Rakkauskirje Islannin jalkapallomaajoukkueelle

Jalkapallon EM-kisat käynnistyvät, ihanaa! Ensimmäistä kertaa mukana kisoissa oleva piskuinen Islanti on herättänyt laajaa ihastusta. Jokainen lehti ja nettisivusto on kirjoitellut Islannista ihmeen syitä ja seurauksia, mutta itse en ainakaan ole nähnyt vielä missään avointa rakkauskirjettä Islannin jalkapallomaajoukkueelle. Tässä on sellainen.

Se oli viaton perjantai 10.10.2014 Latvian pääkaupungissa, Riiassa. Olin lähtenyt neljä päivää aiemmin maailmanympärysmatkalle. Minä ja ystäväni Olli olimme körröötelleet raihnaisella Hondallani Nokia-Helsinki-Tallinna-Riika-välin ja pian olimmekin jo perillä upeassa Riiassa.

Olin suunnitellut 3,5 kuukauden reissuni perusrungon valmiiksi ja yhtenä tapahtumakohtana oli perjantaille 10.10. merkittynä jalkapallon EM-karsintaottelu Latvia-Islanti. Olin hyvin innoissani tuosta matsista, sillä olen aina halunnut matkustaa Islantiin ja nyt minulla oli mahdollisuus nähdä suosikkimaani ylistetty futisjoukkue livenä. Suorastaan tärisin positiivisesta jännityksestä.

Kävelimme Riian keskustan laitamilla sijaitsevalle Skonto Areenalle, missä alkoi melkoinen sisäänpääsykaaos. Siellä oli ainoastaan kaksi lippuluukkua, jonne rynni samanaikaisesti pari tuhatta ihmistä. Monien taklailujen ja uhkaavien katseiden päätteeksi olimme saaneet ostettu 1,5 euroa maksaneet pääsyliput ja hengailimme stadionilla. Ottelutapahtuma oli kuin iso disco Nokialla 1990-luvulla - kaksi buffettia, paljon rumia miehiä eikä juurikaan naisia. Katsomopaikkamme olivat mukavasti aivan kentän vieressä ja pystyimme suorastaan aistimaan EM-jalkapallohikeä.

Sitten se tapahtui - minä jalkapallomaajoukkuerakastuin! Latvian ja Islannin miehistöt saapuivat nurmelle, ja pian alkoi hämmästyttävän yksipuolinen näytös. Islanti voitti ottelun numeroin 0-3 (0-0) ja voin kertoa, etten ole koskaan enkä ikinä nähnyt niin yhtenäistä ja hyvähenkistä jalkapallojoukkuetta kuin Islanti oli tuona viileänä lokakuisena perjantai-iltana 2014. Muistan jo tulloin sanoneeni Ollille, että Islanti menee heittämällä EM-kisoihin.

Islannin viikingit, uljaat hahmot

Islannin suurin tähti, ylempi keskikenttämies Gylfi Sigurdsson, ohjasi pelin kulkua miten tykkäsi. Hän nosti tempoa Latvian ollessa normaaliakin enemmän ahtaalla ja laski tempoa huomatessaan oman joukkueensa tarvitsevan hengähdysaikaa. Reilun tunnin pelin jälkeen Islanti sai vihdoin tehtyä 0-1-voittomaalin ja tuon osuman teki - tottakai - Sigurdsson.

Islannin keskikentän pohjalla nähtiin toinen uljas hahmo, valtavalla ruuhkaparralla varustettu kapteeni Aron Gunnarsson. Hän näytti tuossa partalookissaan noin 62-vuotiaalta metsurilta, mutta oikeasti mies on tälläkin hetkellä vasta 27-vuotias, eli jalkapalloilija parhaassa iässä. Gunnarssonin rauhallinen ja pallovarma pelaaminen puolustuslinjan ja hyökköyspelaajien välissä oli niin kaunista katseltavaa, että siinä meinasi heilahtaa vieno kyyneli poskipäihin. Gunnarsson tietää, ettei hän ole kentän taitavin pelaaja, sillä sellainen pelaa hänen yläpuolellaan. Mies taisteli, raastoi, taklasi ja teki kaikkensa - ja jokaikisen kaksinkamppailun päätteeksi pallo jäi hänelle. Sen jälkeen syöttö ylöspäin Sigurdssonille ja hyökkäyspään mielikuvituksellisuudet käyttöön.

Islannin laitapelaajat olivat hekin kunnioitusta herättäviä viikinkejä. Oikealla laidalla rouhinut kaljupäinen jyrä Emil Hallfredsson ei ollut kentän nopein eikä todellakaan taitavin, mutta hän oli kentän junin. Kyllä, hän oli kuin islantilainen juna ilman hiuksia. Eihän Islannissa varmaan edes ole junaraiteita, mutta Hallfredsson heillä on! Vaikka siellä sivurajan tuntumassa olisi kasvanut mäntyjä, niin Hallfredsson olisi juossut naama peruslukemilla niiden läpi. Hieno hahmo!

