Herkkä pillimehunjuontisuoritus Latviassa

Pillimehu suussa Riikassa, Latviassa.

Olin viime vuoden marraskuussa Roadtripillä maailman äärissä, Uudessa-Seelannissa. Juoksin siellä mm. alastomana lampaiden seassa, seikkailin luolastossa ja hyppäsin tandemlaskuvarjohypyn. Paluumatkani Eteläsaaren Christchurstista Helsinkiin kesti kolmen lennon ja monien odottelujen jälkeen yhteensä 42 tuntia.

Tuo paluumatka oli omalla tavallaan ikimuistoinen ja tuon koettelemuksen jälkeen minkäänlainen odottaminen saatikka älämölö eivät ole hetkauttaneet minua mihinkään suuntaan. Nimittäin paluumatkani aikana ympärilläni olevista ihmisistä 3/4 oli kiinalaisia matkustajia ja voin kertoa, että silloin esimerkiksi nukahtaminen tai syvällisesti ajatteleminen on mahdotonta.

Kiinalaisten kanssamatkustajien äänenkäyttö on niin voimakasta, että siihen verrattuna täysillä pauhuavan moottorisahan ääni kuulostaa pienen hiiren pierulta. Kiinalaisten huutoselostukseen vieressä keihäänheittolegenda Kimmo Kinnusen harvat hiuskiharat suoristuvat. Kiinalaisten matkustusmöykkäröintiin verrattuna Forssa tuntuu hyvältä paikalta hankkia omistusasunto. Kiinalaisten matkustajien pierunhajuun verrattuna käynti ylöjärveläisessä discossa tuntuu kuin Jumala olisi sittenkin olemassa.

Kiinalaiset puhuvat koko ajan, jatkuvasti ja aina. He eivät lopeta puhumista. Lisäksi kaikesta älykkyydestään huolimatta he eivät ymmärrä totella sääntöjä. Kun lentokone on laskeutumassa ja turvavöissä paikallaan istuminen on käskytetty jo useaan otteeseen, niin 20% kiinalaisista matkustajista jonottaa vessaan, 40% puhuu älypuhelimiinsa ja loput 40% näpyttelee tietokoneitansa. Joka toinen kiinalainen myös viittoilee lentoemäntien suuntaan kysyen omalla kielellään – eikä varmasti ainakaan englannilla – ilmeisesti sitä, että koska ollaan perillä.

50% kiinalaisista kanssamatkustajista pieree paljon. Sanalla sanoen, kiinalaisten kanssa matkustaminen on oma taiteenlajinsa. Mutta se kiinalaisista. Harmittomia pieniä perseenreikiähän he vain ovat.

Yhtä kaikki. Saavuttuani Helsinki-Vantaan lentokentälle ostin yllä olevassa kuvassa kädessäni olevan sinisen mehukatti-tripin. Jetlag ja kiinalaisturistien loputon ääniviidakko olivat tehneet minusta kuitenkin ääriväsyneen nuorukaisen ja unohdin koko tripin. Löysin tripin lopulta seuraavalla viikolla rinkkani sivutaskusta purkaessa rinkkaa kotonani Pohjois-Nokialla. 

Tuolla hetkellä koin pienimuotoisen valaistumisen ja päätin oitis, että juon tripin sitten, kun seuraavan kerran lähden maailmalle. Viimeinen käyttöpäivä tripissä oli 9.10.2014. ja kuinka ollakaan asiat etenivät lopulta siihen pisteeseen, että lähdin maailmanympärysmatkalle 6.10.

Torstaina 9.10. - eli viimeisenä käyttöpäivänä - minä sitten join tuon tripin ja se maistui hyvältä. Se oli merkityksellisin ja rauhoittavin pillimehunjuontisuoritus, jonka olen ikinä tehnyt ja tämä juomisoperaatio tapahtui Riikan keskustassa sijainneen hotellihuoneemme 8. kerroksen ikkunalaudalla. Tuossa kuvassa yhdistyvät nostalgia, odotus, janon poistaminen, herkkyys sekä ennen kaikkea hiljainen kosto kaikkia kiinalaisia turisteja kohtaan.

Nyt kukaan kiinalainen ei häirinnyt minua ja se tuntui aivan s**tanan hyvältä.