perjantai 19. syyskuuta 2014

Kolme kuukautta elinaikaa

(Arkisto: syksy 2012)



Matkustaessani apostolin kyydillä kohti lähikauppaa tunsin ihollani vienon syystuulen. Se kosketteli poskipäitäni kuin uteliaan lemmikkimarsun suorakulmiohampaat koskettelevat häkinreunaa - täynnä mielenkiintoa, täynnä elämää. Tuo sama tuuli heilutti maltillisella otteellaan myös Suomen lippua välittömässä läheisyydessä sijaitsevan palvelutalon etupihalla. Lippu oli puolisalossa. Yksi ihmiselämä oli kohdannut oman aikajanansa päätepisteen, yhden ihmisen tuulet, myrskyt ja tyynet sääolosuhteet olivat koettu. Lopullisesti.

Hieman haikeamielisellä katsekontaktitasolla havahduin faktaan, että kassatädin takavasemmalla sojottanut almanakka oli pysähtynyt päivämääräpoliittisesti numeron 21 kohdalle. Syyskuun kahdeskymmenesensimmäinen päivä. Jos kyseessä olisi Mayakalenteri, saattaisi kolmen kuukauden päästä olla mahdollisesti vihoviimeinen päivä ostaa sitruunanmakuista Hyvää päivää -mehua. Ajauduinkin keskikokoiseen jossittelutilaan, missä kävin itseni kanssa ajoittain tiukahkoksikin yltynyttä kysymysleikkiä maailmanlopusta. Mitä jos ihan oikeasti minulla olisi vain kolme kuukautta elämää jäljellä? Mitä minä silloin tekisin?

Hypnoottisen pöyristyttävät ideakokonaisuudet saivat suunnitelmissani aluksi räikeän yliotteen ja hetken aikaa näin itseni ratsastamassa viimeiset kuukauteni yksisarvisella ponilla neonkeltaista auringonlaskua kohti, kun samalla tusinan verran alastomia kääpiönaisia hieroisi selkääni hermeettisellä 48-celsiusasteisella mangoöljyllä ja siinä ohessa kävisin tasaisin väliajoin uimassa vaniljarahka-altaassa Arvi Lindin lukiessa taustalla hyviä uutisia. No, pistin tuon orastavan kummallisen unelma-ajatukseni aamu-unisuuteni piikkiin.

Korrektisti pohdittuna jättäisin kaikki maailmanympärysmatkahaaveet sikseen ja rahanikin voisin lahjoittaa vaikka maailman ahneimmalle perseenreiälle, Björn Wahlroosille. Saisipa hänkin sitten onnellisen päätöksen elämälleen kaikkien biljooniensa keskellä. Sillä miksi mennä kauas? Ja tekeekö raha todella onnelliseksi? Ei ja ei! Minä viettäisin viimeiset kolme kuukauttani läheisteni ja ystävieni kanssa. Kertoisin heille, että minä pidän sinusta. Ja minä pidän sinusta. Ja niin edelleen. Kuten vanha pohjoisnokialainen sanontakin kuuluu: Ystävät ovat kuin vanhaan Taunukseen eksynyt sokeritautinen nunnalauma - heistä pidetään aina huolta.

Poikkeuksellinen mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti