perjantai 19. syyskuuta 2014

Puolituttuun törmääminen

(Arkisto: helmikuu 2013)

Matkustin tänään muina miehinä apostolinkyydillä Turun keskustassa ja noteerasin, että toisesta suunnasta minua kohti kävelee vanha puolituttuni, jota en ollut nähnyt vuosikausiin ja jonka nimeä en edes muistanut. Kyseinen kohtauspaikka oli kapeahko Eerikinkatu, joten siinä ydinkeskustan kohdilla tulee väkisinkin lähes törmättyä toisiinsa eli toisin sanoen meidän oli ikään kuin pakko pysähtyä ja vaihtaa kuulumiset.

Askel askeleelta lähestyimme toisiamme. Samalla yritin kehitellä mielessäni jutunaiheita ja ennen kaikkea saada päähäni, että mikä ihme hänen nimensä nyt olikaan. Ja mitä hän edes ylipäätään tekee täällä Suomen Pariisissa? Tutustuinkohan mä aikoinaan häneen Tampereella vai Nokialla vai oliko se v*ttu Kihniössä? Jäikö mulla aamulla kahvinkeitin päälle? Onko pingviinillä kylmä perse? Tuonkaltaisia kysymyksiä utelin itseltäni puoliäimänkäkisöityneessä maanantaiolotilassa ja aloin jo hieman hermostua orastavasta jännityksestä sekä itselleni asettamasta kysymystulvasta.

No, saman tien kohtasimmekin ja siinä me kaksi sitten rupattelimme erittäin väkinäisesti kenties parin minuutin ajan. Tunnelma oli piinaavan epämukava. Tiedättehän, kun joskus vain ei juttu luista yhtään, ei ole mitään yhteistä puhuttavaa, tuntuu että kaikki ohikulkevat ihmisetkin vain hihittelevät meidän nolonnäköiselle "keskustelullemme" ja sitä haluaa vain paeta tilanteesta. Sitä haluaa vain juosta kauas pois tuosta epämukavuushetkestä. Sitten sain sanottua meidän molempien helpotukseksi, että: ”Mutta hei, oli upeeta nähdä! Mun täytyy tästä nyt mennä, kun on melkoinen kiire ja kaikkee. Palataan taas!” Ja spontaanin ujohko hymynkare siihen päälle.

Sitten me molemmat jatkoimme matkaamme - samaan suuntaan! S%4tana kauppahallin ovista sisään mentiin molemmat. Olipas se kiusallista. Tästä se viikko lähtee käyntiin, moi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti