Neitsytsaaret

Snorklailemassa St. Thomasissa, Yhdysvaltain Neitsytsaarilla

Keskiviikko 5.11. oli todellista riemutykitystä St. Maartenin saarella ja illalla olimme varsin väsyneitä upean päivän jäljiltä. Laivareissumme kolmas ja viimeinen pysähdys odotti kuitenkin jo aivan merikulman takana, sillä Norwegian Epic seilaili merellä yön yli ja torstaiaamuna 6.11. olimmekin jo heti St. Thomasin satamassa, Yhdysvaltain Neitsytsaarilla.

Lähtökohdat St. Thomasin saarivierailulle olivat kaikkea muuta kuin herkulliset, sillä reissun ensimmäinen rankkasade oli merikukonlaulun aikaan valloillaan kastellen laivan kannet täysin. Lisäksi meidän kaikkien kolmen selät olivat palaneet St. Maartenin superpäivän jäljiltä, joten auringonottopuuhat sekä muuten vain ilman paitaa heilumiset kiinnostivat yhtä paljon kuin Kiasman näyttelyt – ei yhtään.

Näiden kahden esteen lisäksi laivassa piti olla takaisin jo iltapäivällä puoli neljä ja vielä tuon lisäksi aamulla kului kosolti aikaan viisumiasioissa. Saavuimme siis USA:n maaperälle, jonka takia laivalla piti ensin jonottaa seiskakannen käytävänpituisessa eli yli 200 metrin ihmisletkassa pääsyä USA:n rajatarkastajien pakeille. Mukanamme piti olla merihenkilökortti, passi, viisumipaperit sekä edellisiltana saamamme maihintulokortti täytettynä.

Tuo maihintulokortti on kyllä totaalinen farssin, kehnon vitsin ja naurettavuuden multihuipentuma. Siihen pitää kopioida passista tärkeimmät tiedot ja kirjoittaa oma nimi sekä kansalaisuus neljään eri kohtaan. Näiden lisäksi kuuteen kysymykseen pitää ruksata EI-vastaus. Yksikin KYLLÄ-vastaus olisi saattanut tietää jopa laivasta poistoa. Pilipalikysymysten absurdein fiaskokysymys on tässä. Ja siis tämä ihan oikeasti kysytään: Oletko ollut osallisena natsi-Saksan suorittamissa kauheuksissa vuosina 1933-1945? EI-vastauksen sijaan haluaisin esittää yhden syväluotaavan kysymyksen takaisin: Mitä v*ttua?

Selvitimme kaikki esteet yksi toisensa jälkeen ja aamupäivän päätteeksi hengailimmekin jo iloisina nuorukaisina St. Thomasissa. Sadekin oli vaihtunut puolipilviseen päivään, mikä oli erinomainen uutinen meille, sillä ilman paitaa oleminen oli hieman kivuliasta johtuen edellispäivän palamisestamme.

Hyvällä ja nappiin menevällä suunnitelmalla meillä oli mahdollisuus puristaa tästä saaripäivästä kaikki positiiviset kokemusmehut irti. Päätimme luottaa intuitioomme, kysellä paikallisten fiiliksiä ja olla menemättä sinne minne kaikki muut turistit luultavasti menevät.

Läheltä-piti-autokolari ja snorklausta

Olimme aiemmin laivamatkan aikana orastavasti suunnitelleet, että St. Thomasissa menemme Magens Bay Beachille, joka on valittu maailman kolmanneksi upeimmaksi biitsiksi. Olimme nähneet kuvia tuosta biitsistä ja olihan se vähän kuin pääsisi öljyämään Jessica Alban pakaroita kiivihedelmäntuoksuisessa solariumputkessa – jo pelkkä ajatuskin on absoluuttisen ihana ja kaunis.

Tiedustelimme erilaisia juttuja paikallisilta ihmisiltä ja teimme vähän johtopäätöksiä. Magens Bay Beach oli odotetusti aivan tajuton turistirysä, jonka lisäksi pelkästään sinne meneminen maksoi eli vaikka olisimme vain kävelleet rannalla ja käväisseet uimassa, niin olisimme joutuneet maksamaan vinon pinon dollareita. No thänks!

Viittasimme ruskettuneilla ihokintaillamme tuollaiselle rahastukselle ja lähdimme saaren itäosaan Coki Beachille. Taksikuskinamme toimi ulkonäöltään jenkkiräppäri Lil Wayneä muistuttanut pitkärastatukkainen ja puolivaarallisen näköinen moottoriturpamies, joka ajoi mutkaisilla vuoristoteillä karmaisevaa ylinopeutta. Yhdessä mutkassa oli paha nokkakolari todella lähellä ja itse asiassa tuo tilanne tuli niin nopeasti, ettemme ehtineet heti edes pelästyä.

Matkan aikana olimme välillä niin pienillä kujilla, että hetken puntaroimme joutuneemme valetaksin kyytiin, mutta tuo hetkellinen puntarointi oli vain pelkkä harhaluulo. Saavuimme parinkymmenen minuutin autoilukohnotuksen jälkeen pienehkölle Coki Beachille jo ennen puoltapäivää, kävimme oitis ostamassa yhdet kylmät kaljat ja juttelimme maailman kauneudesta sekä tietysti naisista.

Paistattelun ja pulikoinnin jälkeen ryhdyimme snorklauspuuhiin ja se oli kyllä hienoa hommaa. Kaikennäköisiä ja -kokoisia kaloja oli valtava määrä ja muutenkin merenalainen elämä oli kiehtovaa. Tietyissä paikoissa jalkoja ei saanut pistää vahingossakaan pohjaan, sillä merenpohjassa lymyilleiden merisiilien piikit voivat olla jopa tappavia.

Pari kertaa puolestaan meren alla ui kuin tyhjästä vastaan iso hahmo, josta ei saanut aluksi selvää, että mikä se on. Molemmilla kerroilla tuo tumma hahmo paljastui suureksi kalaparveksi, joten ainakaan vielä kukaan meistä ei päätynyt hain lounaaksi.

Tuijotuskilpailua iguaanien kanssa

Iltapäivällä olimme tekemässä lähtöä takaisin St. Thomasin keskustaan, mutta eihän siitä meinannut tulla yhtään mitään, sillä kolme isokokoista iguaania saapui yhtäkkiä patsastelemaan kamojemme päälle. Esimerkiksi mun repun päällä ollut itsevarman näköinen iguaani ei liikahtanut mihinkään, vaikka kerroin hänelle laivamme lähtöaikatauluista.

Oli mielenkiintoista suorittaa tuijotuskilpailua puolen metrin päässä hengailleen liskon kanssa. Nuo iguaanit eivät olleet hengenvaarallisia, mutta paikalliset ihmiset tiesivät kertoa, että iguaanit ovat innokkaita puremaan ihmisiä, jolloin edessä on yleensä tulehdusoireet ja sen myötä sairaalareissu.

Toisaalta, itse kyllä tokaisin noille iguaaneille laivamme lähtöaikataulujen lisäksi suomeksi ja englanniksi, että osaan minäkin purra. Lopulta kukaan ei onneksi purrut ketään, iguaanit köpöttelivät hiljalleen takaisin pusikoihin ja me lähdimme taksikuskimme holtittomalla kyydillä takaisin keskustaan.

Olimme suurimman osan ajastamme turistimassojen ulkopuolella ja ajoimme mm. parin slummialueen läpi, missä elinolot olivat erittäin alkeelliset. Itselläni oli jotenkin aina ollut sellainen mielikuva, että esimerkiksi Neitsytsaarella on täysin paratiisimainen meininki. No ei ollut sinne päinkään. Upea saari, upeita liikkeitä ja kauniita maisemia, mutta myös paljon köyhyyttä. Varsin ristiriitaiset fiilikset.

Kaikkien laivamatkustajien piti olla takaisin laivassa viimeistään kello 15:30, mutta menimme Ollin ja Jussin kanssa laivaan vasta kello 15:45. Tuo pieni myöhästyminen oli meidän tapamme protestoida aamupäivän puolihölmöä paperihärdellifarssia laivassa, jonka vuoksi pystyimme olemaan pari tuntia vähemmän aikaa St. Thomasin saarella.

Haaveenamme olikin, että nimiämme kuuluteltaisiin pitkin laivaa, satama-aluetta ja koko St. Thomasin keskusta-aluetta, että tulkaahan pojat laivaan sieltä jo. Etenkin Petteri-nimi tuntuu olevan ulkomaalaisille todella vaikea lausua ja yleensä tuo päin mäntyä mennyt nimeni lausuminen kuulostaa hassunkuriselta. No, meidänkaltaisia viime hetkillä laivaansaapujia oli jonkun verran muitakin, joten mitään ongelmantynkiä ei tullut.

Iltapäivän päätteeksi kipittelimme takaisin laivaan ja olomme alkoi olla jo haikea, sillä luvassa oli enää kaksi kokonaista päivää laivalla.

Neitsyytsaaret TV oli myös duunissa. Katso videonpätkä TÄSTÄ.