Takaisin kotona

Olipas se reissu! Lähdin täältä pohjoisnokialaiskaksiostani maailmalle reilut 100 päivää sitten. Nyt, kolme maanosaa, 22 maata ja 58 000 matkustuskilometriä myöhemmin olen takaisin kotona. Ehjänä, paljon kokeneena, paljon nähneenä ja kosolti kouliintuneena. Ja se kaikkein tärkein, koirapoikani Seppo, kainalossani.

Tuossa yllä olevassa kuvassa mä ja Seppo ollaan onnellisissa tunnelmissa. Ei oltu nähty toisiamme melkein neljään kuukauteen ja jälleennäkeminen oli riehakas ja herkkä.

Tiivistelmä reissustani hetki ennen paluumatkalle lähtöäni löytyy TÄSTÄ.

Lähdin tosiaan viime lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä kotimatkalle. Kolme viikkoa Pohjois-Thaimaan helmessä, Chiang Maissa, oli takana ja oli aika siirtyä Chiang Main lentokentälle. Ensimmäinen lento oli kevyt tunnin nopea heitto Bangkokiin, missä oli edessä elämäni perusteellisin turvatarkastus. Kaikki kamat leväälleen kolmeen eri jättimuovilaatikkoon, kengät pois ja todellä ärjyyntyneen näköisiä virkamiehiä ja -naisia joka puolella. Huh huh.

Seuraavaksi oli sitten vuorossa reilun kymmenen tunnin lento Bangkokista Moskovaan. Tämän lennon puolitoista ensimmäistä tuntia olivat elämäni karmeimmat lentomatkustushetket. Taivaalla oli ilmeisesti hyvin voimakkaita myrskypuuskia tai lentäjä oli vaan totaalisessa kännissä, mutta ilman minkäänlaisia värikyniä tuntui kuin olisin ollut keskellä trillerielokuvaa.

Lentokone nimittäin oli puolentoista tunnin ajan suurissa turbulensseissa ja koko ajan oli aivan mielipuolista tärinää, kolinaa ja heilumista. Lentomatkustajat vilkuilivat pelokkaina ympärilleen kysyen katseillaan, että onkohan tämä nyt enää normaalia menoa? No ei ollut normaalia menoa! Muutama ihminen oksenteli ja muutamia kertoja kuului kiljuntaa, kun lentokone pompahteli ilmakuopasta toiseen. No, ei tiputtu taivaalta ja lopulta saavuimme talviseen Moskovan lentokentälle, Venäjälle.

Moskovassa oli edessä uusi turvatarkastusfarssi, kun jouduin taas äärimmäisen tarkastuskierteen keskiöön. Mulla oli villasukat jalassa ja jouduin ottamaan nekin pois tiuskimishenkisten ohjeiden jälkeen. Siis villasukat olivat uhka! Eijjumalauta, tätä nykypäivän menoa!

Välillä sitä vaan havahtuu, että kuinka sairaaksi maailman meno on mennyt. Kaikenlaisten terroristitekojen seurauksena lentokentät, toimitukset ynnä muut joutuvat olemaan äärihuolehtivaisia, sillä uusi sekopää voi lymyillä missä tahansa. Eihän Moskovassakaan voitu ikinä tietää, että jos vaikka mun villasukkien sisällä olisikin ollut pommi, joten turvallisuussyistä harmaat villasukkanikin oli otettava erikseen pois.

Vuorokauden kolmas lentoni, kolmen tunnin siivu Moskovasta Kööpenhaminaan, oli sekin turbulenssitäyteinen, mutta lopulta saavuin sunnuntai-iltana tuonne Tanskan kauniiseen, joskis sateiseen, pääkaupunkiin. Selvitin tieni keskustaan, missä mulla oli mukava yöpaikka varattuna.

Kolme lentoa ja paljon odottelua lentokentillä. Yhteensä matka Chiang Main hostellihuoneestani Kööpenhaminan vierashuoneeseeni kesti 26 tuntia. Hereillä olin puolestaan yhteensä 46 tuntia, sillä ensimmäinen lentoni lähti Chiang Maista aamuyöllä, niin en todellakaan uskaltanut mennä sinä yönä lainkaan nukkumaan, etten vaan olisi nukkunut pommiin. Ja lentokoneissa en pysty siellä ahtaudessa nukkumaan ollenkaan, niin lopputulemana olikin karvaa vaille kahden vuorokauden yhtämittainen valvomismötikkä. Varsin sekava olo siinä kyllä on.

Kaljavelkaa maksamassa 15 vuotta myöhässä

Kävin vuosituhannen vaihteessa vuoden verran alaikäisenä baarissa. Se ei ole tietenkään mikään rehvastelun aihe, mutta sellaista se silloin(kin) oli ja ihan fiksu aikuinen musta on kuitenkin kasvanut. Okei, mutta jatketaan. Mua vuoden vanhempi - niin ikään nokialainen könsikäs - Antti oli ajokorttikuvassaan kohtalaisen paljon mun näköinen ja jotenkin asiat ajautuivat vuoden 1999 helmikuussa siihen pisteeseen, että sain Antin ajokortin lainaan ja Antti itse operoi baareihin toisella henkilökortillaan.

Tuli oltua muutamissa tamperelaisbaareissa vakiokasvo lauantaisin. Legendaarinen Senssi oli tuolloin tunnettu siitä, että siellä oli nimenomaan 17-19-vuotiaita nuorukaisia heilumassa. L.A. Carage oli toinen unohtumaton paikka ja Casablanco Hämeenkadulla kolmas. No, lopulta täytin 18 vuotta, enkä tarvinnut enää Antin papereita. Sanoin, että tarjoan tässä joskus kyllä kiitoskaljan, kun lainasit papereitasi. Vuodet vierivät ja asia unohtui. Antti muutti vuosia sitten Kööpenhaminaan tanskalaisen Jamilla-mielitiettynsä kanssa ja niin edelleen.

Viime viikolla lähetin Antille Facebookissa viestin, missä tiedustelin, että mitä äijä ja että lähdetkö kaljalle Kööpenhaminan keskustaan maanantaina 12.1.? Minä tarjoan!

Antin vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: Lähden! Otanko kahdet paperit mukaan?

Ja mä sain Antin luota majoituspaikan kahdeksi yöksi. Maanantaina pääsin sitten tarjoamaan kiitoskaljan papereiden lainaamisesta – 15 vuotta myöhässä, mutta kuitenkin. Upeaa! Kiitoksia Antille ja hänen äärimmäisen mukavalle mielitietylleen ja pojalleen seurasta sekä majoituksesta!

Reissuni 13. sekä 14. lentomatka ja lopulta Nokialle

Mulla oli lähtökohtaisesti tarkoitus edetä Kööpenhaminasta junalla tai bussilla Tukholmaan, mistä sitten Ruotsinlaivalla Turkuun. Köpiksessä tuli kuitenkin muutama elementti, jotka saivat mut siihen tilanteeseen, että matkustinkin pari kertaa vielä lentokoneella ja lopulta löysin itsen Turun lentokentältä.

Matkustin nimittäin maanantaina apostolinkyydillä viiden kilometrin matkan kohti Köpiksen keskustaa, vettä satoi viistoon ja muutenkin 78-kiloinen veistoksellinen nuorimiesvartaloni oli aivan hyperväsynyt kaikesta viime päivien reissaamisesta. Lisäksi Antti vähän kertoi faktoja, että esimerkiksi tuo bussimatka oli suurimmalta osin pelkkää moottoriteajelua.

Tuolla kävelymatkalla sitten tapahtui henkinen matkustuskatkeamiseni ja hylkäsin bussi-, juna- ja laivamatkustusvisioni. Ja kun vielä lentomatkustaminen ei ollut sen kalliimpaa kuin juna- tai bussivastaava, niin päädyin lentokonevaihtoehtoon.

Tiistaiaamuna kikkailin itseni ensin S-junaan ja jossain kohtaa Kööpenhaminaa heilahdin metroon. Lopulta löysin tieni lentokentälle ja sitten lento Tukholmaan. Arlandan lentokentällä olimme jo lentsikkakoneessa valmiina lentämään Turkuun, kun yhtäkkiä ilmoitettiin, että lentokoneessa on tekninen vika ja kaikkien matkustajien tarvitsee mennä lentoyhtiön asiakaspalvelupisteelle neuvottelemaan uutta lentoa itselleen.

Jetlagin ja univelkakierteen yhdistelmätilassa tuollainen muutos oli tietysti iso pettymys, mutta eihän noille mitään mahda. Välillä noin vain tapahtuu ja thäts it. Jos tätä asiaa pyörittelee, niin mieluummin sitä venailee lentokentällä lisää kuin lentää rikkinäisellä koneella. Monien tuntien jälkeen pääsimme uudella lennolla Turkuun, missä ystäväni Juhani tuli hakemaan mua. Keskiviikkoiltapäivällä oli vuorossa onnellinen jälleennäkeminen koirani Sepon kanssa, jee!

Ja torstai-iltapäivällä saavuimme Sepon kanssa vihdoin kotiin Pohjois-Nokialle. Samaan paikkaan, mistä reissulleni lähdinkin. Melkoinen seikkailu takana ja voin kertoa, että uni maistuu lähipäivinä. 

Nyt on vähän tyhjä olo.