Tiskatessani äsken astioita rikoin vahingossa
lautasen. Tuo lautanen särkyi pirstaleiksi kuin tuhansien ihmisten elämä
9/11-iskussa päivälleen 11 vuotta sitten. Kuinka paljon muistoja ja ajatuksia
yksi rikkoutunut luumunvioletti lautanen toikaan keskivertoa isokokoisempaan
päähäni.
Kuin salamannopeasti aikamatkustin tuohon kyseiseen päivään ja yhtäkkiä istuin syyskuun 11. päivänä vuonna 2001 Noki
Kuin salamannopeasti aikamatkustin tuohon kyseiseen päivään ja yhtäkkiä istuin syyskuun 11. päivänä vuonna 2001 Noki
an lukion liikuntasalin pukuhuoneen vessassa
iltapäiväkakalla. Siitä iltapäiväkakasta muodostui kenties dramaattisen
istunto, missä olen koskaan ollut. Kuulin taustalla pölisevästä radiosta
äärituoreen uutisen, jossa kerrottiin lentokoneen törmänneen pilvenpiirtäjään
New Yorkissa.
Äimänkäkisöityneessä olotilassa ajoin äitini keskinkertaisella, hajoamisherkällä ja väriltään ikääntynyttä fasaania muistuttavalla Renaultilla kotiin Pohjois-Nokialle, missä television avattuani koko karmeus alkoi avautua minulle kuin puolukka-apajat syksyisin. Toinenkin lentokone oli törmännyt pilvenpiirtäjään. ”Voi saatanan perse, se on terrori-isku!” tiuskin itsekseni ja tajusin tuhansien ihmisten menehtyneen, tuhansien ihmisten menettäneen läheisensä ja koko maailman olevan shokissa. Nuo menehtyneet ihmiset saivat varmasti jälkeenpäin kauniita sanoja osakseen. Siitä juolahtikin välittömästi mieleeni oma henkilökohtainen kampanjani, jossa annan positiivista palautetta, jos siihen on vähänkin paikka. Sillä positiivisuus ja hassuttelu ovat ratkaisu kaikkiin maailman ongelmiin. Eikä hymy maksa mitään.
Nykypäivänä tuntuu olevan vähän sellainen meininki, että teet tuhat asiaa oikein ja tunnollisesti etkä saa minkäänlaista positiivista palautetta. Mutta kun teet yhdenkin virheen, niin siitä kuulet kyllä heti ja usein pitkään. ”Onpas tää kahvi sekä sämpylä -kombinaatio jotenkin halpa ja iso!” tokaisin tamperelaisessa kahvilassa myyjälle. ”Ihan uskomattoman puhdasta täällä, sä teet oikeasti tärkeää työtä!” kehuin piristämistarkoituksessa surullisen ja alistuneen näköistä siivoojaa Turun keskustassa. Nuo kaksi tapausta ovat esimerkkejä, miten voi pienillä sanoilla saada iloa aikaan. Kun toinen antaa ja toinen saa, niin onni on tasaraha.
Jos jaksoit lukea tätä väsynyttä olotilapäivitystäni näin alas asti, niin kokeile just säkin vaikka ihan piruuttas tuota kehumistaktiikkaa, sillä joskus pienikin kiitos tai imartelu on jollekin ihmiselle se maailman suurin! ”Näin on nännit!” mumisin vielä tässä itsekseni, laitoin tämän seinälleni ja sujahdin takaisin keittiöön päättämään tiskivuoren tyhjennysurakkaani. Moi!
Äimänkäkisöityneessä olotilassa ajoin äitini keskinkertaisella, hajoamisherkällä ja väriltään ikääntynyttä fasaania muistuttavalla Renaultilla kotiin Pohjois-Nokialle, missä television avattuani koko karmeus alkoi avautua minulle kuin puolukka-apajat syksyisin. Toinenkin lentokone oli törmännyt pilvenpiirtäjään. ”Voi saatanan perse, se on terrori-isku!” tiuskin itsekseni ja tajusin tuhansien ihmisten menehtyneen, tuhansien ihmisten menettäneen läheisensä ja koko maailman olevan shokissa. Nuo menehtyneet ihmiset saivat varmasti jälkeenpäin kauniita sanoja osakseen. Siitä juolahtikin välittömästi mieleeni oma henkilökohtainen kampanjani, jossa annan positiivista palautetta, jos siihen on vähänkin paikka. Sillä positiivisuus ja hassuttelu ovat ratkaisu kaikkiin maailman ongelmiin. Eikä hymy maksa mitään.
Nykypäivänä tuntuu olevan vähän sellainen meininki, että teet tuhat asiaa oikein ja tunnollisesti etkä saa minkäänlaista positiivista palautetta. Mutta kun teet yhdenkin virheen, niin siitä kuulet kyllä heti ja usein pitkään. ”Onpas tää kahvi sekä sämpylä -kombinaatio jotenkin halpa ja iso!” tokaisin tamperelaisessa kahvilassa myyjälle. ”Ihan uskomattoman puhdasta täällä, sä teet oikeasti tärkeää työtä!” kehuin piristämistarkoituksessa surullisen ja alistuneen näköistä siivoojaa Turun keskustassa. Nuo kaksi tapausta ovat esimerkkejä, miten voi pienillä sanoilla saada iloa aikaan. Kun toinen antaa ja toinen saa, niin onni on tasaraha.
Jos jaksoit lukea tätä väsynyttä olotilapäivitystäni näin alas asti, niin kokeile just säkin vaikka ihan piruuttas tuota kehumistaktiikkaa, sillä joskus pienikin kiitos tai imartelu on jollekin ihmiselle se maailman suurin! ”Näin on nännit!” mumisin vielä tässä itsekseni, laitoin tämän seinälleni ja sujahdin takaisin keittiöön päättämään tiskivuoren tyhjennysurakkaani. Moi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti