Hollanti

Mä ja Olli Amsterdamin ydinkeskustan hulinassa.

Vaikeuksien kautta voittoon - mun tarina Amsterdamin maratonista löytyy TÄSTÄ.

Kiitoksia kaikille tämän blogin seuraajille, että ootte mukana meidän matkassa. Tällä sivustolla on käynyt paljon lukijoita ja ollaan saatu Opan kanssa monesta suunnasta tosi innostunutta sekä positiivista palautetta. Monet ovat inspiroituneet ja rohkaistuneet itsekin jahtaamaan unelmiaan, ja sellaiset palautteet tuntuvat uskomattoman hyviltä.

Ollaan tässä nyt reilut pari viikkoa periaatteessa joka päivä vaihdettu majapaikkaa, kaupunkia ja maata, joten meno on ollut vauhdikasta. Tämä blogi on samalla itselleni ikään kuin päiväkirja, minne kirjoitan iltaisin ajatuksia ja meidän kuulumisia.

Meidän Euroopan Roadtrip on ollut niin hektistä, että mun on kirjoitettava viimeistään päivän viiveellä tapahtumia muistiin tai muuten unohdan puolet. Niin paljon tapahtuu kaikkea ja niin paljon on keskityttävä erilaisiin asioihin koko ajan. Vanhempana me ei muisteta yksittäisiä päiviä, mutta me muistetaan tietyt hetket ikuisesti. Unohtumattomia hetkiä tältä reissulta tarttuu mukaaan jatkuvasti.

Kirjoittaminen on mulle elämäntapa, joten tämä on ainoastaan kivaa puuhaa.

Jäähyväiset Wallenhorstille

Länsisaksalaisen pikkukaupunki Wallenhorstin lauantaiaamu aukesi orastavan sumuisena, mutta aivan mahdottoman rauhallisena. Itse asiassa maisema oli niin ihana, etten kyennyt pidättelemään itseäni. Nimittäin sillä välin kun Olli meni aamukakalle sekä -suihkuun, niin minä kävin kirmailemassa yksinäisellä niityllä alastomana viitisen minuuttia. Upea fiilis, upea paikka ja vapauttava kokemus! Tuon jälkeen köpöttelimme Opan kanssa hotellikompleksin ääri-idylliseen ruokailusaliin nauttimaan mainion aamupalan, jonka jälkeen suuntasimme majataloomme pakkaamaan rinkat.

Oli kohtalaisen haikeaa jättää tämä saksalainen maalaisseutumaisema ja suunnata jälleen uuteen metropoliin, Amsterdamiin. Jos Wallenhorst oli eläin, olisi se koala – sitä katsellessa tulee heti hyvä mieli ja tekisi mieli vain jatkuvasti silitellä sitä.

Seuraavaksi edessämme oli tosiaan alle 300 kilometrin ajomatka Hollannin pääkaupunki Amsterdamiin. Heti Saksasta Hollantiin ajaessamme liikennekulttuuri muuttui täysin.

Järjestelmällinen ja asiallinen saksalainen liikennekäytäntö vaihtui ”Mitäs jjjjumalauta tämä nyt on!” -henkiseksi ajomenoksi. Oli parit peräänajokolarit lähellä, kun paikalliset lautanaamat heilahtelivat täysin varoittamatta, ilman vilkkua ja tosta noin vaan ohituskaistalle meidän eteen. Nopeasti tuli huomattua, että melkein kaikki tekevät noin, joten piti vähäsen himmailla.

Apeldoorn

Matkan varrella poikkesimme Apeldoorn-nimiseen kaupunkiin, joka sijaitsee noin ehkä 100 kilometrin päässä Amsterdamista. Turun kokoisessa Apeldoornissa oli käynnissä vilkas lauantaipuolipäivä ja voi morjens, kun siellä oli hyväntuulisia ihmisiä keskustassa nauttimassa aurinkoisesta ilmasta ja viikonlopusta.

Tiivistettynä Apeldoorn oli kuin mielikuva vuoden 1993 Miss Suomi Tarja Smurasta heittämässä tikkaa pelkät muovistringit jalassa – lämminhenkinen ja kaunis.

Söimme Apeldoornissa mahdottoman täyteläiset ja maukkaat Subit. Lisäksi tankkasimme Hondan, rupattelimme huoltoasemamyyjien kanssa hollantilaisten ja suomalaisten naisten pituuksista, jonka jälkeen jatkoimme Amsterdamiin, tuonne loputtomaan pyöräviidakkoon sekä vapaamielisyyden kehtoon.

Amsterdam - kanavia, ihmisvilinää ja miljoona polkupyörää

Amsterdamissa pyöräilijät ovat kuninkaita ja he tietävät sen. Jos et ole kävellessäsi hereillä, niin jäät välittömästi pyöräilijän alle ja se on sun syy. Myös autolla ajaessa piti katsoa koko ajan seitsemääntoista suuntaan, että tuleeko viidestätoista suunnasta pyörä ihan kauhean kovaa vauhtia, kaasutteleeko yhdestä suunnasta skootteri ja heiluuko yhdestä suunnasta pilvipäissään oleva paikallinen hippi.

Mutta täydellisessä maailmassa asiat olisivatkin juuri tällaisen tapaisia ja esimerkiksi kaasuttelevat autot olisivat pois katukuvasta, ja tilalla olisi vain polkupyörät. Kannabiskahviloita oli myös joka nurkassa ja tajuton ihmisvilinä kaikkialla. Suuren maailman meininki.

Vaikka Damissa asuu ”vain” 800 000 ihmistä, niin turisteja siellä käy vuosittain miljoonia ellei peräti kymmeniä miljoonia. Jos on Suomessa kaikki kielletty, niin Amsterdamissa asiat ovat toisin päin. Amsterdamissa asuva ystävättäreni Piritta toimi oppaana mulle ja Opalle – näimmekin kertakaikkisen upeita kanavia joka puolella, sympaattisia ravintoloita jokien äärellä ja iloisia ihmisiä. Tykästyimme oitis tähän kaikkeen.

Emme voineet riekkua lauantai-iltana liian myöhään keskustassa, sillä sunnuntaiaamuna mulla sekä psyykkauskoutsina + huoltajana toimineella Opalla oli herätys klo 05:30. Kauan odotettu maraton käynnistyi klo 09:30. Itä-Amsterdamissa sijaitsevan hostellimme huone oli askeettinen ja erittäin ruma. Toisaalta, meidän mielestämme hostellihuoneemme oli niin pöyristyttävän ruma, että se oli jo komea.

Kaikki maratonistani löytyy tosiaan TÄSTÄ.

Maanantaina kävimme aamulla hostellimme aamupalalla, joka oli oikein maukas. Sitten luovutimme avaimet ja siirryimme hostellin pihatielle parkeeraamaamme Hondaan. 100 metrin siirtyminen kesti mun osalta noin 5 minuuttia, sillä sunnuntainen maraton tuntui yhä jaloissani aivan simona.

Tilburg

Roadtrippimme tähän asti lyhyin ajomatka, Amsterdamista Tilburgiin, kesti vain reilun tunnin. Tämä 200 000 asukkaan Tilburg on tyylikäs, hieman brittityylinen, kaupunki, missä kaksikerroksisia kivitaloja on joka puolella aivan vieri vieressä ja kaupunkitunnelma on idyllinen ja mukava.

Itse makailin periaatteessa koko päivän hotellilla, sillä sunnuntainen maraton laittoi kroppani melkoisen sekaisin ja etenkin jalkani olivat kivuliaat. Olli lähti maanantai-iltana ruotsalaisen deathmetal-suuruusbändi In Flamesin keikalle Tilburgin keskustaan. Mullakin oli sinne lippu, mutta en kyennyt jalkakivuiltani sinne lähtemään. Vähäsen harmitti, mutta toisaalta onnistunut maraton teki mut niin onnelliseksi, että ei se mitään.

Tilburgissa havahduimme dramaattisen kovaa siihen tosiasiaan, kuinka tärkeää iloinen ja vilpitön asiakaspalvelu oikein onkaan. Saapuessamme hotelliimme meitä palveli äärettömän mukava ja hymyileväinen hotellivirkailijanainen, joka neuvoi ja kertoi heti kaikki hotellin tärkeimmät faktat. Mulle ja Ollille tuli tosi hyvä fiilis, ja olisimme halunneet vain halata tuota herttaista työntekijää.

Vaikka hotellihuoneessamme olisi ollut poni paskantamassa tai värikuulapyssyllä meikkiä naamaansa tykittänyt Lenita Airisto konekiväärinauramassa tai vaikka pakkasta, niin olisimme silti olleet kokonaiskuvaan semityytyväisiä.

Karvan verran negatiivinen asia hotellissamme oli toki posketon 14 euron hintainen aamupala. Emme langenneet moiseen ryöstöhintaan, vaan viittasimme sille kintaalla keittäen omat aamukahvit huoneessamme mun vuosikymmenen vanhalla kahvinkeittimellä, joka jää Hondan (jos auto ei hajoa ennen viimeistä määränpäätä) tavoin Barcelonaan. Lisäksi söimme Lidl:n omenoita sekä banaaneja ja olimmekin täynnä energiaa.

Sitten vaan perusrutiinit eli hotellihuoneen luovutus, siirtyminen Hondaan, kovalla asenteella Euroopan tiekartastomme kimppuun ja jälleen kohti uutta maata. Seuraavaksi ajamme Belgian läpi Luxemburgiin, missä olemme yhden päivän. Mukavaa alkuviikkoa, moi!

Katso ihmeessä Amsterdam TV:n poikien matkailuvideonpätkä TÄSTÄ.

Kuvia Hollannista löytyy tästä alta: