Henkilöautoilijoiden käyttäytymiskoodikokeilu

(Arkisto: pääsiäinen 2012)

Varmasti kaikki ovat elämänsä varrella huomanneet tiettyjä käyttäytymiskoodeja liikenteessä. Moottoripyöräilijät tervehtivät toisiansa, karavaanarit tervehtivät toisiansa, rekkakuskit, taksikuskit, bussikuskit, metrokuskit ja ties mitkä kuskit tervehtivät toisiansa. He ikään kuin lisäävät yhteenkuuluvuuden tunteitansa, kun onhan heillä samanlaiset menopelit.

Joten miksi me henkilöautoilijat emme tervehdi toisiamme?

Liikenteessä näkee jatkuvasti ainoastaan vihaisia kuskeja, keskisormia pystyssä, ilkeitä tööttäyksiä ynnä muita sellaisia. Testasin tätä henkilöautomoikkailua laihoin tuloksin jo männä vuoden puolella ja tänään haastoin itseni toden teolla!

Olin pääsiäisen vietossa tosiaan tuolla Kainuussa ja tänään aamulla lähdin Paltamosta kohti Turkua. Olin jo pikku hiljaa toipunut eilen kirjoittamastani kärsimysnäytelmästä, missä siis pitkäperjantaina kuuntelin Radio Novaa käsittämättömästi kuusi tuntia putkeen.

Aamulla edessäni häämötti kahdeksan tunnin paluumatka ja otin tehtäväkseni tervehtiä jokaista vastaantulevaa henkilöautoa! Kun suunnilleen 10 autoa tuli vastaan minuutissa, niin karkeasti arvioiden vastaani ajoi noin 5000 henkilöautoa. Ja mikä hälyttävintä - vain 28 autoilijaa tervehti takaisin! Se on vähän reilut puoli prosenttia kaikista autoilijoista, pöyristyttävää!

Haasteeni ensimmäiset kolme tuntia olivat surullisia, sillä sain ainoastaan kaksi kappaletta vastatervehdyksiä ja olin henkisesti lopussa. Viitasaaren ABC:lla suoritin keskipitkän mietintäkakan, jonka aikana harjoittelin käsilläni erilaisia tervehdysvariaatioita. Ja se kannatti, sillä miestenhuoneesta asteli tarunhohtoiseen vuosimallia -96 Hondaan kuin uusi mies.

Tervehdystahti kasvoi, mutta Äänekosken kohdalla tapahtui jotain dramaattista - tervehdin vahingossa karavaanaria! Ja minun kun pitäisi olla henkilöautoilija, joka tervehtii nimenomaan VAIN toisia henkilöautoilijoita! Niin siinä minä huidoin karavaanarille, jonka lisäksi vasen tervehdyskäteni väsyi kovaa tahtia, vaikka vielä puolet matkasta oli jäljellä!

Päätin jatkaa tervehdysmatkaani, sillä en ole mikään luovuttaja.

Muuramen kohdilla sattui noin vartin pituinen älytön lumipyry, mikä teki tervehdykseni muille autoilijoille hankalaksi tunnistettavaksi. Mutta en halua mennä tuon asian taakse piiloon, ei se voi olla mikään tekosyy näihin alhaisiin vastatervehdyslukemiin!

Matkan positiivisin tilanne nähtiinkin sitten Jämsässä, missä olin juuri tekemässä reipasta tervehdystäni, kun vastaani tulleen henkilöauton kuljettaja oli jo minua ennen käsi pystyssä tervehtimässä! Onkohan Jämsässä kenties tapana tervehtiä kaikkien kanssa tuolla tavalla vai oliko kyseessä jopa allekirjoittaneen tervehdyssielunkumppani? Mene ja tiedä.

Loppumatka alkoi olla jo vaikea ja esimerkiksi Loimaalla - tunti ennen Itä-Turun kotiani - vasen käteni oli jo lähes turta, mutta roikutustervehdyksetkin lasketaan! Lopulta kahdeksan tunnin ajomatkan ja heikon 0,5 prosentin vastatervehdyslukeman jälkeen olin kotona.

Vasen käteni on juuri nyt aivan uskomattoman puutunut. Mutta välillä näinkin päin, sillä oikea käteni onkin ollut puutunut poikkeuksellisen usein aina teinivuosista asti. Mitä?