansa. Sen sijaan moni ei välttämättä tiedä Pariisi-syndroomaa, joka on yleinen etenkin japanilaisturistien keskuudessa.
Pariisi-syndrooma on tiivistettynä sellainen, että turistilla on täysin ylimitoitettu mielikuva siitä, että Pariisi olisi täydellinen, puhdas ja ihmiset olisivat ihania. Todellisuudessa kaupunki on likainen kuin thaimaalainen putka ja paikalliset - eritoten asiakaspalvelijat - usein todella töykeitä. Ja kun mielikuvat romahtavat, menevät monet turistit pettymysshokkiin. Tämä on tosi juttu.
Henkilökohtainen vinkkini kaikille Pariisin-reissua suunnitteleville lemmenpareille taikka kaveriporukoille on kaksi sanaa sisältävä toteamus - menkää muualle. Kiitos!
Tämä toinen kuva on Pariisista syksyltä 2009. Aiheutin tarkoituksenmukaista hämmennystä, epätietoisuutta sekä orastavaa seksortoa turistien ja paikallisten keskuudessa keikuttelemalla pohjoisnokialaista takapuoltani sekä huutelemalla kovaan ääneen vuoden 1995 jääkiekon MM-kultajoukkueen pelaajien nimiä Eiffel-tornin edessä. Muistan tällä kuvanottohetkellä haaveilleeni hetken aikaa menestyksekkäästä tulevaisuudestani Ranskassa - urasta miesmallina sekä kaikenlaisista glamourbileistä, joissa olisi sitten ollut loputtomasti shampanjaa, kaviaaria, nopeita limusiineja ja kaakaonvärisiä kääpiöilotyttöjä.
Haaveiluni tyssäsi kuin seinään, kun pelottavan näköinen turvamies töni minut pois kaiteelta. Ja vaikken osaa juuri sanaakaan ranskaa, niin ounastelin voimakkaasti, että hän huusi minulle täsmälleen näin: ”Painu v*ttuun pelleilemästä täältä!” Summa summarum: Oli okei reissu.
Todettakoon kuitenkin, että Pariisi on vähän kuin kielisuutelisi kuvankaunista serkkuaan - ajatuksena jopa ihana, mutta todellisuudessa siinä on paljon väärää.
Moni varmasti tietää Tukholma-syndrooman, jossa panttivangiksi otettu uhri hiljalleen kiintyy kaappaajaansa. Sen sijaan moni ei välttämättä tiedä Pariisi-syndroomaa, joka on yleinen etenkin japanilaisturistien keskuudessa.
Pariisi-syndrooma on tiivistettynä sellainen, että turistilla on täysin ylimitoitettu mielikuva siitä, että Pariisi olisi täydellinen, puhdas ja ihmiset olisivat ihania. Todellisuudessa kaupunki on likainen kuin thaimaalainen putka ja paikalliset - eritoten asiakaspalvelijat - usein todella töykeitä. Ja kun mielikuvat romahtavat, menevät monet turistit pettymysshokkiin. Tämä on tosi juttu.
Henkilökohtainen vinkkini kaikille Pariisin-reissua suunnitteleville lemmenpareille taikka kaveriporukoille on kaksi sanaa sisältävä toteamus - menkää muualle. Kiitos!
-- --
Arkikuvahaaste 3/5.
Tämä kolmas kuvasarja on Edinburghista keväältä 2012.
Vasemmassa yläkulmakuvassa olemme ystävieni Leka-Tukun ja Läppäpytyn kanssa legendaarisella Loch Ness -järvellä, Invernessin kaupungissa, etsimässä mystistä Ness-hirviötä. Melkoisella epäonnella emme nähneet vilaustakaan hirviöstä, jonka vuoksi päätimme nollata hirviöpettymyksemme paikallisen viskin voimalla skotlantilaisessa iltaelämässä. Loch Ness -järvi on muuten jopa 250 metriä syvä ja siinä on enemmän vettä kuin kaikissa Englannin ja Walesin järvissä yhteensä.
Mahtava bussikuskimme Brian totesi nerokkaasti: ”Ei ole pitäviä todisteita, että Loch Nessin hirviö olisi olemassa, mutta ei ole myöskään pitäviä todisteita, että hirviötä ei olisi olemassa.”
Vasemmassa alakulmakuvassa olen Mäkisen klaanin kiltti päällä vuoristovartiointityötehtä
Tuossa isoimmassa kuvassa olen Edinburghin ydinkeskustassa pelaamassa koripalloa yksi vastaan yksi -henkisesti Edinburghin jykevää linnaa vastaan ja kyllähän tuosta kuvasta näkee ne perustaidot, jotka opin Nokialla 90-luvulla, kun pelasin Nokianvirran yläasteen koripallojoukkueessa. Oli kyllä hieno kokemus ottaa mittaa 1100-luvulla rakennetusta linnasta ja kyllä hän oli hyvä poika, hyvä 900-vuotias kivikasvo.
Suosittelen kyllä Edinburghia ja Skotlantia yleensäkin kaikille. Ihmiset ovat kertakaikkisen ystävällisiä ja kohteliaita, maisemat ovat paikka paikoin kuin suoraan jostain 1700-luvulta ja tunnelma on lämmin. Upeaa!
-- --
Arkikuvahaaste 4/5 - Pisan kalteva pyöräily päin h*lvettiä.
Tämä päivän neljäs kuva on Pohjois-Italiasta ja legendaarisen Pisan kaltevan tornin välittömästä läheisyydestä syksyltä 2012. Tässä on käynnissä vaihtoehtoinen kuvaotos sille perinteiselle Pisa-kuvalle, jossa ikään kuin pidetään kädellä tornia pystyssä.
-- --
Arkikuvahaaste 5/5.
Uuden-Seelannin taivaalla neljän kilometrin korkeudessa syksyllä 2013.
Elämäni vapauttavin kokemus! Olotilani oli unohtumattoman upea, sillä kaksi pitkäaikaista haavettani oli läsnä samaan aikaan - yhtäältä olla tarunhohtoisen kauniissa Uudessa-Seelannissa 17 000 kilometrin päässä kotoa ja toisaalta menettää laskuvarjohyppyneitsyys. Tandemhyppyohjaajani Mike oli huikaiseva!
Oon myös kuullut lukemattomien ihmisten haaveilevan reissusta Uuteen-Seelantiin. Mulla on tähän yksi mielipide - olkaa rohkeita ja lähtekää! Vanhana käyränä luultavasti sitten aika vähäsen harmittaa, kun ei nuorempana uskaltanut lähteä haistelemaan maailman tuulia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti