Me olemme kaikki eläimiä

 (Arkisto: lokakuu 2012)

 

Tepastelin viime yönä kuumesairaana villasukanpehmein askelin valmistamaan itselleni kuumaa mustaherukkamehua. Kurkkukipuni oli äitynyt tukalammaksi kuin mielikuva kiiltävänhelakanpunaiseen nahka-asuun pukeutuneesta Päivi Räsäsestä piiskaamassa minua pakaraposkille keskellä Parkanon keskustaa. Vedenkeittimen suoritettua rutiininomaisella varmuudella oman työtehtävänsä kuulin tulikuuma mehumuki kädessäni taustalta outoa rapinaa. Eteiseen kurkatessani rapinaäänen todellinen asianlaita paljastui minulle:

Koirani Seppo oli panemassa talvivaatemuovipussia!

Olin aiemmin eilisiltana hakenut varastosta talvivaatemuovipusseja sisälle ja minä hajamielinen hoopo olin unohtanut ne keskelle eteistä. Siinä me kaksi ystävystä sitten tuijottelimme aamuyöllä kello neljältä tovin toisiamme - minä siemaillen mustaherukkamehua ja Seppo nylkyttämässä talvitakkiani. Minun katseestani paistoi koiranomistajan loputon ja ymmärtäväinen eläinrakkaus, mutta Sepon katseesta olin lukevinani viestin: ”Iskä hei, mun pallit leikattiin keväällä, joten anna mun nyt edes hetken aikaa panna tässä tällaista viehättävän näköistä talvitakkia."

Ja minä annoin. Itse panin asiat oikeaan perspektiiviin, sillä eihän tuollainen panosuoritus ole eläinten maailmassa minkäänlainen ihmeellisyys. Olen nimittäin saanut selville muutaman jännittävän eläinfaktan. Esimerkiksi tiesitkö, että kun urosampiainen saa orgasmin, niin välittömästi sen jälkeen tämän kivekset räjähtävät ja tämä kuolee. Niin ja kilpikonna pystyy hengittämään perseensä kautta! Siinä joutuu sitten jo hengenhätätilanteen koittaessa eläinlääkärikin koetukselle antaessaan tekohengitystä. Ja jos Sinä, tämän olotilapäivitykseni lukija, puolestaan toisinaan arvuuttelet, että vietätkö liikaa aikaa nettiaikuisviihteen parissa, niin voit tokaista itsellesi, että et todellakaan vietä ja samalla verrata itseäsi vaikkapa mustekaloihin, jotka lienevät maailman kovimpia runkkareita, sillä he lopettavat onanoinnin ainoastaan syödessään ja paritellessaan. Joten jos joku vielä joskus haukkuu sinua runkkariksi, niin voit huutaa takaisin, että ”Minä en ole mustekala!”

Tämän eläinhenkisen olotilapäivitysvirtuaalinovellikertomukseni päätteeksi siteeraan vanhaa kaakkoisnokialaista sananlaskua: Me olemme kaikki eläimiä, toiset karvaisia ja toiset posliineja.