(Arkisto: huhtikuu 2015)
Olimme äsken karvapoikani Sepon (kuvassa) kanssa iltalenkillä
Pohjois-Nokian pimenevillä kujilla. Kävelytie oli hiljainen. Kauniskin.
Kuin huomaamatta tielle ilmestyi musta hahmo, joka pian paljastui
uteliaaksi fasaaniksi.
Ei aikaakaan, kun tämä Pohjois-Nokian
unelias ja katulamppujen upeasti valaisema kävelytie sai todistaa kahden
uljaan hahmon kaksintaistelua: 4,5-vuotias shetlanninlammaskoira Seppo
ja yksinäinen fasaani (ikä tuntematon) tuijottivat ehkäpä 15 sekunnin
ajan ja noin kahdeksan metrin
etäisyydeltä toisiaan. Ei minkäänlaista haukkumista taikka muita ääniä.
Ainoastaan syvää tutkailua ja henkisen yliotteen hakemista. Tilanne oli
erittäin mielenkiintoinen. Ainutlaatuinen.
Sitten yhtäkkiä alkoi tapahtua! Toinen näistä hahmoista säntäsi
henkensä edestä pakoon. Paniikin pystyi aistimaan varmasti Ylöjärvelle
saakka. Ja tuo pakoon kirmannut hahmo ei ollut fasaani.
No, nyt
ollaan jo takaisin tässä kotosalla Sepon kanssa. Hieman on vielä
järkytystä pojalla havaittavissa, mutta eiköhän yks herkkuluu vähän
rauhoita ressukkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti