Kuinka haurasta kaikki onkaan

(Arkisto: helmikuu 2014)

Tuli tänä aamuna taas todistettua elämän rajallisuus.
Kuinka haurasta kaikki onkaan.
Kuinka pienestä kaikki on joskus kiinni.

Koko vyyhti käynnistyi aamutuimaan lähtiessäni kävelylenkille koirani Sepon kanssa. Luhtitaloni parkkipaikalle päästyäni kohtasin näyn, johon en olisi halunnut törmätä - nimittäin illan ja yön aikana riehunut kevättalvimyrsky oli kaatanut rajun näköisesti roskiksen!
Siis täsmälleen saman roskalaatikon, minne itse vein roskia ainoastaan kaksi (2) päivää sitten. En halua tässä nyt mitenkään hehkuttaa hengenpelastumistani, mutta oli ainoastaan sadoista tuhansista sekunneista kiinni, että olisin saattanut jäädä tuon tuulenmyräkässä kaatuneen roskalaatikon alle ja menehtyä! Tuijottaessani järkyttyneenä kaatunutta roskista vilisi koko elämäni hetken aikaa silmieni edessä filminauhana.

Taistelin periaatteessa hengestäni katsellessani roskista ja samalla elämäni filminauha vilisi syksyyn 2001. Olin erään humalanhakuisen iltariennon jälkimainingeissa Tampereen ydinkeskustassa nälkäisenä nuorenamiehenä pizzajonossa, mutta jono ei liikkunut mihinkään. Tästä suivaantuneena riisuin vaatteeni keskellä pizzeriaa ja ryntäsin protestiksi Hämeenkadulle juoksemaan alastomana Hämeenpuiston sekä Näsilinnankadun välisen tieosuuden. Pizza jäi tilaamatta ja sain myös porttikiellon, mutta uskon kyllä pizzatyöntekijöiden oppineen läksynsä! Protesti se on paskakin protesti.

Sitten elämäni filminauha vei minut kesään 2005, jolloin olin Narvan Markkinoilla Vesilahdella kuuntelemassa Mikko Alataloa. Eturivissä ja selvinpäin! Mä jouduinkin esittämään itselleni ja Sepolle sen kysymyksen, että mitä pirskattia mä olen ollut Mikko Alatalon keikalla eturivissä? Ja samalla Seppo päätti virtsata kaatuneen roskalaatikon kylkeen, ikään kuin ilmaisten oman hämmennyksensä tälle koko jupakalle nestemäisessä muodossa.

Yhtäkkiä filminauha vei minut Turun vuosiini ja ehkäpä tämä on se muisto, jonka vuoksi pystyin kokoamaan itseni henkisesti ja kertomaan tästä avoimesti. Oli loppuvuosi 2010 ja vein muina miehinä Prismaan tyhjiä pulloja. Sitten tapahtui jotain taianomaista, jotain odottamatonta. Pullonpalautuspisteelle viereeni asteli lyhyehkö mies ja vilkaistessani häntä meinasin spontaanisti huudahtaa ”Kato mitä sä tee-he-heeit” sekä ”Tuo mulle taivaalta kuusi kuuta”. Siinä hän oli ihka elävänä. Minun, Sinun ja kenties meidän kaikkien idoli - Esa Pentti Juhani Mäkelä (Ressu Redford).