sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Virpojia ovella

(Arkisto: maaliskuu 2015)

Sunnuntaiaamu aukeni täällä Pohjois-Nokialla ihanan seesteisenä ja rauhallisena. Kömmin ylös sängystäni, tepastelin keittiöön laittamaan aamukahvit, siirryin villasukat jalassa olohuoneeni divaanisohvalle ja pistin lopuksi Youtubesta musiikkia soimaan. Ovatpa nämä nämä krapulattomat sunnuntaiaamut mukavia, myhäilin.

Sitten ovikello soi.

Aloitin oitis itseni kanssa keskustelutuokion: ”Kukas siellä nyt vois olla? Varmaan naapurin heikkokuntoinen vanha rouva tarvitsee taas apua jossain pikkuaskareessa ja tottakai mä autan häntä.”
Kävelin ulko-oveani kohti ja samalla iloinen ryhmäkikatus kantautui yhä voimakkaampana kämppääni. Kyseessä oli lasten ääniä. Samalla tajusin tilanteen vakavuuden, mua alkoi jännittää ja sain täristen kuiskatuksi itselleni: ”Voi v*ttu, oven takanahan on virpojia!”

Enhän mä pönttöpää muistanut, että nyt olis mikään virpomispäivä. Tiedän todellakin sen virpomisen hienouden, kun pimpotellaan ihmisten ovikelloja ja odotetaan paljon karkkia. Olin itsekin tuttu kasvo 80-90-luvun taitteen virpomispiireissä Pohjois-Nokian hyvämaineisilla omakotitaloalueilla. Upeita muistoja!

Nyt seisoskelin pelonsekaisin tuntein kämppäni eteisessä, katsoin ulko-oveani kohti ja mietin kuumeisesti, että mitäköhän pirskattia tekisin? Ainoastaan parin metrin päässä oli joukko pikkunoitia - vain ovi välissämme! Musiikki soi kämpässäni + pesuhuoneen sekä keittiön valot olivat päällä, joten pikkunoidat olivat varmasti jo noteeranneet, että siellä on joku kotona. Olen innokas karkkienmutustelija, mutta poikkeuksellisesti mulla ei nyt ollut ollenkaan karkkeja, joten mitäköhän tässä sitten pitäis antaa virpojille? Puoli tusinaa minivanukastako? Ilves-piponko? Raappanan CD-levynkö? Häh?!

Toisaalta, miksipäs ei?

Keräsin rohkeuteni ja avasin oven. Kolme reipasta pikkunoitaa katsoi mua ja lausui loitsut. Pahoittelin heti, ettei mulla valitettavasti ole karkkia, mutta samalla tiedustelin, että onkos virpojista kukaan Ilves-fani? Ja kuinka ollakaan, sellainen löytyi. Hän sai Ilves-pipon. Sitten hain jääkaapista 6 kappaletta pikkuruista suklaa-vanilja-vanukasta sekä Raappanan Tuuliajolla-CD:n, jonka ostin Salon Prismasta muistaakseni syksyllä 2013, ja annoin ne virpojille. Hehkutin virpojille, että tässä Raappanan levyllähän on se Kauas pois -hittibiisi, joka on soinut radioissakin ihan sairaan paljon! Lopputuloksena me kaikki hymyilimme.

Nyt kahvia! Toivottavasti ei tuu enempää virpojia. Oon vasta toipumassa näistä aamun dramaattisista tapahtumista. Huh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti