Lasipullokokis

(Arkisto: tammikuu 2013)

Terveisiä täältä Länsi-Intian paratiisirannikolta, Goalta!

+36 astetta ja mulla on tässä jääkylmä mintunvärinen Mojito kädessäni. Aurinko paistaa niin kirkkaasti, että Naantalin aurinko näyttää tämän rinnalla kireään muovikelmuun sullotulta marsulta - säälittävältä. Hei, mä käyn tässä välissä tätä olotilapäivitykseni kirjoittamista nopeasti tuossa meressä uimassa ja pistän mursunrasvaa auringonpoltteen punastuttamiin nänneihini.

Noniin, tulin takaisin. Tosiaan seitsemän tunnin lentomatka takana ja hauskemmalla onnenkantamoisella pääsin lippusekaannusten takia matkustamaan bisnesluokassa. Mikäs siinä oli kymmenien kilometrien korkeudessa katsella ensi-iltaleffoja, saada öljytyillä sormilla niskahierontaa, nauttia hanhenmaksamoussea, marinoitua kaviaaria sekä taivaasta revittyjä tuoreita mangoja.

Edessä on kuukauden unelmaloma ja aion loikoilla onnellisena täällä palmujen, vaniljanvaaleiden hiekkarantojen, uima-altaiden sekä hihittävien tarjoilijattarien syleilyssä. Äsken tilasin itselleni ultrakoulutetun kamelin, jonka selässä matkustan shoppailemaan ja kai sitä pitää mennä myös sukeltelemaan koralliriuttojen välimaastoihin sekä ottaa pienet höyhenkylpypäiväunet tuossa 18 tähden hotellissani. Illalla on sitten vuorossa makunystyröitä jopa hieman eroottisesti kutitteleva kulinaristireissu kuuden Michelin-tähden ravintolaan, missä syön oikea-oppisesti keitettyä ja sahrami-yrttikeitossa upotettua pallokalaa, valkotryffelillä kuorrutettuja viiriäisen munia, 23 karaatin kullasta murskattua rahkaa sekä Intian prinsessan eliittikainaloista puristettua luksushikisamppanjaa. Siinä samalla Beyonce laulaa ruokalauluja alasti ja…

Hetkinen! Eihän tällaista ydintalven pimeydessä kirjoitettua haaveilupaskaa usko kukaan.

Niin siis sitä tässä vaan saavuin kirjoittelemaan, että kävin hetki sitten lähikauppareissulla ostamassa 0,33 litran Coca Cola -lasipullon tarkoituksenani saada makunautinnon avulla lisäjännitystä arki-iltaan. Mutta farssihan siitä muodostui! Ajauduin nimittäin paluukävelymatkalla tukkanuottasille silkinohuen lumisateen kanssa. Kai sitä nyt hiiltyy vähemmästäkin, kun tuollainen äärikevyt lumihiutaleviidakko oli ovelasti peittänyt jalkakäytävälle muodostuneen jääosion, johon minä viaton pölvästi menin liukastumaan sillä seurauksella, että lasipullokokikseni hajosi muovipussissani tuusan nuuskaksi. En satuttanut itseäni fyysisesti, mutta henkiset arvet eivät välttämättä parane koskaan. Enkä todellakaan kehdannut mennä ostamaan uudestaan virvoitusjuomaa, sillä hiemanko kassaneiti sekä kaikki asiakkaat olisivat nauraneet minut nolouden arkiroviolle.

Jokainen varmasti pystyy kuvittelemaan sen raastavan tunnevuoristoradan, kun ihminen joutuu kantamaan rakkaudella hankkimansa, mutta yhtäkkiä dramaattisesti palasiksi rikkoutuneen lasipullokokiksensa roskalaatikkoon. Virtuaalivoimahaleja kaikille.