Alligaattoreita ja NFL-neitsyyden menetys

NFL-huumaa Miamissa.

Torstai 13.11. oli kaikin puolin ylivoimaisesti hienoin päivämme Miamissa. Itse asiassa, jos esimerkiksi pelkkä torstai ja muut päivämme Miamissa olisi heitetty vastakkain nyrkkeilykehään, niin torstai olisi siltikin voittanut yhdellä tyrmäyksellä. Toisaalta, miten viikonpäiviä Pohjois-Amerikan eteläosassa voi muka heittää nyrkkeilykehään? Kysyn vaan!

Torstaiaamutuima oli kuitenkin täynnä epäilyksien sävyttämiä puntarointikysymyksiä. Analysoimme hostellimme vaatimattomalla, mutta silti erittäin maukkaalla aamupalalla, juuri alkanutta torstaipäiväämme orastavan arveluttavin sanankääntein, sillä aamupäivän ensimmäinen koitoksemme oli sulautua turistiajelun vietäväksi. Ja siitähän me lähtökohtaisesti tykkäämme yhtä paljon kuin umpifeministi karvaisista miehistä – emme sitten yhtään!

Turistiajelut ja kaiken maailman rahastukset ovat olleet reissumme aikana meille perkele-voimasanaan rinnastettava kirosana, mutta nyt teimme harkitun poikkeuksen. Olimme nimittäin varanneet kiertoajelun maailmankuululle Evergladesin kansallispuistolle, missä pääesiintyjinä olivat alligaattorit ja sivurooleissa kilpikonnat, linnut sekä skorpionit.

Kysyinkin siinä ihan muina miehinä yhdeltä skorpionilta, että voitko soittaa Wind of Changen? Hän puolestaan keskittyi vain rapisuttamaan saksiaan. Kielimuuri varmaankin esti keskusteluyhteydemme kehittymistä.

Bussi kurvasi hostellimme eteen aamuysin korvilla ja samalla saimme mukavan tutustumiskäynnin ympäri Miamin downtownia sekä lähiöitä. Reilun tunnin bussisuhailun jälkeen saavuimme Evergladesille, jonka valtavilla jokialueilla asustelee noin kaksi miljoonaa alligaattoria. Noiden puruleukateurastajien lisäksi siellä hengailee kilpikonnia, jaguaareja, karhuja, haikaroita sekä muita upeita eläimiä.

Toisin kuin esimerkiksi Wikipediassa lukee, niin kyseessä ei ole kuitenkaan suoalue, vaan loputtomalta tuntuva jokialue. Matkasimme tuhatta ja sataa (katso kirjotuksen alta videonpätkistä vauhdin hurmaa) jokialueilla kuin telkkarisarja CSI: Miamin poliisipäällikkö Horatio Caine. Itse olin aivan veneen reunapenkillä ja piti ihan oikeasti pitää kunnolla kiinni kaiteista, ettei mutkissa lentänyt veteen. Vaikka rakastan vettä ja tykkään aina uida kaikkialla, niin tuolloin veteen pulahtaminen ei kiinnostanut, koska alligaattorien välipalaksi joutuminen kuulosti jotenkin kurjalta. Hienoa siinä nyt sitten myöhemmin lentää Aasiaan ilman toista jalkaa.

Lopulta saimme pidellä sylissämme 3-vuotiasta alligaattorinuorukaista nimeltä Larry. Alligaattorin iho tuntuu muuten aivan siltä kuin pitäisi käsissään jotain märkää muovilelua. Nyt kun taas jatkaa tätä ajatusleikkiä, niin miksi kukaan pitäisi käsissään märkää muovilelua? Se on se kysymys.

Olimme myös intiaanien omistamilla alueilla ja ostin kummitytölleni Pepille intiaanien unensieppaaja-symboliesineen. Kyseinen esine sieppaa yön aikana kaikki pahat unet, jotka aamuaurinko sitten polttaa antaen lahjan saajalle turvalliset sekä hyvät unet. Tiivistettynä voisin todeta, että mulla on ikävä 10-vuotiasta Peppiä ja haluan osoittaa rakkauttani häntä kohtaan tällaisella tavalla.

Evergladesin kansallispuistossa tapahtui myös mahtava tilanne, kun kaksi todella mukavaa suomalaistyttöä tuli nykäiseen mua t-paitani hihasta. "Moi, me ollaan seurattu sun blogia!" Mä olin täysin äimänkäkisöityneenä ja niin ilahtunut, että menin neljän sekunnin ajan ihan sanattomaksi. Terkkuja vaan Elinoille ja kiitos, kun tulitte juttelemaan!

NFL-neitsyys lähti ryminällä

Saavuimme iltapäivällä Evergladesin kansallispuistosta takaisin hostellillemme, kävimme uima-altaalla hyppimässä vatsapaukkuja, joimme pari litraa vettä per naamataulu ja sitten olikin edessä kiihkeästi odottamamme setti – ensimmäinen reissumme NFL-otteluun eli menimme katsomaan amerikkalaista jalkapalloa. Kotijoukkueena toimi Miami Dolphins ja vieraaksi saapui Buffalo Bills.

Matka käsittämättönän kauniille Sun Life Stadiumille alkoi enemmän kuin mutkikkaasti, sillä olimme yhteensä kolmessa taksissa. Hyppäsimme hostellimme edessä ensimmäiseen taksiimme ja aloimme hintapolitiikkapelaamisen. Itsevarmalla asenteellamme ja nokkelilla sutkautuksillamme saimme taksikuskin luopumaan mittarihinnasta ja neuvottelimme 40 dollarin maksun. Stadion sijaitsi kaukana keskustasta ja iltapäiväruuhkat olivat hirmuiset, joten teimme kovan diilin.

No, ensimmäinen taksikuskimme alkoi oitis hermoilla tosi paljon ja mies hikoili siihen malliin, että hetken mietimme, oliko siinä Alexander Stubbin salattu miamilaisserkku juoksemassa maratonia taksinratissa. Viiden minuutin matkan jälkeen kuski sitten sanoi, ettei pystykään heittämään meitä. Olimme siinä vähän, että mitäs pelleilyä tämä on, mutta poistuimme kiltisti taksista.

Hän kurvaili meidät toisen taksikuskin kyytiin ja lupasi, että sama 40 dollarin diili pitää. Pääsimme toiseen kyytiin ja matkasimme taas toiset viisi minuuttia, kunnes tämä uusi taksikuski heitti, että matka maksaa 60 dollaria. Sanoimme heti, ettei olla maksamassa ja että te kusetatte meitä. Ollaan kaukaa Suomesta asti täällä ja me kusetamme takaisin, että let's play! Pienen sanaharkan jälkeen meidät heitettin ulos taksista ja taas oli edessä uuden taksin etsiminen.

Kolmas taksikuskimme olikin sitten varsinainen haitilainen miesenkeli. Hän suostui ystävällisesti 40 dollarin maksuehdotukseemme ja tungimme keskelle miamilaista torstai-iltapäiväliikenneruuhkaa. Matka stadionille kesti melkein kaksi tuntia, jonka aikana juttelimme paljon haitilaisen kuskimme kanssa ja vertailimme Suomea sekä Haitia keskenään. Haitilaismies paljastui aidosti sympaattiseksi mieheksi ja päästyämme stadionille annoimme hänelle 60 dollaria. Hyvä palaute hyvälle ihmiselle.

Olin kyllä tietoinen, että kun puhutaan jenkkifutiksesta, niin kyseessä on uskomaton urheiluspektaakkeli, missä itse ottelu kentällä on vain pieni osa koko tapahtumaa. Ennakkokäsityksistäni huolimatta koko tapahtuma ylitti kaikki omat sekä myös Opan ja Jussin odotukset.

Vain pelkkä älyttömän suurelle parkkipaikalle saapuminen toi pintaan kaikki ne lukuisat muistot Himos Festivaalien juhannushulinoista, sillä käynnissä oli festarimeininki. Itselläni meni toviksi juhannusmoodi niin syväluotaavasti päälle, että kuikuilin kaikkialle, missä Apulanta soittaa, missä lähin ihminen oksentaa ja missä on mökkialue. Ihmiset grillasivat autojensa takakonteista, vetivät kaljaa, pelasivat pihapelejä, kuuntelivat musiikkia kovalla volyymilla ja olivat samassa hengessä mukana – kotijoukkue voittoon!

Otimme aivan kaiken irti NFL-ottelutapahtumasta. Menimme ennen ottelua maalauttamaan kasvomme kotijoukkue Dolphinsin väreihin, kävimme yhteiskuvissa cheerleadereiden kanssa, teimme ennakkostudiovideon (löytyy tämän kirjoituksen alta linkkinä), ostimme rasvaiset hodarit ja hoilasimme ”Let's go Dolphins!” -huutoja kuin kunnon juustonaamajenkit konsanaan.

Sulauduimme 70 000 katsojan sekaan loistavasti ja tunnelma oli ihan törkeän hieno! Kun Dolphins sai tehtyä pisteitä, niin alkoi aina melkoinen hulina. Yltiökorkeat liput liehuivat, cheerleaderit tekivät notkeita tanssiliikkeitään, yleisö ulvoi villinä, arviolta 40 sotilasta juoksi punnertamaan kentän päätyihin, stadionilla soi rytmikäs räppi ja kaiken kaikkiaan homma näytti jo vähän absurdilta. Ajoittain imelästä jenkkipatriotismista huolimatta meininki oli ihan huikaisevaa!

Kotijoukkue Dolphins voitti ja tunnelma matsin jälkeen oli yhteisöllinen ja onnellisen äänekäs.

Kello lähenteli jo puoltayötä, kun 70 000 ihmistä pursusi ulos Sun Life Stadiumilta. Taksin saaminen tuossa pimeässä urheilufani-ihmisviidakossa oli lähtökohtaisesti vähän samanlainen tilanne kuin näkisi pyllistelevän Päivi Räsäsen Hustlerin kannessa – lähestulkoon mahdotonta. Mutta mitä tapahtuikaan? Olli hyppäsi keskelle liikennekaaosta ja hommasi meille kolmessa minuutissa taksin! Morjens!

Ja taksikuskiympyrämme sulkeutui upeasti, sillä kuski oli taas haitilainen. Tullessamme stadionille meillä oli kuskina erittäin rauhallinen mies, mutta nyt puikoissa oli vauhdikas haitilaisnuorimies ja taksissa soi räppi niin kovalla, että sain yöllä pari tekstiviestiä Pirkanmaalta, joissa luki: ”Ihan hyvä biisi teillä siellä taksissa!”

Tämä taksikuski sanoi heti alkuun, että hän ei ole mikään ruuhkissajumittaja. Pian kurvailimmekin jo autoletkojen välissä ja kapeilla sivukujilla aivan tajutonta ylinopeutta. Fiilis oli loistava ja oikeastaan noissa tilanteissa on aivan turha pelätä yhtään mitään, sillä se on vain ajanhukkaa. Parempi vain nauttia ja luottaa tuntemattomaan. Se olikin sellainen puolen tunnin hujautus ja olimme hostellillamme.

Upea päivä! Kokonaisraportti Miamista tulossa lähipäivinä. Moi!

Alla linkit videoihin + kuvia!

Evergladesin Kansallispuisto TV, osa 1

Evergladesin Kansallispuisto TV, osa 2

Saavuin ensimmäiseen NFL-otteluuni itsevarmana

NFL TV, osa 1
NFL TV, osa 2
NFL TV, osa 3

Simofanitusta Sun Life Stadiumilla.

Everglades.

Katso tarkkaan. Siellä on iso alligaattori,

Skorpioni.

Larry ja mä.

Stronger together.

Stronger together.

Stronger together.

Matsi alkamassa.

Miami Dolphinsin intohimoisin fani Maniac ja Opa.

Olli saapui otteluun omalla tavallaan.