Negombo, Sri Lanka

Saavuin yli vuorokauden kestäneen lentokoneissa istumisten jälkeen lämpimään Sri Lankaan maanantai-iltana 17.11. Oloni oli pitkästä lentomatkustuksesta ja törkeän suuresta univeloista huolimatta silti yllättävän elinvoimainen. Itse asiassa olin niin mittavissa univeloissa, että jos esimerkiksi joku paikallinen srilankalainen unigansgteri olisi tiennyt veloistani, olisin ollut lirissä.

Ulostauduimme lentokoneesta, missä oli varsin paljon eurooppalaisia, joten enää en ollut yksi valkonaamainen nuorimies intialaistyyppisten ihmisten keskellä. Arvioin rinkkani saapumisajan luggage-hihnalle kerrassaan timanttisen hyvin, sillä kävin ensin pystyvirtsalla miesten saniteettitiloissa, jonka jälkeen astelin liukuporrasalakertautumisen jälkeen rauhallisesti hihnalle. Sininen rinkkani heilahti samantien eteeni, noukin sen ja sen jälkeen ryhdyin puntaroimaan, että milläköhän taktiikalla pääsisin hotellille.

Srilankalainen kyydittämiskulttuuri avautui mulle välittömästi, sillä päästyäni matkalaukkujenhakuosastolta yleisiin tiloihin alkoi armoton kilpailu siitä, kuka saa kyyditä mut hotellille. Siellä oli kymmeniä taksifirmoja, jotka heittelivät hintoja. En ole ikinä ollut mikään tinkaaja, mutta puolivahingossa heittelin puolet pienempiä hintaehdotuksia ja sitten olinkin jo mustassa henkilöautossa matkalla hotellille. Tuo auto ei ollut taksia nähnytkään, mutta perille se mut kuljetti.

Ja ennen tuota ensimmäistä ”taksikyytiäni” olin ehtinyt jo vaihtamaan puhelinnumerot kahden taksifirman edustajan kanssa tulevia kyytireissuja varten. Erittäin epämääräisen näköisiä miehiä ja firmoja, mutta osoitin heille määrätietoisen tinkaamiseni ohella armotonta luottamustani ja jotenkin meidän välillä vallitsi keskinäinen kunnioitus.

Sekamelskainen kaupunki

Tamperelais-helsinkiläinen toimittajaystäväni Jenna saapui reissuseurakseni Negomboon ja hän pöyristeli olevansa kylmän ja piemän Suomen sijaan yhtäkkiä lämpimässä Sri Lankassa. Ja itsehän en kylläkään ole mikään toimittaja enkä oikein mikään muukaan, vaan tällä hetkellä ainoastaan tällainen matkailijarinkkajuntti.

Hengailimme pari paivää Negombossa, joka sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Colombossa. Olimme yksi päivä Negombo Beachilla auringonottopuuhissa sekä uimassa, mutta eihän koko touhusta meinannut tulla yhtikäs mitään, sillä erilaiset kaupustelijat heilahtivat paikalle viiden minuutin välein.

Samalla huomasin, että minustahan on kuoriutumassa kohtelias, mutta erittäin hyökkäävä tinkaajanuorimies. Yhdenkin kaupustelijan kanssa ajauduin pitkäkestoiseen tinkauskilpailuun jostain kaulakorusta, missä oli joku norsua muistuttava koriste-esine. Kaupustelijamies pyysi 1000 rupiaa paikallista rahaa, mutta itse heitin vastapalloon 100 rupian tarjouksen ja hain sympatiapisteitä, että koru olisi menossa tyttärelleni. Mutta eihän mulla ole edes tytärtä. Tinkaamiskamppailu jatkui jo liiankin pitkään ja lopulta ehdin jo unohtaa, mitä olin edes ostamassa, joten toivottelin hyvät päivänjatkot ja hyppäsin aaltojen kehosurffailtavaksi.

Meillä oli Negombossa seikkaillessamme oma kuski, joka oli erittäin kehno. Meillä meni varmaan tunti siihen, että etsimme kaupungista viinakauppaa, sillä olisimme ostaneet viinipullon Jennalle ja viskipullon mulle tuleviksi päiviksi. Yhdessä vaiheessa kuski parkkeerasi selkeästi kavereidensa omistaman baarin eteen ja menimme yhdessä takahuoneeseen katsomaan viini- ja viskitarjontaa. Hinnat olivat kuitenkin kalliimpia kuin Suomessa ja orastavan kuumottavan neuvottelun jälkeen en suostunut ostamaan mitään. Lähdin närkästyneenä taksiin ja kuski olikin sitten hieman anteeksipyyteleväisen oloinen, että sori kun yritin kusettaa.

Lopulta meidän lähikaupasta löytyi alkoholiosasto ja olimme tyytyväisiä. Negombon alue oli kyllä aivan tajuton sekamelska ja keskustassa oli holtiton liikenne. Varsin rähjäisen näköisen keskustan kaduilla kulkukoirat suorittivat omia seikkailujaan ja monien kauppojen pihassa oli myynnissä kanoja. Parit kerran liikenne pysähtyi toviksi, kun kaduilla heilui epätietoisen näköisiä vuohia.

Hotellin takapihan uima-altaan viereinen nurmikko oli varsinainen eläintarha, sillä siellä näkyi mm. tuhatjalkaisia, jättikoppakuoriaisia, hienoja lintuja sekä myös pari mangustia. En ollut ikinä ennen nähnyt mangustia livenä ja kyseessä on erittäin söötti eläin. Eräs ilta Negombossa hotellimme omistaja heilahti paikalle ja tuli juttelemaan mulle. Kävi ilmi, että hän on srilankalaisen TV-kanava PEO:n toimitusjohtaja ja hänelläkin oli sivubisneksenä taksikyydittely. Pienen tinkailusession päätteeksi ostin parit autokyydit Sri Lankan reissun ajaksi.

Keskiviikkona lähdimme safariajelutyylisellä ränsistyneellä autolla Negombosta kohti Sri Lankan eteläkärkeä ja surffareiden suosimaa suurehkoa kaupunkia Hikkaduwa. On muuten kaiken kaikkiaan hieno paikka, mutta siitä lisää loppuviikosta. Moi!

Jenkeistä Aasiaan

Vihdoin perillä Colombon lentokentällä, Sri Lankassa.

Sunnuntaiaamuna 17.11. sitten koitti se päivä New Yorkin Manhattanilla, kun sanoimme Ollin kanssa haikeat reissujäähyväiset. Olli jäi Jussin kanssa vielä viikoksi Nykiin ennen kuin Opa matkustaa vielä viikoksi Kanadaan. Jussi lähtee viikon päästä takaisin Suomeen ja itse puolestaan lähdin kohti reissuni kolmatta maaonsaa ja siellä ensimmäisenä kohteenani olevaa Sri Lankaa.

Taksimatkustin sunnuntaiaamuna Manhattanilta JFK:n lentokentälle ja kun koitti ensimmäisten small talkien aika taksikuskin kanssa, niin siitä alkoikin varsin tapahtumarikas matka kohti Aasiaa. Vastasin taksikuskille, että olen Suomesta, joka on pieni ja kylmä maa kaukana pohjoisessa.

Tokaisin myös olevani matkalla Sri Lankaan, jonka jälkeen hän hihkui olevansa srilankalainen ja ei siinä mennyt kuin viisi minuuttia, niin hän oli hakenut meille molemmille kahvit ajomatkan ajaksi ja intialainen nahkapoppi kaikui kovalla.

JFK:n lentokentän Check in -pisteillä oli karmea jono ja tiivistettynä sanoen siellä seisoi 500 intialaista ja yksi suomalainen. Seisoin nöyränä jonossa, kunnes yhtäkkiä yksi virkailija veti mut sivuun ja ehdin jo miettiä, että onkos tässä nyt tulossa joku yllätystarkastus ja yllättävä sunnuntaisormi perseeseen. Mutta kerrankos sitä sitten Nykissä.

No ei sinne päinkään, vaan pääsin johonkin Golden Member -tiskille laittamaan rinkkani ja ottamaan lentolippuni. Ei ketään muita kuin minä. Katsoin virkailijaa sellaisella mentaliteetilla, että olisin mä voinut tuolla jonossakin kököttää. Samalla tunsin satojen intialaisten ihmisten tuijottavan mua ja miettien, että ”Voi ei, tuo jättietuhampainen eurooppalaispoika pääsi luksupisteelle!”

Farssin aineksia taivaalle lähdössä

Kohta istuinkin jo lentokoneessa valmiina suuntaamaan kohti välipysähdyspaikka Abu Dhabia. Ensimmäinen lentomatka oli kyllä omalla tavallaan täydellinen farssi, sillä juuri ennen liikkeelle lähtöä lentokoneessa havaittiin jotain teknisiä ongelmia ja jouduimme odottamaan.

Mietin siinä itseksesi naureskellen ikkunpaikallani, että kunhan tässä odottelussa nyt ei mene viittä tuntia kauempaa, niin en ehkä myöhästy jatkolennolta. No, siinä kesti lähes viisi tuntia, kunnes vihdoin pääsimme lähtemään 12 tunnin pituiselle lennolle. Mun vieressä oikealla puolellani istui intialaisäiti ja hänen ehkäpä parivuotias tytär, joka porasi, ulvoi, kiljui, pieri ja raivosi jatkuvasti. 

Vasemmalla puolellani istui puolestaan Kymppitonnijuontaja Riitta Väisästä erehdyttävästi muistuttanut parraskas intialaismies, jolla oli intialaistyyppinen riittimuoviympyrä otsassa ja joka kailotteli tasaisin väliajoin jotain meriittiölinöitä. Pohdiskelinkin siinä, että jos tämä on se hinta, mikä pitää henkisesti maksaa päästäkseen Sri Lankaan, niin ei tässä mitään!

Univelkanikin oli jo yhtä suuri kuin Hesburgerista light-colan ostavan teinitytön itselleenvalehtelu. Jotain ratkaisuja oli siis tehtävä, jotta saisin nukuttua edes tunnin tai pari. Päätin lentokonelounaan yhteydessä tilata yhdellä kertaa kaljan, valkoviinin ja viskin. Huntupäinen lentoemäntä katsoi mua silmiin ja mä katsoin häntä takaisin silmiin – ei sanoja eikä liiemmin mitään eleitä, ainoastaan suomalaisen miehen tarve saada kroppa ylirennoksi.

Näitä lentokenttien ja -koneiden turvatarkastuksien kokonaispolitiikkaa en aina jaksa ymmärtää. Se on vähän samanlainen kokonaistilanne kuin riitelisi naisen kanssa, jolla on kuukautiset tiukimmillaan - ei siinä pelissä ole mahdollisuuksia voittaa ikinä.

Mulla ei saa olla esimerkiksi käsimatkatavaralaukussa puolta litraa vettä, mutta sitten esimerksi lentokonelounaalla ruokailuvälineiksi annetaan ihan oikeat haarukat ja veitset. Ei siis mitään kertakäyttöistä muovitavaraa, vaan sellaisia ruokailuaseita, joilla oikeasti pahaa tarkoittavat pystyvät saamaan pahaa aikaan. Ja ei ole mitään tarkastusta, palauttiko kaikki ne ruokailuaseensa lounaan syötyään.

Elämäni nopein välipysähdys Abu Dhabissa

Olin istunut lentokoneessa 17 tuntia ja saavuttuamme maanantai-iltapäivällä Abu Dhabiin mulla oli polttava kiire jo uuteen koneeseen. Ensimmäinen suoritukseni Abu Dhabin lentokentällä viittasi silti kintaalla kaiken maailman kiireelle ja marssinkin määrätietoisesti vessaan, missä väänsin parhaimmat kakkani Yhdistyneiden arabiemireettien maaperällä ikinä. Okei, tämä oli eka kertani siellä ja tietysti myös ekat kakkani, mutta ei se ole mikään selitys.

Rynnättyäni ulos vessasta oli jatkolennon käynnistymiseen enää puoli tuntia aikaa, mutta pääsyni Gate 16:sta ei ollut vielä lainkaan selviö. Yhtäkkiä vastaani törmäsi nainen, joka pyysi mua vartioimaan hetken aikaa naisten rukoushuoneen ovella, ettei kukaan muu tule samaan aikaan rukoilemaan. Sanoin hänelle, että voitko vetää jonkun nopean ja lyhyen rukouksen, kun mulla on vähän kiire lentokoneeseen.

Toisaalta, olisi se ollut aika reteetä rehvastella ensi vuonna jossain Iisopin baaritiskillä, että onko täällä muita, jotka ovat myöhästyneet lennolta Sri Lankaan, koska olivat naisrukoushuonevartiointitehtävissä liian kauan? Olisin ihan varmaan ainoa ja siinä saattais moni etelänokialainen lippiskimmokin mennä hetkeks hiljaiseksi ja tulla vasta sen jälkeen kyselemään esimerkiksi sitä, että kuinkakos kauan sä ja sä olette asuneet Nokialla. Jos meinaan ei ole asunut liian kauaa Nokialla, niin se on tappelun paikka.

Pääsin viime tinkassa jatkolentokoneeseen ja pian olin taas taivalla kohti Sri Lankaa. Vieressäni istui srilankalaisia parikymppisiä jätkiä, joiden kanssa ystävystyin heti. Kun sanoin heille, että aion tilata ruuan kanssa viskiä, niin he olivat aivan haltioissaan ja katsoivat mua kuin mä katson upealiimatakatukkaista Jari Litmasta – ihaillen ja täynnä arvostusta.

Sanoin heille, että viina on ilmaista näillä pitkillä lennoilla, että ottakaa tekin. Ja he ottivat!

Olen kirjoittanut tätä tekstiä kymmenen kilometrin korkeudessa jossain kohtaa Intian valtamerta, ja molemmilla puolilla mua istuu srilankalainen nuorimies, jotka seuraavat mun jokaista kirjoitusliikettä tarkkaavaisena ja innostuneena. Mun läppäriltä soi samalla vaimean hiljaisena Kaija Koo ja onhan se hassunkurista kuunneltavaa, kun srilankalaiset yrittävät lausua biisiä nimeltä Tinakenkätyttö.

Niin ja siis on se ihan hyvä saada vähän haastettakin, sillä kuinka monta kertaa esim. koulussa tuli ikinä kirjoitettua jotain esseetä kahden srilankalaisen välissä? Nii-in, ei ikinä!

Maanantai-iltana lentokone rullasi Sri Lankan pääkaupunki Colombon lentokentälle ja yhteensä noin vuorokauden mittainen lentokoneessa istuminen tuli ilahduttavasti päätökseensä. Kävin etsimässä rinkkani hihnalta, jonka jälkeen menin kilpailuttamaan kymmeniä taksifirmoja, joita lentokentällä pyörii. 

Maanantai-illan päätteeksi olin hotellini takapihan uima-altaalla rentoutumassa voimakkaan jetlagin alaisuudessa, mutta olin perillä. Hyvä fiilis. Lisää raportointia täältä Sri Lankasta tulee tässä joskus. Moi!