Juhannusviikon taikaa Nokialla

(Arkisto: kesäkuu 2013)

Olin tuossa ensin Nokian Alkossa ostamassa juhannusviinoja, jonka jälkeen kaupassa hankkimassa juhannusruokia. Kaupan kassalla myyjätär otti makkaroista ynnä muista sellaisista ostoksistani viivakoodeja ja katsoi minua pitkään.

Ajattelin siinä, että varmaankin myyjätär on saattanut nähdä jonkun levinneen kuvani Facebookissa ja ehkä tunnisti minut sen takia tai sitten ollaan vanhoja nokialaistuttuja. Hymähtelin kohteliaasti takaisin ja katsoin silmiin. Kuinka väärässä olinkaan olettamukseni kanssa, sillä pian kassaneiti avasi suunsa ja sanoi:

”Marko!? Kiva nähdä sua pitkästä aikaa!”

Hätkähdin oitis ja olin jo tokaisemassa, että en minä ole Marko. Kuitenkin samalla hetkellä, kun myyjätär tiedusteli vielä nykypäivän kuulumisiani, tein hassuttelurefleksinomaisesti kymmenesosasekunnissa päätöksen hieman hullutella hetkisen aikaa. Tällaista puolilapsellista arkipelleilyähän me harjoitamme kavereitteni kanssa ehkäpä liiankin usein. Ja itse asiassa Pirkanmaan ammattikorkeakouluaikoinani tein kavereilleni käyntikortteja, joita he sitten käyttivät baareissa tyttöjen vikittelemiseen. Yhdessä käyntikortissa luki työnimike ”Juristi”, toisessa ”Näyttelijä” ja jossain taisi lukea jopa kunnianhimoisesti ”Ammattiviulisti”.

Yhtäkkiä minulla oli mahdollisuus tehdä tuonkaltaista aktiviteettia livenä ihan tositilanteessa! Minähän olisin ollut totaalisen hoopo, jos en olisi tarttunut ko. tilanteeseen tosissaan. Ei olisi todellakaan ollut kiva illalla sitten kysellä itseltäni pettyneenä sitä kysymystä, että miksi en tarttunut hassuttelutilaisuuteen?

Joten tervehdin Markona takaisin jatkaen samaan hengenvetoon pientä small talkia. Kerroin olevani nykyään Parkanossa hammasteknikkona ja että minulla on norjalainen vaimo sekä kolme lasta - Hannu, Mira ja Björn. Samalla puristin vasemman käden sormiviisikkoni piiloon, sillä eihän minulla mitään sormusta ollut. Ei ole koskaan ollutkaan. Tässä ihan lomailemassa suomalaisnorjalaisen perheeni kanssa täällä Nokialla olemme, jatkoin kertomustani.

Pidättelin samalla sisälläni pursuillutta nauruani ja suuni näytti luultavasti siltä, että minulla olisi ollut puoli litraa nuuskaa ala- ja ylähuulissani taikka tukala kesäkakka shortseissa. Ehei, se ei ollut suinkaan nuuskaa saatikka kakkaa, vaan raikasta ja tukahdutettua hihitystulvaa. Maksoin ostokseni, toivottelimme hyvät juhannukset ja katosin kassajonohälinästä parkkipaikalle hymyssä suin.