(Arkisto: heinäkuu 2013)
Sain tänään iltapäivällä itselleni harvinaisen päähänpiston - minä
haluan lähteä shoppailemaan! Olin niin yllättynyt ja äimänkäkisöitynyt
yht'äkkisestä päätöksestäni lähteä Ideaparkiin asti shoppailemaan, että
pidin mykkäkoulua itselleni yksin omassa autossani koko ajomatkan ajan.
Ajattelin automatkalla viime vuosien tiheätempotonta vaateostoksillakäyntihistoriaani.
Esimerkiksi upouudenkarheantyylikkäät farkut olen ostanut viimeksi pari
vuotta sitten ja vaatehuoneessani onkin ainoastaan kuluneita sekä
orastavan repaleisia farmarihousuja. Tosin nykypäivän trendihän on vähän
sellainen, että mitä enemmän farkut ovat rikkinäisemmät, sitä
muodikkaampia ne ovat. Ja jatkaakseni tätä nykymuodin pöyristelyä, niin
tässä tämänkin kesän aikana on tullut usein noteerattua, että monilla
tytöillä näyttää olevan niin lyhyitä minifarkkushortseja, että siellä on
pinta-alaltaan enemmän näkyvissä thompsoninkulmaa kuin itse
farkkukangasta. Niin paljon kuin lyhyistä hameista ja naisista pidänkin,
niin joku raja nyt sentään.
No mutta palatakseni
iltapäiväreissuuni Ideaparkiin, niin koluttuani puoli tusinaa
vaateliikettä tuloksetta, löysin Jack & Jonesilta viimein haluamani.
Yritin aluksi tutkailla vaatteita matalaprofiilisella
ilmementaliteetilla, etten joutuisi heti vaatemyyjättärien
ostohalutentattavaksi, vaan saisin aikaa havainnoida omia vaatehalujani.
Kuitenkin sieltä saapui sitten kaksi erittäin mukavaa myyjää, joidenka
kanssa lopulta teimme päätöksen, että ostan hienot mustahkot
farmarihousut, paidan, erikoisen villahupparin sekä aurinkolasit.
Valmistautuessani maksamaan vaateostoksiani satuin vilkaisemaan
vasemmalle Ideaparkin käytävälle. Tuosta vilkaisusta muodostui
dramaattisen avartava! Nimittäin käytävällä käveli hymyillen kaksi
vaaleatukkaista keski-ikäistä kääpiökaunotarta fiksut farkkushortsit
pienoisissa jaloissaan. Itsehän olen vuosikausia leikkimielisesti
kirjoitellut ja kertonut tarinoita, joissa on usein fantasiahenkisesti
mukana kääpiönaisia. Ne ovat aina olleet vain hassutteluhöpinöitä vailla
tietoista merkitystä, mutta nyt kun tuollainen yllättävä
kääpiötodellisuus avautui silmieni ulottuville, niin minulla meni pasmat
aivan sekaisin ja maailmani pysähtyi toviksi. Rinnassani virtasi kuumia
aaltoja, väreileviä kääpiökipinöitä. Yhtäkkiä olin mielikuvissani
heidän kanssaan uimarannalla juoksentelemassa alasti kikatellen sekä
kuunnellen Kaija Koota ja…
”Niin siis voit laittaa sen Visa
Electronin sinne lukulaitteeseen.” myyjä sanoi minulle ilmeisesti jo
toiseen kertaan keskeyttäen hämmentävän kauppakeskuskääpiöunelmointi.
Maksoin varovaisen nolona ostokseni, katosin parkkialueen vilinään ja
ajoin hämmentyneenä uuteen kotiini Nokialle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti