Päiväkahvilla Myanmarissa

Tämä kuluva viikko on kaikin puolin jännittävä, sillä vuosi 2014 päättyy keskiviikkona ja samaan aikaan vuosi 2015 aloittaa oman duuninsa siinä torstaina puoliltaöin. Myös henkilökohtaisella tasolla alkanut viikko käynnistyi varsin odottavissa tunnelmissa, sillä maanantaina 29.12. oli luvassa elämäni ensimmäinen viisuminuusimisreissu Aasiassa.

Visa Run -reissu pakettiautolla Chiang Maista, Pohjois-Thaimaasta, viiden tunnin ajomatkan verran Myanmariin.

Lähtökohdat täydelliselle farssille olivatkin enemmän kuin otolliset. Olen tällä reissullani ollut aiemmin kahteen otteeseen keskellä hämmentävää fiaskoa rajanylityspaikoilla Aasiassa (etenkin Kambodzaan mentäessä), joten olin valmistautunut maanantain retkeen Myanmariin erinomaisesti – minä suorastaan janosin äimänkäkisöitymishenkisiä päin helvettiä -välikohtauksia.

Aamu alkoi lupaavasti. Olimme sopineet suullisesti ja myös kirjallisesti, että mut noudetaan hostellin etupihasta klo 07:00. Siinä vähän aamukasin jälkeen mut sitten tultiin hakeen, kun olin ensin tehnyt pari puhelinsoittoa. Ymmärrän kyllä ihan hyvin, että maassa maan tavalla ja kulttuurierot sitä ja tätä, mutta jotain kunnioitusta nyt silti maksavaa asiakastakin kohtaan.

Matkasimme pienellä pakettiautolla, missä meitä viisumiaan uusivia turisteja oli 12 kappaletta. Pakettiautossa istuminen tuntui vähän samalta kuin olis yrittänyt työntää itseään mikroaaltouuniin – uskomattoman ahdasta touhuamista. Ja perinteisestä aasialaismatkustusmenosta poiketen ilmastointilaite ei toiminut ja morjens kun siellä oli kuuma.

Noin viiden tunnin matkustus oli aika jännittävä kokemus, sillä yhtäältä tiet olivat kuoppaisia ja todella mutkaisia, sillä ajoimme vuoristossa. Toisaalta me kaikki 12 turistia olimme ensimmäistä kertaa pappia kyydissä Visa Run -reissulla, joten meillä kenelläkään ei ollut oikein tarkkaa hajua, että minkälaiseen passintarkastussirkukseen me olemme joutumassa.

Puolessa välissä matkaa oli muuten paha kolari ihan senteistä kiinni, kun meidän kuskimme kohnotti omalla holtittomalla tyylillään ylinopeutta ja ohitteli kaikkia mahdollisia autoja. Yhdessä kohtaa vastaan tuli rekka ja se meni oikeasti niin läheltä meidän pakua, että hetken melkein pyörrytti. Se oli lähellä, viuh!

Myanmarin raja-asemalla alkaa hulina

Saavuttuamme Myanmarin raja-asemalle käynnistyi odotettu epäselvyyksien vuoristorata. Pakettiautokuskimme antoi meille nopeasti ohjeet pesunkestävällä thaimaan kielellä, käski meidän nousta pois autosta ja katosi. Näillä eväillä sitten passintarkistusmankeliin.

Mä ja yksi kreikkalainen nainen otettiin vähän isompaa roolia ja lähdettiin ennakkoluulottomasti vetämään meidän 12 turistin remmiä kohti raja-asemakaaosta. Siellä oli nimittäin thaimaalaisia, myanmarlaisia, eurooppalaisia, jenkkejä, kerjäläisiä, kauppiaita, autoja, vuohia ja yksi norsu! Kyllä vain, ihan oikeasti siellä hengaili tienreunassa yksi norsu.

Löysimme nopeasti ensimmäisen passintarkastuspisteen, josta suoriuduimme melkein täydellisesti. Pieni dilemma hetken aikaa siinä oli, sillä yhdeltä meidän seuruuemme mieheltä puuttui passistaan yksi leima, joka aiheutti hetkiseksi hämmentävän jupakan. Passintarkastaja huusi hänelle: "MENE TUONNE JA SOITA BANGKOKIIN!!" Anteeksi nyt vaan, mutta A) minne ja B) kenelle pitäis soittaa Bangkokiin, kun siellä on esim. asukkaitakin yli 11 miljoonaa? Huh huh.

No, jupakka raukesi 5 minuutin jälkeen, jonka jälkeen käskytys oli, että kävelkää eteenpäin sillan yli Myanmariin. Okei, me kävelimme sillan yli ja mitäs sitten? Ei mitään ohjeita missään ja ihmisiä pursuilee joka puolella enemmän kuin Vantaalla on asukkaita. Moni meidän turistiryhmästämme osoitti jo tuskastumisen merkkejä, mutta oma fiaskoonvalmistautumiseni oli mennyt aivan nappiin, sillä mua vaan hihitytti.

Sitten ihan herjalla kurkkasin sellaisen valkoisen kaavun taakse, joka oli ikään kuin ovena. Sellainen verhon tapainen. Vaikea selittää. Ja oho, siellähän oli kolme aivan järkyttävän mukavaa virkailijaa ja siis kyseessä oli passintarkastuspiste numero 2! Missään ei lukenut mitään ja tuo huone näytti ulkoapäin kyseenalaisemmalta kuin Hannele Laurin kasvojenkohotusleikkaukset.

Tuolla pisteellä piti maksaa 500 bahtia eli noin 12 euroa. Olin kuin aasialaispuulla päähän lyöty, sillä tuo oli alunperinkin täsmälleen sovittu summa ja siihen ei tullut minkäänlaisia lisämaksuja, "yllätyskuluja" saatikka pelottelevia katseita virkailijoiden suunnalta. Kaikkea sitä näkee. Mahtavaa!

Tuossa vaiheessa mun oma onnellisuuspakka hajosi siinä määrin, että livahdin siltä seisomalta läheisen kahvilan vessaan ansaitulle kakalle. Samalla oli jotenkin upea tunnelma, sillä olinhan kuitenkin pusertamassa elämäni ensimmäisiä jöötejä Myanmarin maaperällä. Olimme rauhassa joukolla kahvilla siinä Myanmarin puolella, jonka jälkeen lähdimme etenemään siltaa takaisin Thaimaan puolelle. Kenelläkään ei ollut tietoa, että mikä on seuraava ohjelmanumero thaimaalais-myanmarilaisessä raja-asematemppuradassa.

Seuraavana vuorossa oli Arrival-Departure-kortin täyttäminen ja se kädessä apostolinkyydittäytyminen kolmannen passintarkastuspisteen esipisteelle, missä tarkastaja otti passin kahdeksi sekunniksi käteen, antoi sen takaisin ja ohjeisti menemään kahden metrin päähän itse passintarkastuspisteelle. Kertakaikkisen nerokasta! Tuli jos jonkinnäköistä uutta leimaa, ja tarkastuspisteen seinässä näkyi isoon kylttiin kirjoitettuna maakohtaiset päivärajat. Suomalaisena sain ainoastaan 15 lisäoleskelupäivää Thaimaassa. Se riittää mulle. Ok, rules!

Ja kuin huomaamatta temppurata oli selvitetty lähestulkoon leikitellen. Olihan se nyt tottakai sekavaa paskaa, mutta kaiken kaikkiaan jopa - miten mä herranjestas edes voin kirjoittaa tämän - selkeä aasialaiseksi raja-asemaksi! Viimeinen koitos olikin enää löytää meidän pakettiauto valtavasta pakettiautoviidakosta. Olin onneksi ottanut vallokuvan pakumme rekkarista ja sitten vaan etsimme aikamme meidän pakua ja lopulta se löytyi.

Hyppäsimme kyytiin ja lähdimme takaisin Chiang Maihin. Reissun meni yhteensä aikaa karvan verran yli 12 tuntia. On tuollaisen kehnossa asennossa matkustamisen ja muun härdellin jälkeen aika poikki tällain illalla tätä kirjoittaessa.

Nopeat perusvinkit Visa Runin hoitamiseen

Esimerkiksi täällä Chiang Maissa Visa Runin saa hommattua periaatteessa mistä tahansa. Keskustassa on jokaisella kadulla erikseen matkailutoimistoja ja jokainen hotelli, hostelli sekä majatalopaikkakin mitä luultavimmin pystyy järjestämään viisumiajelun Myanmariin.

Itse tilasin tämän Visa Run -reissun viisi päivää etukäteen ja maksoin 500 bahtia kyyditsemisistä. Toiset 500 bahtia menee raja-asemalla. Eli koko setti maksaa noin 25 euroa ja sain sillä suomalaisena 15 lisäpäivää viisumiin.

Jos viisumin uusiminen unohtuu tai muuten vaan myöhästyy, niin ei siitä ihan vankilaan asti joudu, sillä luvassa on 500 bahtia sakkoa per myöhästynyt päivä. Tässä alla on kuvia maanantain 12-tuntisesta temppuradasta. 

Welcome to Myanmar!

Aamulla lähtö.

Hymyilytti jo aamusella.

Meidän matkustuspaku.

Raja-asema.

Passintarkastuspiste numero 1.

Thaimaan ja Myanmarin välinen silta.

Upeat näkymät sillalta. Tai ei oo. Ihan karmeat.

Kakalla Myanmarin puolella.

Passintarkastuspiste numero 3:n esipiste.

Temppurata ohi ja sitten etsimään pakua.

Jee!

Paluumatkan vuoristomaisemaa.

Leimoja kertynyt aika paljon viime kuukausien aikana.