Killing Fields, Kambodza

Tällä kertaa luvassa on poikkeuksellisesti sangen vakavahenkinen blogiteksti enkä tässä tapauksessa pysty hassuttelemaan sitten yhtään. Tässä on nimittäin ajoittain karmaisevaa tekstiä sekä alla olevat kuvat eivät sovellut kaikkein herkimmille.

Kambodza on järjestyksessään 19. maa tällä maailmanympärysreissullani. Todella paljon on tullut nähtyä kaikenlaista ja kaikki odotukseni ovat ylittyneet. Jokaisessa maassa on oma mielenkiinoinen kulttuurinsa ja ihmiset näyttävät erilaisilta. Jokaisessa maassa on omia tapoja sekä lainsäädäntöjä. Ja jokaisessa maassa luonto näyttää kauneuttaan omalla tavallaan.

Silti ehkä pysäyttävimpiä hetkiä ovat olleet vierailut paikoissa, missä viattomia ihmisiä on menettänyt henkensä. Kävin muutama viikko sitten Hikkaduwassa, Sri Lankassa, Tsunamimuseossa ja se oli aika hiljaiseksi vetävä kokemus. Samanlainen kokemus oli vuorossa myös Kambodzan pääkaupungissa, Phnom Penhissä.

Menimme Timon kanssa keskiviikkona 10.12. Phnom Penhissä sijaitseville Kuoleman kentille (Killing fields) ja se oli varsin pysäyttävä kokemus. Sitä on vaikea käsittää, miten ihminen voi olla toiselle ihmiselle niin julma. Kuoleman kentillä tapahtuneet kidutukset ja teloitukset ovat yksi koko maailmanhistorian karmeimmista teoista.

Kansanmurha

Kambodza ajautui sekasortoiseen tilaan vuonna 1970, jolloin marsalkka Lon Nol kaappasi vallan. Vuonna 1975 Lon Nol joutui pakenemaan maasta ja Punakhmerit ottivat vallan. Kommunistihenkiset punaiset khmerit tappoivat vuosina 1975-1979 arviolta 2-3 miljoonaa kambodzalaista eli yli viideosan koko väestöstä.

Punakhmerit nousivat sisällissodan päätteeksi maan valtaan, jonka jälkeen he tyhjensivät kaupungit tavoitteenaan kaikkien kambodzalaisten elävän samalla tavalla. Raha poistettiin käytöstä. Punakhmerit eivät voineet sietää sivistyneistöä eli esimerkiksi insinöörit, opettajat, lääkärit ja buddhalaismunkit olivat murhalistalla.

Maanviljelijä oli punakhmerien mielestä ainoa ja oikea ammatti. Punakhmerit vangitsivat väkipakoin vihollisiksi luokittelemiaan kambodzalaisia, kiduttivat heitä ja lopuksi tappoivat heidät. Vangit tuotiin Kuoleman kentille noin 50 hengen ryhmissä kädet sidottuina ja side silmillä. Päivittäin tapettiin satoja ihmisiä. Teloitusaseina käytettiin useimmin kirveitä vallankumousta ylistävän musiikin soidessa kaiuttimista voimakkaana taustalla, jotta kuolemassa olleiden ihmisten äänet peittyisivät musiikin alle.

Kiertelimme tuolla Kuoleman kentillä ja mm. yhdessä joukkohaudassa oli ollut 450 ihmistä, pääosin korkeakoulutettuja, mutta myös jopa pieniä vauvoja. Seisoimme Timon kanssa tuon joukkohaudan vieressä täysin hiljaisina. Ei ollut sanoja. Kävimme myös pienessä rakennuksessa, missä oli tuhansittain murhattujen vankien pääkalloja.

Kuoleman kenttien jälkeen suuntasimme tuk tukilla takaisin kohti Phnom Pehnin keskustaa ja Tuol slengin kansanmurha -museota, joka oli kansanmurhan aikaan vankila ja käsittämättömän kauhea kidutuspaikka. Sellaisia kidutuskeinoja, mitä normaalille ihmiselle ei pitäisi tulla mieleenkään.

Syyttömiä vankeja laitettiin mm. roikkumaan muutaman metrin korkuisiin telineisiin, missä heidän raajojaan venytettiin vaijereilla. Ja jos taju sattui lähtemään, niin vangin pää laitettiin lannoiteveteen, jotta tämä tulisi takaisin tajuihinsa ja kidutus voisi jatkua.

Raskaana olevilta naisilta revittiin mahoja auki, vangeille annettiin sähköiskuja, nännejä revittiin irti pihdeillä ja ruoskinta oli jokapäiväistä. Vankilamuseota kierrellessä olimme noilla kidutuspaikoilla ja näimme todella raakoja valokuvia. Aivan järkyttävää!

Phnom Penh oli kansanmurhan jälkeen autioituneena ja tyhjillään yli kolme vuotta 1980-luvun alkupuolella, kunnes hiljalleen se uudelleenasutettiin. Nyt kaupungista on kehittymässä koko ajan fiksumpi ja upeampi metropoli.

Alla on kuvia. (Killing Fields, kuvat 1-16. Tuol Sleng Genocide Museum, kuva 17-32).