Jenkeistä Aasiaan

Vihdoin perillä Colombon lentokentällä, Sri Lankassa.

Sunnuntaiaamuna 17.11. sitten koitti se päivä New Yorkin Manhattanilla, kun sanoimme Ollin kanssa haikeat reissujäähyväiset. Olli jäi Jussin kanssa vielä viikoksi Nykiin ennen kuin Opa matkustaa vielä viikoksi Kanadaan. Jussi lähtee viikon päästä takaisin Suomeen ja itse puolestaan lähdin kohti reissuni kolmatta maaonsaa ja siellä ensimmäisenä kohteenani olevaa Sri Lankaa.

Taksimatkustin sunnuntaiaamuna Manhattanilta JFK:n lentokentälle ja kun koitti ensimmäisten small talkien aika taksikuskin kanssa, niin siitä alkoikin varsin tapahtumarikas matka kohti Aasiaa. Vastasin taksikuskille, että olen Suomesta, joka on pieni ja kylmä maa kaukana pohjoisessa.

Tokaisin myös olevani matkalla Sri Lankaan, jonka jälkeen hän hihkui olevansa srilankalainen ja ei siinä mennyt kuin viisi minuuttia, niin hän oli hakenut meille molemmille kahvit ajomatkan ajaksi ja intialainen nahkapoppi kaikui kovalla.

JFK:n lentokentän Check in -pisteillä oli karmea jono ja tiivistettynä sanoen siellä seisoi 500 intialaista ja yksi suomalainen. Seisoin nöyränä jonossa, kunnes yhtäkkiä yksi virkailija veti mut sivuun ja ehdin jo miettiä, että onkos tässä nyt tulossa joku yllätystarkastus ja yllättävä sunnuntaisormi perseeseen. Mutta kerrankos sitä sitten Nykissä.

No ei sinne päinkään, vaan pääsin johonkin Golden Member -tiskille laittamaan rinkkani ja ottamaan lentolippuni. Ei ketään muita kuin minä. Katsoin virkailijaa sellaisella mentaliteetilla, että olisin mä voinut tuolla jonossakin kököttää. Samalla tunsin satojen intialaisten ihmisten tuijottavan mua ja miettien, että ”Voi ei, tuo jättietuhampainen eurooppalaispoika pääsi luksupisteelle!”

Farssin aineksia taivaalle lähdössä

Kohta istuinkin jo lentokoneessa valmiina suuntaamaan kohti välipysähdyspaikka Abu Dhabia. Ensimmäinen lentomatka oli kyllä omalla tavallaan täydellinen farssi, sillä juuri ennen liikkeelle lähtöä lentokoneessa havaittiin jotain teknisiä ongelmia ja jouduimme odottamaan.

Mietin siinä itseksesi naureskellen ikkunpaikallani, että kunhan tässä odottelussa nyt ei mene viittä tuntia kauempaa, niin en ehkä myöhästy jatkolennolta. No, siinä kesti lähes viisi tuntia, kunnes vihdoin pääsimme lähtemään 12 tunnin pituiselle lennolle. Mun vieressä oikealla puolellani istui intialaisäiti ja hänen ehkäpä parivuotias tytär, joka porasi, ulvoi, kiljui, pieri ja raivosi jatkuvasti. 

Vasemmalla puolellani istui puolestaan Kymppitonnijuontaja Riitta Väisästä erehdyttävästi muistuttanut parraskas intialaismies, jolla oli intialaistyyppinen riittimuoviympyrä otsassa ja joka kailotteli tasaisin väliajoin jotain meriittiölinöitä. Pohdiskelinkin siinä, että jos tämä on se hinta, mikä pitää henkisesti maksaa päästäkseen Sri Lankaan, niin ei tässä mitään!

Univelkanikin oli jo yhtä suuri kuin Hesburgerista light-colan ostavan teinitytön itselleenvalehtelu. Jotain ratkaisuja oli siis tehtävä, jotta saisin nukuttua edes tunnin tai pari. Päätin lentokonelounaan yhteydessä tilata yhdellä kertaa kaljan, valkoviinin ja viskin. Huntupäinen lentoemäntä katsoi mua silmiin ja mä katsoin häntä takaisin silmiin – ei sanoja eikä liiemmin mitään eleitä, ainoastaan suomalaisen miehen tarve saada kroppa ylirennoksi.

Näitä lentokenttien ja -koneiden turvatarkastuksien kokonaispolitiikkaa en aina jaksa ymmärtää. Se on vähän samanlainen kokonaistilanne kuin riitelisi naisen kanssa, jolla on kuukautiset tiukimmillaan - ei siinä pelissä ole mahdollisuuksia voittaa ikinä.

Mulla ei saa olla esimerkiksi käsimatkatavaralaukussa puolta litraa vettä, mutta sitten esimerksi lentokonelounaalla ruokailuvälineiksi annetaan ihan oikeat haarukat ja veitset. Ei siis mitään kertakäyttöistä muovitavaraa, vaan sellaisia ruokailuaseita, joilla oikeasti pahaa tarkoittavat pystyvät saamaan pahaa aikaan. Ja ei ole mitään tarkastusta, palauttiko kaikki ne ruokailuaseensa lounaan syötyään.

Elämäni nopein välipysähdys Abu Dhabissa

Olin istunut lentokoneessa 17 tuntia ja saavuttuamme maanantai-iltapäivällä Abu Dhabiin mulla oli polttava kiire jo uuteen koneeseen. Ensimmäinen suoritukseni Abu Dhabin lentokentällä viittasi silti kintaalla kaiken maailman kiireelle ja marssinkin määrätietoisesti vessaan, missä väänsin parhaimmat kakkani Yhdistyneiden arabiemireettien maaperällä ikinä. Okei, tämä oli eka kertani siellä ja tietysti myös ekat kakkani, mutta ei se ole mikään selitys.

Rynnättyäni ulos vessasta oli jatkolennon käynnistymiseen enää puoli tuntia aikaa, mutta pääsyni Gate 16:sta ei ollut vielä lainkaan selviö. Yhtäkkiä vastaani törmäsi nainen, joka pyysi mua vartioimaan hetken aikaa naisten rukoushuoneen ovella, ettei kukaan muu tule samaan aikaan rukoilemaan. Sanoin hänelle, että voitko vetää jonkun nopean ja lyhyen rukouksen, kun mulla on vähän kiire lentokoneeseen.

Toisaalta, olisi se ollut aika reteetä rehvastella ensi vuonna jossain Iisopin baaritiskillä, että onko täällä muita, jotka ovat myöhästyneet lennolta Sri Lankaan, koska olivat naisrukoushuonevartiointitehtävissä liian kauan? Olisin ihan varmaan ainoa ja siinä saattais moni etelänokialainen lippiskimmokin mennä hetkeks hiljaiseksi ja tulla vasta sen jälkeen kyselemään esimerkiksi sitä, että kuinkakos kauan sä ja sä olette asuneet Nokialla. Jos meinaan ei ole asunut liian kauaa Nokialla, niin se on tappelun paikka.

Pääsin viime tinkassa jatkolentokoneeseen ja pian olin taas taivalla kohti Sri Lankaa. Vieressäni istui srilankalaisia parikymppisiä jätkiä, joiden kanssa ystävystyin heti. Kun sanoin heille, että aion tilata ruuan kanssa viskiä, niin he olivat aivan haltioissaan ja katsoivat mua kuin mä katson upealiimatakatukkaista Jari Litmasta – ihaillen ja täynnä arvostusta.

Sanoin heille, että viina on ilmaista näillä pitkillä lennoilla, että ottakaa tekin. Ja he ottivat!

Olen kirjoittanut tätä tekstiä kymmenen kilometrin korkeudessa jossain kohtaa Intian valtamerta, ja molemmilla puolilla mua istuu srilankalainen nuorimies, jotka seuraavat mun jokaista kirjoitusliikettä tarkkaavaisena ja innostuneena. Mun läppäriltä soi samalla vaimean hiljaisena Kaija Koo ja onhan se hassunkurista kuunneltavaa, kun srilankalaiset yrittävät lausua biisiä nimeltä Tinakenkätyttö.

Niin ja siis on se ihan hyvä saada vähän haastettakin, sillä kuinka monta kertaa esim. koulussa tuli ikinä kirjoitettua jotain esseetä kahden srilankalaisen välissä? Nii-in, ei ikinä!

Maanantai-iltana lentokone rullasi Sri Lankan pääkaupunki Colombon lentokentälle ja yhteensä noin vuorokauden mittainen lentokoneessa istuminen tuli ilahduttavasti päätökseensä. Kävin etsimässä rinkkani hihnalta, jonka jälkeen menin kilpailuttamaan kymmeniä taksifirmoja, joita lentokentällä pyörii. 

Maanantai-illan päätteeksi olin hotellini takapihan uima-altaalla rentoutumassa voimakkaan jetlagin alaisuudessa, mutta olin perillä. Hyvä fiilis. Lisää raportointia täältä Sri Lankasta tulee tässä joskus. Moi!