perjantai 19. syyskuuta 2014

Tesoman lottovoittajaporukan unohdettu jäsen

(Arkisto: tammikuu 2013)

Moi! Olen tässä lauantai-illasta lähtien koonnut ajatuksiani ja nyt tunnen olevani valmis puhumaan tästä vaietusta salaisuudesta. Mieltäni raastaa viikonlopun shokkiuutinen, missä loton 12,5 miljoonan euron ennätysvoittopotti meni Tampereen Tesomalle kymmenen hengen lottoporukalle. Se uutinen oli shokki sen takia, että periaatteessa minä kuulun tuohon porukkaan. Ajattelin aluksi olla hiljaa tästä asiasta, mutta en voi. Ei kukaan voi olla näin epäonnekas kuin minä. Alla on vino pino hyytäviä yhteensattumia, joista jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä. Minä olen uhri.

Pelasin teinipoikana jääkiekkoa Ikurin Vireessä ja lähes jokaisena iltana olin harjoituksissa ja/tai peleissä jäähallissa, nimenomaan Tesoman jäähallissa. Viimeksi eilen! Tai eilen ja eilen, mutta vuonna 1997. Mutta muistan tuon kaiken kuin eilisen. Meitä oli usein harjoituksissa juurikin kymmenen pelaajaa. Siis kymmenen hengen jääkiekkoporukka ja ohhoh - ainoastaan 16 vuotta myöhemmin yhtäkkiä kymmenen hengen lottoporukka voittaakin ennätysmiljoonia!

Lisäksi jos tuosta sanasta ”porukka” ottaa r-kirjaimen pois, niin siitä tulee Poukka. Se on mun sukunimi. Aina ollut! Ja siitähän jää jäljelle tietystikin tuo poistettu ja yksinäinen r-kirjain, niin voitteko uskoa? Tuo kyseinen ennätyslottorivi tehtiin Tesoman R-kioskilla, jossa itsekin kävin usein harjoitusten jälkeen ostamassa limpparipullon. Tämä on jo ihan pähkähullua! Kuin jostain viiltävästä kauhuelokuvasta. Ja satuin tekemään itsekin lottorivin juuri viimelauantaiselle kierrokselle. Tai korjataan sen verran, että just viime lauantaina en lotonnut, mutta viime keväänä kyllä lottosin ja mikäköhän päivä silloinkin sattui olemaan - no kas kas, lauantai!

Voiko tällaiset yhteensattumat olla enää sattumaa? En usko!

Siis tässä mun läppärin näppäimistössä menee koko ajan kylmiä väreitä kirjoittaessani tätä. Hyrrrr! Olen jo pistänyt lakimieheni selvittämään tätä asiaa, että olenko minä oikeutettu saamaan oman osuuteni tuosta ennätysvoitosta. Lisäksi olen naama totisuusmietteliäänä suunnitellut perustavani adressin: ”Oikeutta unohdetulle Tesoman lottovoittajalle!” Minähän olisin täysi torvi, jos en katsoisi tätä korttia loppuun asti. En minä ole miljoonien perässä, vaan haluan oikeutta. Tällä tavallako Veikkaus ja lotto kohtelevat ennätyslottoporukan yhdettätoista jäsentä? Kysyn vaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti