(Arkisto: helmikuu 2012)
Kävelin tänään ihan muina
miehinä Itäisellä Rantakadulla täällä Turussa, kun yhtäkkiä Valintatalon
katolta tippui lunta ainoastaan 10 metrin päähän minusta. Tunsin katsovani
kuolemaa silmästä silmään ja sillä hetkellä mietin, että nytkö tuli lähtö maan
päältä? Nytkö musta kuolo koppasi minua päähän? Hetken aikaa elämäni vilisi
silmissäni filminauhana.
Heti alkuun havahduin muistipätkään vuodelta 1997, jolloin rakas lemmikkikanini menehtyi omaan leikkimökkiinsä vain kolme vuorokautta Prinsessa Dianan kuoleman jälkeen ja… Lämmöllä muisteluni katkesi dramaattisesti, kun seuraava muisto jo vei minut alkukesään 1998. Olin tuolloin äitini kanssa pyöräilemässä Nokian Siurossa ja yhtäkkiä epämääräinen mopomies ajoi ohitsemme, pysäytti moponsa, riisui housunsa ja teki maltillista helikopteria hymyilevä ilme kasvoillansa. Mies oli avoimesti itsensäpaljastaja. Okei, eihän siinä mitään. Mutta kun myöhemmin samana kesänä menin kuukaudeksi töihin Nokian kaupungin katujen kunnossapitoyksikköön, niin tämä SAMA mies oli meidän kesätyöläisten työnopastaja! Voi niitä aikoja.
Kolmas pysäyttävä muistipätkä vilisi välittömästi silmissäni ja se sijoittui syksyyn 2001. Olin erään humalanhakuisen iltariennon jälkeen Tampereen ydinkeskustassa pizzajonossa aamuyöllä. Jono ei liikkunut mihinkään, jonka seurauksena suivaannuin siinä määrin, että ryntäsin protestiksi Hämeenkadulle juoksemaan alasti Hämeenpuiston sekä Näsilinnankadun välisen tieosuuden. Pizza jäi tilaamatta, mutta uskon pizzatyöntekijöiden oppineen läksynsä! Tai eihän ne varmaan edes nähneet mua, mutta silti. Protesti se on paskakin protesti.
Seuraavat silmissäni vilisseet elämäni filminauhapätkät saivat minut voimaan pahoin. Ensin piipahdin keskikesässä 2005, jolloin olin Narvan Markkinoilla Vesilahdella selvinpäin eturivissä kuuntelemassa Mikko Alataloa. Heti perään nopea fläshbäck käväisi keväässä 2007, jolloin ääriankarassa noro-viruksessa kakkasin vastustamattomasti sänkyyni.
Viimeinen filminauhamuistikuvani oli ehkä se ratkaisevin. Tuon välähdyksen tuomalla voimalla päätin taistella, enkä jäädä tuon karmeasti lähes päälleni pudonneen lumen alle saatikka menehtyä pelonsekaiseen shokkiin. Tuo hetki antaa toivoa jokapäiväiseen elämääni yhä. Tämä kyseinen muistikuvavälähdys tapahtui Itäharjun Prisman pullonpalautuspisteellä vuosi sitten, kun vieressäni tyhjiä pulloja palautteli minun - ja varmasti meidän kaikkien - idoli, Esa Pentti Juhani Mäkelä (Ressu Redford).
Kyllä nyt kelpaa jatkaa tätä viikkoa!
Heti alkuun havahduin muistipätkään vuodelta 1997, jolloin rakas lemmikkikanini menehtyi omaan leikkimökkiinsä vain kolme vuorokautta Prinsessa Dianan kuoleman jälkeen ja… Lämmöllä muisteluni katkesi dramaattisesti, kun seuraava muisto jo vei minut alkukesään 1998. Olin tuolloin äitini kanssa pyöräilemässä Nokian Siurossa ja yhtäkkiä epämääräinen mopomies ajoi ohitsemme, pysäytti moponsa, riisui housunsa ja teki maltillista helikopteria hymyilevä ilme kasvoillansa. Mies oli avoimesti itsensäpaljastaja. Okei, eihän siinä mitään. Mutta kun myöhemmin samana kesänä menin kuukaudeksi töihin Nokian kaupungin katujen kunnossapitoyksikköön, niin tämä SAMA mies oli meidän kesätyöläisten työnopastaja! Voi niitä aikoja.
Kolmas pysäyttävä muistipätkä vilisi välittömästi silmissäni ja se sijoittui syksyyn 2001. Olin erään humalanhakuisen iltariennon jälkeen Tampereen ydinkeskustassa pizzajonossa aamuyöllä. Jono ei liikkunut mihinkään, jonka seurauksena suivaannuin siinä määrin, että ryntäsin protestiksi Hämeenkadulle juoksemaan alasti Hämeenpuiston sekä Näsilinnankadun välisen tieosuuden. Pizza jäi tilaamatta, mutta uskon pizzatyöntekijöiden oppineen läksynsä! Tai eihän ne varmaan edes nähneet mua, mutta silti. Protesti se on paskakin protesti.
Seuraavat silmissäni vilisseet elämäni filminauhapätkät saivat minut voimaan pahoin. Ensin piipahdin keskikesässä 2005, jolloin olin Narvan Markkinoilla Vesilahdella selvinpäin eturivissä kuuntelemassa Mikko Alataloa. Heti perään nopea fläshbäck käväisi keväässä 2007, jolloin ääriankarassa noro-viruksessa kakkasin vastustamattomasti sänkyyni.
Viimeinen filminauhamuistikuvani oli ehkä se ratkaisevin. Tuon välähdyksen tuomalla voimalla päätin taistella, enkä jäädä tuon karmeasti lähes päälleni pudonneen lumen alle saatikka menehtyä pelonsekaiseen shokkiin. Tuo hetki antaa toivoa jokapäiväiseen elämääni yhä. Tämä kyseinen muistikuvavälähdys tapahtui Itäharjun Prisman pullonpalautuspisteellä vuosi sitten, kun vieressäni tyhjiä pulloja palautteli minun - ja varmasti meidän kaikkien - idoli, Esa Pentti Juhani Mäkelä (Ressu Redford).
Kyllä nyt kelpaa jatkaa tätä viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti