Hampuri, Saksa

Älypuhelinherätyskellomme soivat berliiniläishotellissamme torstaiaamuna kello 09:01. Hotellimaksuun ei sisältynyt aamupalaa ja se olisi maksanut erikseen röyhkeät 14 euroa, joten heitimme vähättelevää läpyskää suomeksi ja jalkauduimme berliiniläiseen katukuvaan etsimään lähintä Lidl-ruokakauppaa.

Parilla eurolla mukaamme tarttui hedelmiä ja rahkaa, jotka nautimme hotellihuoneessa. Sitten oli taas aika suorittaa jo vankaksi rutiiniksi muodostunut tapahtumasarja: rinkan pakkaaminen, avainten luovuttaminen, Hondaan hyppääminen ja lopuksi Euroopan tiekartastomme tutkaileminen, että milläköhän tavalla pääsemme helpoiten pois 3,5 miljoonan asukkaan loputtomalta tuntuvasta keskusta-alueesta kohti seuraavaa määränpäätämme.

Berliinissä autosukkulointi oli yhtä helppoa kuin forssalaisten pilkkaaminen, joten ennen kuin kerkesimme edes puhua kertaakaan naisista, olimme jo valtatiellä kohti Hampuria. Matkan varrella kävimme laittamassa taas tankin täyteen bensaa, virtsaamassa sekä ottamassa isot capuccinot to go, jonka jälkeen myhäilimme, että voi morjens mehän ollaan ajoissa Hampurissa. No ei oltu.

Jouduimme Varsovan tavoin päin persettä -henkisten tiekylttien uhreiksi ja käännyimme Hamburg-kylttiä seuraten pois valtatieltä, sillä ajattelimme, että täällä on näköjään tietöitä ja mennään tovi kiertotietä. No joo, tietöitä ei siinä kohtaa ollut, mutta ajauduimme täysin väärään suuntaan, mistään ei pystynyt kääntymään takaisin ja lopulta seikkailimme saksalaisissa pikkukylissä 45 minuuttia ennen kuin monen mutkan kautta heilahdimme takaisin valtatielle.

Sitten olikin taas minun aikani näyttää saksalaisille, että kuinka pohjoisnokialainen Honda kulkee. Ja hyvin kulki – v*ttu annoin vaan palaa ja kaasuttelin sataaseitsemääkymppiä kohti Hampuria. Varovaisen arvion mukaan ohitimme yli tuhat autoa ja kas kas, olimme yhtäkkiä uudessa hotellissamme.

Saksassa on muuten sangen hassunkurinen käytäntö, jos indikaattorina käytetään nopeusrajoituspolitiikka. Valtatiellä saa ajaa vaikka viittäsataa, mutta sitten kun käännytään huoltoasemalle, niin välittömästi on 20km/h-rajoitus.

St. Pauli ja Reeperbahn, sinne veri vetää uudestaan

Nopeasti rinkat hotellille ja takaisin Hondaan. Sitten suuntana oli legendaarinen Hampurin pääkatu, Reeperbahn. Kuten Irwin Goodmanin ikivihreäbiisissäkin lauletaan, niin huh huh – villi paikka.

Satoja baareja, satoja kodittomia makaamassa siellä täällä, rikollisia, neonvärivaloja kaikkialla, erotiikkaliikkeitä kymmenen metrin välein, tuhansia ilotyttöjä ja tiivistettynä kyseessä on uuden ajan Villi länsi -meininki. Huikea paikka ja Reeperbahn oli aivan oma maailmansa. Oli ihan oikeasti aivan uskomattoman hienoa ja nostalgista ajaa rakkaalla Hondallani Reeperbahnin läpi ja lopulta pistää auto parkkiin sinne. Never forget.

Reeperbahnin parkkimaksusysteemi on muuten täysin päinvastainen kuin muualla. Kun muualla parkkimaksua joutuu maksamaan ehkäpä noin aamukasista iltakasiin, niin Reeperbahnilla parkkimaksuaika alkaa iltakasilta. Se on ihan vaan sen takia, että enemmän ihmisiä olisi siellä autoineen myös päiväsaikaan. Nimittäin alkuillalla tuo tarunhohtoinen oma maailmansa herää eloon ja se on ainutlaatuista settiä se.

Päätimme Ollin kanssa hullutella Reeperbahnilla karvan verran erilaisella tyylillä. Siinä missä lukuisat muut nuoret miehet ryyppäsivät ja/tai menivät huoriin, niin me kaksi pohjoisnokialaista raatelijaa menimme parturiin. Ja molemmilla on juuri nyt aivan törkeän upeat hiustyylit! Tuon jälkeen raju menomme sen kuin jatkui ja menimme erotiikkaklubin terassille kahville, jonka jälkeen haimme Lidlistä iltapalaa. Lopulta hotellille nukkumaan. Nice!

Bremen

Perjantaiaamuna matka jatkui taas. Hotelliaamupala oli taas kerran liian kalliin tuntuinen, joten pihtailimme siinä ja etsimme halvan aamupalapaikan. Sellainen löytyi pikkuruisen kävelyretken päätteeksi ja lopputulemana oli aamupala turkkilaisesta - hieman karvaisesta, mutta omalla tavallaan todella kivasta - ravintolasta, jonka henkilökunta ei puhunut ainuttakaan sanaa englantia.

Tuttuun tyyliimme käytimme "jokainen puhuu sitten omaa äidinkieltään" -taktiikkaa ja teimme siis tilauksemme suomen kielellä. Olli jutteli mm. onnellisesta lapsuudestaan näyttäen samalla aamupalavaihtoehto numero kolmosta.

Itse valitsin aamupalavaihtoehto ykkösen ja kerroin samalla, kuinka olin vuonna 2005 Narvan markkinoilla Mikko Alatalon keikalla eturivissä selvinpäin. Naurahtelin siihen kylkeen ja turkkilainen miesmyyjä naurahteli mukana. Hetken aikaa tuntui kuin me molemmat olisimme olleet Mikko Alatalon keikalla Länsi-Pirkanmaalla, Narvan kylässä, Vesilahdella.

Lähdimme etsimään valtatietä kohti Hannoveria tahi Bremeniä. Molempien suurkaupunkien kautta pääsi nimittäin illan määränpäähämme, piskuiseen Wallenhorstiin. Päätimme suunnata Bremenin kautta ihan vain sen takia, että jalkapallolegenda Sami Hyypiä on pelannut ja valmentanut siellä Werder Bremenin joukkueessa.

Vietimme iltapäivän Bremenissä ja olipas se sympaattinen ja komea kaupunki. Ajoittain tuntui, että olimmeko saapuneet aikakoneella 1700-luvulle, missä Bremenin torin laidalla mahtipontispukuiset E-kuppikoon omistavat röyhtäilevät rouvat tuovat olutta jättitissiensä välissä ja herroilla on niin isot viikset, että niillä voisi vahata mun Hondan. Upea, Bremen!

Wallenhorst

Pastalounaan syötyämme hyppäsimme taas Hondaan ja annoin jälleen kerran kaasujalkani painautua pohjaan asti – sataaseitsemääkymmenviittä parhaimmillaan eli uudet enkat! Reilut sata kilometriä ja olimme perillä Wallenhorstissa, tuossa 22 000 asukkaan uneliaan kauniissa pikkukaupungissa.

Lukuisien suurkaupunkien, vilkkuvien valojen, ehkäpä noin 2600 ajokilometrin ja ajoittain kaaosmaisten ihmismassojen jälkeen tällainen rauhoittuminen ja yksi ei-niin-hektinen välipäivä teki todella hyvää.

Wallenhorst teki meihin valtavan vaikutuksen. Illalla raukeaa peltomaisemaa majatalomme parvekkeelta katsellessamme olimme Ollin kanssa molemmat sitä mieltä, että jos sitä tulee joskus mentyä kauhealla säkällä jonkun aivan ihanan naisen kanssa naimisiin ja jos vaikka saisi pari fiksua lasta, niin Wallenhorst olisi mitä mainion paikka rauhalliselle perhelomalle. Kyllä!

Lauantaiaamuna matka jatkuu alle 300 kilometriä Hollannin pääkaupunki Amsterdamiin, missä olemme maanantaihin asti. Sunnuntaina mulla on sitten edessä Amsterdamin maraton ja toivottavasti mun kaksi kertaa leikattu oikea polvi kestää. Yli tuhat treenikilometriä on viimeiseen puoleen vuoteen takana ja lisäksi viimeistelylenkki täällä Wallenhorstissa on suoritettu alasti (katso kuvagalleria), että juu-u.

Palataan taas. Hyvää viikonloppua!

Muutama video:
Reeperbahnilla "parturiin" menossa
Reeperbahnilla parturissa
Bremenissä p*llurallia ajamassa ympäri kaupunkia

Kuvia Hampurista, Bremenistä sekä Wallenhorstista: