”Minä olen jo 82 vuotta vanha ja väsyn kovin helposti.”, totesi sympaattinen rouva hiljaisella äänellään.
Tiesin heti olevani ikään kuin pelastava pohjoisnokialaismiesenkeli. Olin heti innostunut ja samaan aikaan mua myös hymyilytti jo valmiiks, sillä jotenkin vaan aistin, että rouva ilahtuu hämmästyttävästä yhteensattumakertomuksesta, jota olin hänelle alkamassa selostaa.
”Siis te olette 82-vuotias? Melkoinen yhteensattuma, sillä olen nimittäin itsekin kasikakkonen, ja kaiken lisäks mulla on vesipullo repussa. Sopisiko sellainen, että kun tässä nyt kerran molemmat ollaan kasikakkosia, niin minä annan teille vesipulloni ja istun hetkeksi tähän penkille teidän seurananne. Sopisiko tällainen idea?” sanoin hänelle, ja ennen kuin olin edes saanut lausahdustani päätökseen, kaivoin jo vesipulloa repustani ja istahdin penkille.
Rouva suostui ehdotukseeni ja joi siinä muutaman rauhallisen kulauksellisen vettä. Hän hymyili kertomukselleni, kun pöyristelin hassuttelevasti ja teatraalisesti käsiefektejä tehden, että hän on siis 82-vuotias ja itse olen 82-ikäluokkaa.
Huh huh, ollaan aika vähäsen hei samanlaisia tavallaan. Kasikakkosia molemmat! Siinä me kaksi tuiki tuntematonta nokialaista hihittelimme keskenämme kuin pienet viattomat kesälapset – välissämme ainoastaan pala puistonpenkkiä, vesipullo sekä 50 vuoden ikäero. Emme koskaan kysyneet edes toistemme nimiä, mutta ystävällinen tunnelma oli homman nimi tuolla hetkellä.
Muutamien minuuttien pituisen kohtaamisemme jälkeen sanoin rouvalle heippa, jätin hänelle vesipulloni ja suuntasin kauppaan loistotuulella. Hän sanoi hei hei ja jäi istumaan penkille kaino hymy kasvoillaan.
Hyvä mieli molemmille, eikä muuten maksanut mitään. Nice!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti