Lounaalla katukeittiössä

 

Mukava saksalaispariskunta kysyi multa eilen hostellimme aulassa, että tiedänkö mä jotain hyvää ja halpaa ruokapaikkaa täältä Chiang Maista. Sanoin, että todellakin tiedän! Ping-joen toisella puolella on yks huippupaikka. Pian sitten lähdimmekin kolmistaan lounaalle tuohon katukeittiöpaikkaan.

Ennen kuin saavuimme ruokapaikkaan neuvoin pariskuntaa puhumaan omaa äidinkieltään. He katsoivat mua kysyvästi ja sanoin, että tää on ihan umpithaimaalainen paikka ja että kukaan ei puhu oikeastaan sanaakaan englantia. Jatkoin, että itse puhun aina heille takaisin suomea ja viittoilen käsilläni, että mitä ruokia otan. Määrätietoiset käsiefektit ovat kaikkein tärkeintä kommunikointia. He uskoivat mua ja selviytyivät ruokatilauksistaan esimerkillisien hyvin.

Söimme isot annokset nuudelia ja kanatikkuja. Saksalaispariskunta kiitteli mua, että olipas loistava ruokapaikkavalinta! Lounaan jälkeen tiemme erkanivat ja sovimme, että törmäillään hostellilla.

Tänään aamupalalla eilinen nauru ja huippulounas olivat enää muistoja vain, sillä sekä tuo saksalaismies että -nainen olivat vatsataudissa. Mies kävi kesken aamupalan kaks kertaa vessassa ja nainenkin jutteli, että ”vatsassa vähän kuplii”. Hän ei syönyt mitään.

No joka tapauksessa, aamupalakohtaaminen oli muuttunut aavistuksen verran kiusalliseksi heidän kerrottuaan ripulistaan. Samaan hengenvetoon he äimistelivät, että eikö muka mulla ole vatsa kuralla? Huokaisin syvään, laitoin käteni pöydälle ja tokaisin, että haluan kertoa teille tarinan kotikaupungistani Nokiasta. Avauduin, että kaupungillamme on varsin synkkä vesikriisihistoria ja että minäkin olen juonut paskaa. Minä olen pahimmat vatsatautini jo kärsinyt.

Kerroin, että Nokia on ollut lukemattomien paskavesinaureskeluiden keskiössä ja että kaupungista on tehty ties mitä pilkkaa. Mutta tuon ansiosta kestämme vaikka mitä. Olemme yhtenäisempiä. Okei, vesikriisikatastrofit ovat ehkä heikkoutemme ja minä hyväksyn sen. Ja jos tuota faktaa ei voi kieltää, niin sitä voi aina korostaa. Heikkoudesta vahvuus!

Olen aina ollut ylpeä juuristani ja pari vesikriisiä ei tunnu missään. Ripuli on paperia! Heti perään hain hostellihuoneestani kolme valokuvaa Nokiasta ja kirjoitin yhden kuvan taakse koko nimeni sekä Nokia Finlandin. Katsoin pariskuntaa määrätietoisesti silmiin, laitoin valokuvat pöydälle ja toivotin heidät tervetulleeksi Nokialle ensi kesänä. Suomi on silloin kauneimmillaan. Ja ilmainen majoitus on selviö. Lopuksi heitin myyntipuheeni kovimman vakuutuksen: ”Kun olette viettäneet yhden loman Nokialla, niin sen jälkeen teidän ei tarvitse enää ikinä huolehtia vatsataudeista reissuillanne. Trust me!”

Kaikki kiusallisuus oli ehtinyt kadota kuin pieru Lempäälään ja poistuimme eri teille jokainen tyytyväisenä. Osa minusta aistii, että joku viaton päivä he vielä saapuvat Nokialle. Mukavaa loppiaista!