(Arkisto: kesäkuu 2013)
Minä tartuin eilen tilaisuuteen ja tein liftarien kyyditsemisestä
mahdollisuuden. Ajellessani tiistaialkuiltasella Nokialta Helsinkiin
ajauduin puolikohtalokkaasti tilanteeseen, missä huoltoasemapysähtyminen
oli ainoa järkevä vaihtoehto. Yhtäältä tunsin pakottavaa tarvetta
päästä kakalle ja toisaalta isokokoinen Take away -kahvi houkutteli.
Parkkeerasin
autoni Iittalan Shellin sivupihalle ja ryntäsin saniteettitiloihin.
Sieltä selviydyttyäni lunastin höyryävän jättikahvin suunnaten takaisin
parkkipaikalle, missä päädyin oitis katsekontakteihin kahden
australialaisliftarin kanssa. Mies ja nainen olivat varustautuneet
Hyvinkaa-kyltillä, missä ä-pilkut loistivat poissaoloillaan ja he
tiedustelivat minulta kyytimahdollisuutta. Hetken aikaa pöyristelin
mielessäni, että minkälaisella todennäköisyydellä sitä ihminen käy ensin
Iittalan Shellillä WC-puserruksella, jonka jälkeen törmää
australialaisiin liftareihin, jotka ovat menossa Hyvinkäälle? Kuka
nykypäivänä edes menee Hyvinkäälle? Sehän on 2010-luvun Forssa!
Koska itselleni on viimeisten vuosien aikana sattunut sangen monta
ikävää tapahtumaa, niin olen vaikeuksien jälkeen ottanut
elämänteemakseni vastata oikeastaan jokaiseen haasteeseen kyllä ja
lähteä ennakkoluulottomasti mukaan kaikenlaisiin tempauksiin. En siis
epäröinyt, vaan vastasin keskinkertaisella englannillani ”Yes, let’s go
to Hyvinkää!”
Rikoin välittömästi keskustelujään heittämällä
kujeilevalla small talk -tunnelatauksella, että ”Hei, if you are
murderers, just go ahead and kill me, but don’t you touch my computer!”
Läppärini nimittäin makoili takapenkillä ja jos se pöllittäisiin, niin
se olisi karmaisevaa. Ajattelin myös, että jos joudun salakavalien
liftarimurhaajien uhriksi, saan ainakin nimeni lehteen. Selkeä
win-win-tilanne.
Jo ajaessamme Hämeenlinnan naistenvankilan ohi
tunsin huumorisielunveljeyttä tuon liftaripariskunnan kanssa.
Hetkittäisen semikiusalliset kielimuuritilanteet kuittasimme olan
kohautuksilla ja tunnelma oli mukava. Jutunjuurta silti riitti kosolti,
sillä olin aikoinaan vuoden ajan sotilaspoliisina moottoritien vieressä
sijaitsevalla Parolannummen kasarmilla ja kerroinkin heille, kuinka mm.
eräs armeijakaverini haaveili ”joutuvansa” naistenvankilaan kaikkien
rikollisnaisten rangaistavaksi. Tönkköenglannillani mainitsin myös
unelmistani matkustaa joskus Australiaan silittelemään lampaita ja että
uskomattomalla yhteensattumalla minulla on kotonani pumpattava lammas.
Siinä me kolme kikattelimme yli 300 000 ajokilometriä painaneen Hondani
uumenissa. Lopuksi tiputin heidät Hyvinkäälle, jäähyväismorjenstimme ja
jatkoin loppumatkan yksin Helsinkiin.
Me olemme halutessamme kaikki ystäviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti