torstai 18. syyskuuta 2014

85 miljoonaa vuotta takaisin



(Arkisto: helmikuu 2012)

Katselen tässä MTV3:lta Terra Novaa. Eli siis tässä maailman kalleimmassa sarjassa on ideana se, että maailmasta on tullut ylisaastunut paska ja tätä myöden osa ihmisistä lähetetään aikakoneella 85 miljoonaa vuotta taaksepäin rakentamaan ihmiskunnan palikat uudelleen.

No mä aloin sitten tässä raivoraittiin lauantai-iltani ratoksi haaveilemaan, että olis periaatteessa hyvin jännittävää lähteä itsekin 85 miljoonaa vuotta taaksepäin. Jos mut valittaisiin, niin suostuisin siihen yhdellä ehdolla: nimittäin vaatisin saada kolme pysähdystä aikamatkallani.

Ensimmäisen kerran aikakone saisi pysähtyä syksyllä 1999. Tuolloin 17-vuotiaana nuorukaisena menin eräänä perjantaialkuiltana nousuhumalapäissäni Nokian uimahalliin ja heittelin kuntouimareita nakeilla. No varmasti kaikilla meillä tulee toisinaan humalassa sellainen tunne, että nyt pitää lähteä heitteleen kuntouimareita nakeilla. Mutta nyt aikakonematkalla ravistelisin tuota 17-vuotiasta itseäni ja söisin nuo nakit sekä antaisin ihmisten uida rauhassa.

Toinen ja kolmas pysähdys tapahtuisi Porissa vuonna 1984 sekä 1982. Kävisin pysäyttämässä heti alkuunsa paikallisten bändien Mamban ja Dingon perustamiset ja ohjaisin miehet muihin hommiin. Näiden kolmen stopin jälkeen olisin täysin valmis matkaamaan 85 miljoonan vuoden taakse. Mulle sais siis tehdä ihan mitä vaan, jotta nuo vaatimukseni hyväksyttäisiin. Antaisin vaikka kasvissyöjädinosaurusten käyttää mua seksuaalisesti hyväkseen, jos olisi pakko!

Nimittäin jos joskus tulisinkin takaisin nykyaikaan, niin olishan siinä reteetä kertoa tarinoita, että: ”No joo, siis olin yks ilta syömässä ihan rauhassa appelsiineja kun yhtäkkiä sellainen kiimainen Plateosaurus tuli siihen karjuun ja kiskoi mun ekovaatteet irti ja väkisinmakas mut…” Ihmiset olis varmaan HIEMAN kateellisia. Tai en tiiä.

Tähän loppuun yksi ilmainen palindromi:
Allu, Sepi onanoi pesulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti