Ho Chi Minh, Vietnam

Nevö föget!

Reissuni 18. maa käynnissä ja jokaisessa maassa mukanani on matkannut kädessäni oleva VHS-kasetti, johon on nauhoitettuna jääkiekon MM-finaali Suomi-Ruotsi vuodelta 1995.

Tämä on minun tapani viedä Suomea maailman tietoisuuteen ja aina kun kerron paikallisille tämän jääkiekkotarinan - missä maassa ikinä olenkaan - kikattelemme joukolla ja pyörittelemme päätämme tällaiselle hassuttelulle. Tosin mulle tämä on kääntynyt hassuttelusta elämäntavaksi jo ajat sitten.

Kuva on otettu Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12. Etelä-Vietnamissa, missä kerroin tytöille mm. Ville Peltosen kolmesta maalista, Jutin ylämummosta, nuoresta Niinimaasta, Kiprun takatukasta, Jukka Tammen kultajuhlista pelkät munarit jaloissa jne. Tunnelma oli hyvin ystävällinen, vaikkakin ilmassa leijui jatkuvasti se tosiasia, että Vietnamilla on yksi kappale jääkiekon maailmanmestaruuksia 1995 vähemmän kuin Suomella.

Filippiineiltä Vietnamiin

Lähdimme Timon kanssa Puerto Princesasta, Palawanin saarelta, Etelä-Filippiineiltä, perjantai-iltana 5.12. kohti Manilaa ja Vietnamia. Tunnin lento 800 kilometriä pohjoiseen ilmansuuntaan meni nopeasti ja saavuimme yöllä Manilan lentokentälle.

Manilan lentokenttä on ehdottomasti kamalin ja epäjärjestelmällisin lentokenttä, missä oon ikinä ollut. Olis kiva istahtaa kahville tuon lentokentän suunnitelleen insinöörin kanssa, hörppäistä rauhallinen kulaus ja tiedustella tyynenä, että mitä v*ttua? Kaiken lisäksi mun rinkka hajosi, joten olin ihan resseissä. Heh heh, no en tosiaankaan ollut resseissä, sillä välillä rinkka hajoaa ja onnistuin myös korjaamaan rinkkani, joten okei.

Mä sain Suomesta muutamia huolestuneita tekstiviestejä, että ootteko kunnossa siellä Filippiineillä, kun hirmumyrsky on iskemässä sinne. Iltalehdessä ja jossain muissa lehdissä oli kuulemma kirjoitettu, että koko maa on paniikissa ja sekaisin. Koko maa ei ollut sekaisin ja esimerkiksi Palawanin saarella ja Manilassa sitä ei edes noteerattu juuri lainkaan muuten kuin telkkarista tulleista uutisista. Hirmumyrsky iski nimittäin Flippiinien itärannikolle, missä satamia ja lentokenttiä oli suljettu hyvissä ajoin.

Notkuimme Manilan lentsikkakentällä varmaan joku 7 tuntia, jonka jälkeen oli vuorossa seuraava lento Etelä-Vietnamiin ja maan suurimpaan kaupunkiin, Ho Chi Minhiin. Saavuimme määränpäähän ajallaan ja välittömästi lentokoneen laskeuduttua alkoi sama härdelli kuin aina ja kaikkialla – kaikki lentokonematkustajat säntäsivät kauhealla kohnotuksella käytävälle kaivamaan laukkujaan ylähyllyltä, tönivät toisiaan ja olivat ahtautuneina kiinni toisiinsa kuin Henry' Pubin yökerhobaarissa Tampereen Hämeenkadulla valomerkin aikoihin.

9 miljoonan asukkaan sekamelska

Ho Chi Minh on saanut nimensä kommunistijohtaja Ho Tsi Minhin (kuollut vuonna 1969) mukaan. Katukylteissä sekä vietnamilaisissa rahaseteleissä on kaikissa miehen kuvia. Kaupunki oli ennen nimeltään Saigon ja tuota nimeä käytetään myös nykyään Ho Chi Minh Cityn ohessa. Kaupunki on pinta-alaltaan saman kokoinen kuin Tampere, Lempäälä ja Nokia yhteensä, mutta asukkaita täällä on yli 9 miljoonaa. Kyseessä onkin yksi maailman tiheimmin asutuista paikkakunnista.

Osasimme odottaa, että koko kaupunki on yksi iso sekamelska ja kyllähän se sitä oli. Toisaalta, Filippiinien pääkaupunki Manila oli ruma ja karmea hirvityskaupunki, mutta tämä Ho Chin Minh oli oikeastaan vähän kuin sellainen aamu-unisena kiukutteleva ihana nainen – kaunis kaaos.

Hotellimme sijaitsi ydinkeskustan tuntumassa, District 1:llä, ja välittömästi kun heilahti hotellien ovista ulos alkoi tajuton kauppaamissirkus. Ihan uskomaton temppurata oli kävellä mihin tahansa, kun joka suunnasta kaupattiin rihkamaa, hierontaa ja taksi- sekä skootterikyytejä. Aamupäivästä tarjotaan hierontaa, puolenpäivän jälkeen lady hierontaa ja illalla tarjotaan jo pelkkää lady-palvelua.

Kaupungissa on 24 Disrictiä ja tuntuu, että neonvärivaloilla varustetut kaupat ja kojut eivät lopu ikinä. Vietnamilaiset ovat aina töissä. Heillä on ainoastaan muutama vapaapäivä koko vuonna.

Meillä oli piirun verran erilainen itsenäisyyspäivä meneillään lauantaina 6.12. Siinä missä Suomessa katsottiin Tuntematonta sotilasta ja Linnan juhlia, niin me olimme katukeittiössä tilaamassa sokkona vietnamilaiselta ruokalistalta setit ja samaan aikaan väistelimme ilotyttöjentarjoajia.

District 1:llä sijaitsee myös Pham Ngu Laonin alue, minne suurin osa eurooppalaisista reppureissaajista suuntaa megahalpojen hostellien ja houkuttelevien baarienpaljouksien takia. Tuolla alueella tapahtuu silti kosolti myös ryöstöjä ja baariselkkauksia, joissa yökerhossa myyty alkoholi ei ole aina alkoholia, vaan jotain ihan muuta. Tutustuimme yhteen hochiminhiläistyneeseen tanskalaismieheen, joka näytti synkkiä tilastoja tuolta alueelta. Eli olimme tyytyväisiä Timon kanssa omaan hotellialueeseemme.

Apostolinkyyti- ja hierontapalvelut Petteri Poukka Tmi

Ho Chi Minhissä on varmaankin miljoonia moottoripyöriä ja skoottereita. Ihan mielipuolisen paljon! Se skootteriviidakko on epätodellinen näky ja monta kertaa piti ihan pysähtyä, hieroa puoliraivoisasti silmiään, huokaista syvään ja sanoa kovaan ääneen suomeksi, että eijjjumalauta!

Paikalliset tapaavatkin sanoa, että kolmea vietnamilaista kohden on kaksi skootteria. Eli tämän laskukaavan mukaan uskallan väittää Nokian lukiosta saamani lyhyen matematiikan vahvan M:n papereilla, että Ho Chi Minhissä on sellaiset kuusi miljoonaa skootteria. Huh huh!

Liikennevaloja sitten ei olekaan juuri missään, joten tien ylitys on melkoinen seikkailu, sillä autoja ja etenkin skoottereita tulee joka puolelta koko ajan ja kovalla vauhdilla. Pääsimme varsin nopeasti kiinni oikeanlaiseen tienylitysmentaliteettiin ja tärkein neuvo, minkä tässä voi antaa on yksinkertainen: älä koskaan pysähdy, vaan kävele eteenpäin. Motskarit väistävät sinua. Periaatteessa kaikkein kamalimmankin ruuhkatien voi ylittää kävellen vaikka silmät kiinni, sillä kaikki väistävät viime tingassa. Mutta jos pysähtyy kesken kaiken tiellä, niin sitten ei hyvä heilu, sillä siihen paikalliset eivät osaa suhteuttaa ajolinjojaan.

Kauppasin pari kolme viikkoa sitten Sri Lankassa omaa lippalakkiani kaikille kauppiaille ja se oli kauppiaidenkarkoittamismielessä onnistunut kuvio, jonka seurauksena kauppiaat siirtyivät aina heti toisien turistien kimppuun. Täällä löysin spontaanilla idealla uuden aluevaltauksen, sillä perustin huumorimielessä oman mielikuvitusyrityksen, joka kantaa nimeä Apostolinkyyti- ja hierontapalvelut Petteri Poukka Tmi.

Kyllä vain. Valtava määrä taksi- ja skootterikyydintarjoajia tuputti palvelujaan koko ajan, joten tarjosin vastapalveluksi kävelypalveluja sekä kyytikauppiaiden jatkokysymykseen hierontapalveluja. Liikeideani oli yksinkertaisesti sellainen, että mun vierellä oli mahdollisuus kävellä 100 000 Vietnamin dongin hinnalla, joka on noin 4 euroa. Yksikään kyytintarjoaja ei tarttunut vastatarjoukseeni, mutta noin puolet heistä perääntyi.

Noin puolet esittivät jatkokysymyksen, jossa he ehdottivat vievänsä mut naishierojalle eli siis ilotyttöhommia. Jatkoehdotuksiin kerroin olevani täysin yliarvostettu hieroja ja tarjosin omia hierontapalvelujani näille naisille miljoonalla dongilla.

Täytyy myöntää, että uunituore mielikuvituksellinen toiminimiyritykseni Apostolinkyyti- ja hierontapalvelut Petteri Poukka Tmi on lähellä konkurssia, sillä en ole saanut ketään kauppaajaa kävelemään vierelläni maksusta enkä myöskään ole päässyt hieromaan ketään miljoonan dongin eli 40 euron korvausta vastaan.

Pari kertaa oli kyllä oikeastaan pakko ja kaikkein järkevin tapa tilata taksi. Juteltuamme muutamien paikallisten kanssa saimme infoa, että minkälaisia takseja kannattaa tilata ja minkälaisia takseja ehdottomasti ei. Vinasun-niminen taksiyhtiö on kaikkein luotettavin ja se on mittaritaksi. Halpaa kuin irtokarkki 1990-luvun Suomessa. Lähtökohtaisesti tuon firman taksikuskit eivät uskalla edes yrittää minkäänlaista kusetusta, sillä yksikin reklamaatiohenkinen valitus turistilta taksipomoille tietää saman tien potkuja taksikuskille.

Tuossa taksien tilaamisessa ja periaatteessa kaikkeen reissaamiseen liittymisessä on hyvä noudattaa vanhaa pohjoisnokialaista matkustusfraasia: seuraa aina, mitä paikalliset ja saksalaiset tekevät – se on halpaa ja yleensä järjestelmällisen järkevää.

Palatakseni vielä raha-asioihin, niin tuo Vietnamin dong -rahayksikkö on kyllä näin suomalaisen lautanaamareissaajan silmien läpi katsottuna melkoinen farssi. Yksi euro on 26 400 dongia. Morjensta moi mitä valuuttasontaa tuollainen!

Hengitysmaskeja ja kansalliskeittoa

Tunsin ensimmäistä kertaa tällä maailmanympärysreissullani oikein konkreettisesti kuinka kehnolaatuista ilma, jota hengitin, oli. Ei tarvitse olla mikään luontopsykologi saatikka säämies Juha Föhrin kielletty pikkuveli ymmärtääkseen, että kun yli 9 miljoonaa asukasta asuu ja skootteripyöräilee tiheällä alueella, niin onhan siinä nyt tunkkainen ilma yllä. Tiivistettynä voisin kirjoitustokaista tässä, että Ho Chi Minhin ilma on kuin Päivi Räsäsen mielipiteet – erittäinen saastunut kokonaisuus.

Kaupungin liikenne oli kaoottinen ja ehkäpä joka neljäs ihminen käytti hengitysnaamaria suojatakseen itsensä huonolta ilmalta. Kun tuota liikennettä ja naamaripäisiä höntyilijöitä aikansa siinä seurasi, tuli taas kerran mieleen, että me ihmiset tuhoamme tämän maapallon ihan itse. Eihän tällainen saastuttaminen ja ylikansoittaminen loputtomiin pysty jatkumaan. Surullista, mutta totta.

Ho Chi Minhissä tuli vedettyä muuten keittoa joka päivä! Siis ei keittoa missään alkoholinjuontisanontamielessä, vaan ihan oikeata keittoa. Pho-keitto on Vietnamin perinneruoka ja siinä on semitulista lientä, kasviksia sekä lihaa. Parasta keittoa, mitä oon ikinä syönyt. Pho-keittoa sai jokaisesta ruokapaikasta ja jokaisesta korttelinkulmasta. Katukeittiössä ruokien hinnat oli sellaista 0,5 – 1,5 euroa, että aika edullista ja tosi hyvää. Ydinkeskustassa ruokien ja esimerkiksi kahvin hinta olikin sitten jo samaa tasoa kuin Suomessa.

Vierailimme myös kaupungin kenties suurimmassa kaupparysässä eli Ben Thanh Marketissa. Kyseessä on valtavan kokoinen kauppahallipaikka, missä on miljoona myymälää ja katukauppoja kaikkialla. Tuo markettipaikka on myös yksi Ho Chi Minhin suurimmista symboleista ja kohtauspaikoista.

Olen löytänyt reissuni aikana itsestäni erittäin potentiaalisen tinkaajalupauksen ja myös tuolla markkinoilla tungin itseäni erilaisiin ostamistilanteisiin ihan vaan, että pääsen tinkaamaan. Ei todellakaan napostellut edes ostaa esimerkiksi jotain seitsemänmetristä mattoa ja olis joo ollut tosi kivaa yrittää tunkea isoa kokolattiamattoa jonnekin rinkkani vasempaan sivutaskuun ja seikkailla lentokentillä. No thanks! Mutta testailin vaan, että mihin asti omat tinkausrahkeet oikein riittävät. Se oli kyllä hienoa vääntöä!

Kävimme Timon kaa myös vietnamilaisella punttisalilla parinakin päivänä kuntopyöräilemässä, tekemässä kuntopiiriä ja hiomassa pyssyjä. Salilla oli niin pysähtynyt ilma, että pelkkä kassien rapsuttelukin veti kropan hiestä litimäräksi.

Cu Chi -tunnelit

Menimme Timon kanssa tiistaina 8.12. keskelle Vietnamin sodan taistelukenttiä, Cu Chi -tunneleille. Nuo tunnelit ovat yli 250 kilometriä käsittävä valtava maanalainen labyrintti, jotka rakennettiin Vietnamin sodan aikana piilopaikoiksi, salareiteiksi, sairaaloiksi ja varastoiksi.

Vaikka Vietnamin sota loppui jo 39 vuotta sitten, niin pelasin varman päälle ja piilouduin osaksi viidakkoa (tämä raportin alla ekana oleva kuva). HUOM! Katso tarkkaan, niin saatat noteerata, että minä olen kuvassa keskellä.

Tunneliverkoston päällä asui yli 10 000 perhettä ja perheet kaivoivat tunneleita myös naapuriensa luo. Tunnelit sijaitsevat 40-100 kilometriä Ho Chi Minh Cityn ulkopuolella. Vietnamilaiset olivat hyvin hoikkarakenteisia ja pienikokoisia, joten tunnelit ovat tehty heidän ruumiinrakenteidensa mukaan. Oli kyllä hieno fiilis olla keskellä Vietnamin sodan viidakkomaisemia ja menimme itsekin 60 metrin pituisen tunnelimatkan maan alla.

Voin kertoa, että oli kapea tunneli ja itselläni on aina ollut ihan vähäsen ahtaan paikan kammoa, joten oli tosi hyvä mennä tuonne tunkkaiseen tunneliin karkoittamaan tuota kammoa pois.

Kielimuureja ja sitten kohti Kambodzaa

Mulle tuli yksi päivä kuin vahingossa mieleeni, että ainiin joo, milläköhän me pääsisimme Kambodzaan? Seuraava määränpäämme on Vietnamin pohjoinen naapurimaa Kambodza ja sinne olisi päästävä jotenkin. Menin tiedustelemaan asioita ja pian löysimmekin Timon kanssa itsemme yhden puoliepämääräisen näköisen matkatoimiston tiskiltä neuvottelupuuhista.

Tässäkin kaupankäyntitilanteessa oli vähän väliä isoja kielimuuriesteitä, mutta mikäs siinä. Tilasin mulle ja Timolle bussireissun Ho Chi Minhistä Kambodzan pääkaupunki Phnom Penhiin. Se on kuulemma kuuden tunnin kokonaismatka ja maiden rajoilla on luvassa viisumikikkailu. Yhdessä vaiheessa bussintilausta parin suuren kielimuurilauseen jälkeen huomasin keskustelevan mukavan matkatoimistotädin kanssa yhtäkkiä Timon vaimon, Riinan, lempääläläisistä hevostallikuvioista, mutta lopulta saimme bussitilaukset tehtyä.

Tiistaiaamuna 9.12. meidän matka jatkuu siis Kambodzaan ja ajattelin kirjoitella tuosta bussimatkasta erikseen matkustusraportin, sillä siitä saattaa olla apua myös joillekin tulevaisuudessa samankaltaisen etenemisen suorittaville. Vähän ounastelen, että kaikenlaisia kommelluksia on luvassa.

Viime viikon kuviot, tunnelmat ja kuvat Filippiineiltä löytyvät TÄSTÄ.

Tässä alla kuvia Ho Chi Minhistä, Vietnamista: