St. Maarten

Norwegian Epic seilaili Madeiran visiittimme jälkeen kuusi päivää uljaana avomerellä, kunnes saavuimme toiseen pysähdyspaikkaamme – Alankomaiden antilleille kuuluvalle pikkuruiselle St. Maartenin saarelle. Tämä vain 34 neliökilometrin kokoinen Karibian saari on 61% Ranskan ja 39% Hollannin omistuksessa. Vakituisia asukkaita on kuulemma noin 140 000, joten Wikipediassa olevat tiedot alle 40 000 asukkaasta ovat höpönlöpöä.

St. Maarten oli se paikka, jota olin odottanut kaikista eniten koko tällä pitkällä reissullani.

Siitä on kenties noin viisi vuotta, kun törmäsin telkkarissa ohjelmaan, missä lueteltiin maailman hulluimpia/erikoisempia lentokenttiä ja St. Maartenin lentokentän sijoitus taisi olla neljä. Saari on niin pieni ja vuoristoinen, että lentokenttätilaa on todella vähän ja kiitorata alkaakin käsittämättömän läheltä biitsiä. Lentokoneet lentävät aivan rannallaolijoiden yläpuolelta ja näkymä on uskomaton.

Kun viisi vuotta sitten katsoin tuota ohjelmaa, ihastuin välittömästi St. Maartenin lentokenttähuikeuteen. Muistan pöyristelleeni kaikkea mitä näin ja samalla naurahtaneeni, että voi morjensta moi, jos joskus elämäni aikana pääsisin tuonne! Muistan myös tuolloin samaan aikaan hihitelleeni, että enhän mä nyt tietenkään tuonne tule ikinä matkustamaan ja hiljalleen unohdin koko asian.

Viime vuosien aikana olen muutaman kuukauden välein katsellut hulluimmat lentokentät -videokoosteita ja joka kerta se St. Maarten on sieltä kuviin putkahtanut. Joka kerta olen myös ihastellut sitä uudelleen ja uudelleen.

Suunnitellessani ja järjestellessäni maailmanympärysmatkaani putkahti Ollin mittavalla etsimisvainulla esiin tämä laivareissumahdollisuus Atlantin yli, missä reitin yksi pysähdys oli St. Maarten. Hihkuin innostuksesta kuin uuden poninuken saanut pikkutyttö ja tajusin, että mulle siis oli avautumassa mahdollisuus käydä tuolla unelmieni paikassa. Ja minä kävin siellä!

Suurta jännitystä ilmassa

Keskiviikkoaamu 5.11. oli se aamu, jota olin odottanut pitkään. Nukuin edellisenä yönä todella huonosti, sillä mulla oli aivan karmea pikkupoikamainen jännityksen ja odotuksen muodostama yhteisolotila. Mua jännitti oikein tosissaan toista kertaa tällä reissullani. Ensimmäisen kerran tärisin ennen maratonia Hollannissa ja tämä oli toinen.

Auringon oli ilmoitettu nousevan kello 06:15 ja samoihin aikoihin saavuimme St. Maartenin satamaan. Olimme Ollin kanssa hyvissä ajoin laivan kattoterassilla seuraamassa St. Maartenin taianomaisen kaunista auringonnousua ja tuo upeus antoi osviittaa mahtavalla päivälle. Olin niin innoissani, että laivan aamupalalla ruoka ei maistunut enkä pystynyt olemaan edes paikoillani.

Välittömästi astuttuamme St. Maartenin maaperälle minä, Olli ja Jussi huokailimme yhteen ääneen, että tämä on käsittämättömän upea saari. Siis tuossa saaressa oli jotain todella uniikkia, mitä ei voi sanoin kuvailla. Vaikka viikko sitten suorittamamme ensimmäinen pysähdyssaaremme Madeira oli sekin erittäin hieno, niin eihän näistä kahdesta saaresta voi puhua edes samalla viikolla. Ja oho, itsehän tässä juuri kirjoitin noista kahdesta saaresta samassa lauseessa. Minähän olen näköjään varsinainen Atlantin valtameren saarien vertailijapuupää.

St. Maarten on häikäisevin ja kaunein paikka, missä olen ikinä ollut. Ja olen kuitenkin mm. kolunnut Nokian läpikotaisin, käynyt Eiffel-tornissa kakalla, ollut Loch Ness -järvellä alasti, nähnyt Pyreneiden vuoristossa aukeavan Andorran iltavalaistuksen sekä ajanut Roadtripin Uuden-Seelannin kahden saaren läpi. St. Maarten onkin kuin Uusi-Seelanti pienoiskoossa lisättynä vielä ripauksellinen ekstra-ainutlaatuisuutta. On kauniita rantoja sekä jylhänreheviä vuoria. Wau!

Meillä oli tarkoitus vuokrata aamutuimaan polkupyörät, joilla olisimme sitten pyöräilleet pitkin poikin saarta, mutta onneksemme pyöräliike ei ollut aamulla vielä auki ja päätimme ottaa taksin hartaasti odotetulle Julianan kansainväliselle lentokentälle. Polkupyöräily kapeita teitä pitkin ja vuoristossa koukeroiden olisi ollut tuolla helteellä tiukka setti. Liiankin tiukka.

Ja paikka, minne menimme, oli siis tuo yksi maailman erikoisimmista ja hulluimmista lentokentistä, missä biitsin ja kiitoratan alkuosan välillä on ehkäpä noin 25 metriä. Täydellinen hiekkaranta, säkenöivä meri ja lentokenttä ovat eittämättä sangen eriskummallinen kolmikko.

Upein ranta ikinä

Tuo lentokenttäbiitsi osoittautui todelliseksi rantatimantiksi ja olimme jälleen yhtä mieltä siitä, että tämähän on hienoin biitsi, missä kukaan meistä kolmesta on koskaan ollut. Oli jotenkin ihan absurdi olo hyppiä korkeisiin aaltoihin, loikoilla biitsillä kylmä kalja kädessä ja samaan aikaan matkustajalentokone laskeutui vain muutamakymmenen metrin korkeudessa siinä yläpuolella.

Niin monta kertaa olin äimistellyt tuota ranta-lentokenttä-yhdistelmää Youtuben kautta ja nyt olin itse tuolla biitsillä, minne en ikinä uskonut pääseväni. Oli oikeasti aivan sairaan onnellinen fiilis ja tuo sama fiilis palaa aina takaisin mieleni syövereihin, kun ajattelen tuota unohtumatonta keskiviikkoa St. Maartenissa.

Olimme biitsillä vaikka kuinka kauan, meidän jokaisen selkä lopulta paloi ja kaikin puolin oli varsin kuuma hellekeli. Aallot olivat mukavan voimakkaat ja just siinä rajoilla, ettei homma mennyt liian vaaralliseksi. Nimittäin kehosurffailimme laineiden päällä tuntikausia ja se oli kuin kova urheilusuoritus. Isoimpien aaltojen jälkilaineet pursusivat lähes kiitoradalle saakka. Tuon hiekkarantalentokenttäepätodellisuuskokemuksemme jälkeen viittoilimme itsellemme taksin ja suhauttelimme ydinkeskustaan aistimaan paikallista meininkiä ja kulttuuria.

Keskusta-alue oli aivan sataman vieressä ja katukuva oli tyylikäs sekä hieman jopa paratiisintuoksuinen. Yksi iso miinus toki pisti jatkuvasti silmään kuin vasemman takatuntoaistijalkansa hukannut mehiläinen Kihniössä kesällä 2000. Nimittäin keskustassa oli valehtelematta 50 timanttiliikettä! Ihan järjenvastainen näkymä – matkamuistokauppa, timanttikauppa, matkamuistokauppa, timanttikauppa, timanttikauppa, baari, timanttikauppa, matkamuistokauppa, timanttikauppa...

Tuohon on toki selityskin. St. Maarten on verovapaata aluetta ja äveriäät jenkit saapuvat saarelle ostamaan edullisia timantteja. Ollin kanssa kyllä kritisoimmekin kovaan ääneen tuota timanttipaljoutta ja ihmisiä, jotka tuhlaavat käsittämättömiä rahasummia niihin. Muutamat suomenkieliset ärräpäätkin lentelivät pitkin keskustan katuja, kun pettymysihmettelimme, että miksi ihmisten tarvitsee koristella itseään jollain kymppitonneja maksavilla timanteilla? Kuinka tyhjä ja köyhä ihminen onkaan sisältä, jos megakalliit timantit ovat välttämättömiä?

Saari on mielenkiintoinen myös sellaisen faktan takia, että St. Maartenista ei viedä yhtään mitään muihin maihin eli sinne ainoastaan tuodaan. Tiivistetysti muotoiltuna saari elää täysin turismista. Ja turistejahan siellä riittää. High Season on marraskuusta huhtikuuhun, jolloin saarelle saapuu päivittäin 5-10 jättiristeilijää eli helposti sellainen parikymmentätuhatta turistia – siis joka päivä. Tuohon päälle kun vielä ynnätään lentokoneella saapuvat turistit, niin siinä on kasassa melkoinen ihmisviidakko.

Kiirehdimme illan päätteeksi viimeisten joukossa takaisin laivaan ja mukana oli ripaus jännityksellisyyttä, sillä salkuljetimme munissamme paikallista alkoholia, tarkemmin ottaen kookos- sekä vaniljarommia. Laivaanastumisturvatarkastuksessa taktiikkamme, missä kiinnitämme pienillä small talkeilla ja mukamashölmöydellä turvatarkastajien katseet muualle, toimi kuin unelma ja se tavallaan symbolisoi koko päivää – täydellistä!

Summa summarum: pilvissä olleet odotukseni St. Maartenia kohtaan ylittyivät ja tämä oli päivä, jota en unohda ikinä. Illan päätteeksi nautiskelimme hyttimme parvekkeella kookosrommipaukut, hymyilimme kilpaa elämän hienoudelle ja katselimme kuinka täysikuun loisto heijastui merta vasten mahtavana sekä kauniina.

St. Maarten TV:n videokuvaa biitsiltä (osa 1) löytyy TÄSTÄ.
St. Maarten TV:n videokuvaa biitsiltä (osa 2) löytyy TÄSTÄ.