Moi! Olin äsken juoksulenkillä Kaupin ja Tammelan alueilla täällä Suomen Budapestissa - Tampereella. Palatessani takaisin 10 kilometrin lenkiltäni noteerasin Kalevan kirkon vieressä sijaitsevalla puistoalueella noin 50-vuotiaan varmaankin kodittoman miehen.
Samaan aikaan lopetin juoksuaskeleeni ja siirryin apostolinkyytiläiseksi. Kävellessäni miehen kohdalla katseemme kohtasivat ja sanoin moro. Mies morotteli takaisin. Sitten kysyin spontaanisti ja small talk -henkisesti, että mitä äijä? Hän vastasi rehellisellä tampereen murteella, että muuten menee hyvin, mutta on ihan s**tanan kylmä. Mulle tuli välittömästi voimakas auttamisentarve. Aloin oitis kehitellä ideoita ja tein vähän johtopäätöksiä. Yhtäkkiä mulla oli erittäin selkeä visio. Tiedustelin äijältä, että ooksää tässä vielä vartin päästä, jos tuun hengaileen uusiks? Hän lupasi olla.
Kipitin kalevalaisyksiöni neloskerrokseen, kävin suihkussa ja puin
vaatteet päälleni. Sitten kaivoin naulakostani lämpöisen villaneuleen,
jonka ostin Edinburghista syksyllä 2011. Sellainen isokokoinen
vaaleanharmaa villatakki, joka on aika hieno, mutta jota en oo enää
oikein käyttänyt. Olin ajatellut viedä sen kirpparille lähiaikoina,
mutta nyt tuli kertakaikkisen loistava tilaisuus laittaa villatakki
hyvään uusiokäyttöön.
Olin lähdössä jo takaisin alas, kunnes hoksasin, että mullahan on tässä kaikenlaista menoa sunnuntai-iltaan asti, enkä oo kotona ja mulla on keittiössä vanhaksi meneviä ruisleipiä, enkä ehdi mitenkään syödä niitä. Tässähän on siis aivan räikeä win-win-tilanne! No ei muuta kuin keittiöön, missä tein kolme kappaletta kahden leivän settejä, joidenka väliin laitoin voita, juustoa ja kalkkunaleikettä.
Sitten takaisin puistoon ja siellähän tamperelaisäijä istuskeli edelleen. Sanoin ennakkoluulottomasti, että kun sulla on kerta kylmä, niin toin sulle villatakin ja kaupanpäälliseksi leipää. Ja tokaisin vielä, että eihän tässä nyt herranjestas kukaan lähde kylmissään viikonloppua viettämään! Ei minun Tampereellani! Samaan hengenvetoon kehuin leikkisään sävyyn, että oon muuten itsekin syönyt näitä samanlaisia juusto-kalkkuna-leipiä ja vaikka itse sanonkin, niin nää on aivan hel-ve-tin hyviä. Että suosittelen!
Mies sanoi hiljaisella äänellä kiitos. Sanoin takaisin, että kiitoksia ja hyvää viikonloppua. Ei me edes kysytty toistemme nimiä, mutta eihän siinä mitään esittelyjä tarvittu.
Olin lähdössä jo takaisin alas, kunnes hoksasin, että mullahan on tässä kaikenlaista menoa sunnuntai-iltaan asti, enkä oo kotona ja mulla on keittiössä vanhaksi meneviä ruisleipiä, enkä ehdi mitenkään syödä niitä. Tässähän on siis aivan räikeä win-win-tilanne! No ei muuta kuin keittiöön, missä tein kolme kappaletta kahden leivän settejä, joidenka väliin laitoin voita, juustoa ja kalkkunaleikettä.
Sitten takaisin puistoon ja siellähän tamperelaisäijä istuskeli edelleen. Sanoin ennakkoluulottomasti, että kun sulla on kerta kylmä, niin toin sulle villatakin ja kaupanpäälliseksi leipää. Ja tokaisin vielä, että eihän tässä nyt herranjestas kukaan lähde kylmissään viikonloppua viettämään! Ei minun Tampereellani! Samaan hengenvetoon kehuin leikkisään sävyyn, että oon muuten itsekin syönyt näitä samanlaisia juusto-kalkkuna-leipiä ja vaikka itse sanonkin, niin nää on aivan hel-ve-tin hyviä. Että suosittelen!
Mies sanoi hiljaisella äänellä kiitos. Sanoin takaisin, että kiitoksia ja hyvää viikonloppua. Ei me edes kysytty toistemme nimiä, mutta eihän siinä mitään esittelyjä tarvittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti