Nännikarvaviidakko

(Arkisto: maaliskuu 2012)

 

Oli kyllä äsken lohduton näky, kun uutisissa tuli raportti eilisestä Valamon luostarin tulipalosta, jossa varsinkin päärakennuksen ylin kerros tuhoutui. Tietysti kun kyseessä on syvästi uskonnollinen paikka, niin luostarin johtajan kommentti oli piirun verran hämmentävä: ”Yläkerrassa ei onneksi asu kukaan.”

Mutta joo, olin tänään Elixialla kuntoilemassa ja mm. hiomassa pyssyjä. Sen jälkeen menin naama peruslukemilla pukuhuoneeseen, riisuin itseni alasti, kävin suihkussa ja saavuin pukemaan päälleni. Sillä välillä viereeni oli saapunut mies, joka oli riisunut paidan päältään.

Tällä miehellä oli isoimmat nännikarvat mitä oon ikinä nähnyt. Olin täysin äimänkäkisöitynyt ja hetken aikaa vain tuijotin suu auki tuota valtavaa nännikarvaviidakkoa. Niistä olisi moni Martta-kerhoseurue varmasti tapellut kahvipullia heitellen, jotta olisivat saaneet edes osan karvoista mukaansa tehdäkseen niistä sitten villapaitoja, puolijoukkuetelttoja tai vaikkapa Raision entisöidyn karvavaakunan. Ne nännikarvat rehottivat kuin Hannele Laurin 138 kertaa kauneusleikkailtu naama! Ne olis kuin tosta vaan saanut ponihännälle eli olisiko tässä tapauksessa kyseessä olleet sitten poninännit? Mene ja tiedä.

Ja rauhallista Minna Canthin päivää, tasa-arvon päivää. Minna Canth oli Aleksis Kiven jälkeen ensimmäinen merkittävä suomalainen näytelmäkirjailija. Minnan nimihän muuten oli alkujaan Ulrika Johnson (Anagrammi = Kolhin norsuja). Mutta kolhitaan tässä norsuja tahi ei, niin me ollaan kaikki tasa-arvoisia. Paitsi Lauri Tähkän musiikki ja Päivi Räsäsen aivopierut.

Näillä eväillä kohti viikonloppua. Moi!