Toisella laidalla olikin sitten Hallfredssonin vastakohta, Birkir Bjarnason. Norjalainen jääkiekkolegenda Espen ”Shampoo” Knutsen näyttää Bjarnasonin rinnalla luokalleen jääneeltä kumiankalta! Bjarnason paineli vasemmalla laidallaan menemään yltiöpäisen röyhkeällä letkeydellä ja ennen kaikkea takatukka hulmuten! Usein mies kuvitteli olevansa taitavampi kuin Messi ja Ronaldo yhteensä, ja kuin ihmeen kaupalla yllättävän monta harhautusta onnistui. Mies välillä keräili nurmenpintaan, korjasi joka kerta ensin tukkaansa ja nousi aina uudestaan ylös. Upea hahmo hänkin!

Keskuspuolustuksessa Ragnar Sigurdsson ja Kari Arnason olivat myös tyylikkäitä. Ei mitään ylimääräistä häsläämistä. Vaikka esimerksiksi Arnason näytti enemmänkin ylöjärveläiseltä putkimieheltä, niin siellä hän vaan dominoi alakertaa. Pääpallot voitettiin 100-prosenttisesti ja pallo pelattiin helpolla syötöllä eteenpäin. Latvia ei päässyt laukomaan kertaakaan koko ottelussa.

Ja pakkohan tähän on vielä mainita kaikkien futisromantikkojen lempipelaaja, 37-vuotias hyökkääjä Eidur Gudjohnsen, jonka satumainen ura saa kylmiä väreitä aiheuttavan ihanan kruununsa EM-kisoissa. Gudjohnsen ei harmittavasti ollut tuona perjantai-iltana Latviassa.

Latvia-Islanti päättyi siis numeroihin 0-3 ja teimmekin siinä Ollin kanssa ottelun lopussa vähän johtopäätöksiä ja suunnitelmia. Nimittäin hotellimme sijaitsi Riian keskustan toisella puolella, noin kolmen kilometrin kävelymatkan päässä, ja kello oli jo lähes puolenyön hujakoilla. Päätimme, ettemme puhu sanaakaan suomea ettei meitä vaan sekoiteta islantilaisiksi ja ettemme saa huonolla säkällä pataamme paikallisilta aggressiviisilta futishannuilta.

Siispä kävelimme vihaisen oloisina, ikään kuin ylipettyneinä Latvian tappioon, keskustan läpi ja korkeintaan murisimme toisillemme. Lopulta olimme takaisin hotellilla ja muistan vieläkin kuinka hehkutimme ihastuneina Islannin viikinkipelaajien ylivoimaa.

Minkä takia Islanti on EM-kisoissa?

Pieni saari, kaikki tuntee kaikki, pelaajat ovat pelanneet lapsesta saakka yhdessä ja ennen kaikkea loputon määrä harjoittelua. Islannin pelaajat pelasivat Riian illassa toisilleen, tiesivät tarkalleen mitä muut joukkuekaverit tekivät ja mitä ne tulevat tekemään seuraavassa tilanteessa. Ei tuittuilua, ei filmaamista, ei mitään ylimääräistä. Rehellistä taistelua oman maan ja joukkuekaverien puolesta.

Maailman yhtenäisin joukkue. Kultainen sukupolvi. Tuota samaa yhtenäisyyttä ja oman maan ylpeyttä tulemme näkemään myös näissä EM-kisoissa. Islanti tulee sulattamaan sydämiä.

Summa summarum: Islannin jalkapallomaajoukkue, minä rakastan sinua. Toivon kaikkea hyvää EM-kisoihin ja lupaan katsoa sekä kannustaa jokaisen ottelunne. <3

Jalkapallorakkaudella,

Petteri Poukka

Valmistuneille

Mitä vuolaimmat onnittelut kaikille valmistuneille.

Ja ilman muuta virtuaalikesäterveiset myös kaikille joskus aiemmin valmistuneille tai sitten hamassa tulevaisuudessa valmistuville, kesälomansa aloittaneille sekä herranjestas ylipäätään kaikille mukaville ihmisille!

Itse valmistuin ylioppilaaksi tasan 14 vuotta sitten ja tradenomiksi puolestaan noin 4,5 vuotta sitten. Juuri valmistuneille haluaisin jakaa alla olevia elämänohjeita, joita olen itse pyrkinyt noudattamaan:

Mielestäni koulutusta ja hienoa työtitteliäkin tärkeämpää on se, millainen olet ihmisenä ja miten kohtelet muita. Koulutus ja työ eivät kuitenkaan määritä ihmistä. Olen käynyt kouluja valtavan osan elämästäni, mutta siitäkin huolimatta suurimmat oppini olen saanut elävästä elämästä tavallisilta, erilaisilta ihmisiltä, jotka tekevät ja tahtovat vilpittömästi hyvää toisille ihmisille sekä ympärillä olevalle yhteisölleen.

Elämässä on pohjimmiltaan kyse siitä, millaiset suhteet luot toisiin ihmisiin.
Vahingonilo, katkeruus, ahneus, kostonhimo ja kaikenlainen negatiivisuus ovat erittäin huonoja energianlähteitä. Ne lisäävät yleensä vain pahaa oloa ympärilleen.

Joten miksikäs et olisi positiivinen, nauttisi omista sekä muiden onnistumisista ja hymyilisi mahdollisimman paljon. Lopulta hyviä asioita tapahtuu hyville ihmisille. Ja vaikka toisinaan tuntuu, että kaikki on aivan perseestä, niin ehkä silloin kannattaa muistaa vanha nokialainen vessakirjoituselämänviisaus:

Istut, pieret taikka kävelet, perse antaa aina sävelet. Hyvää alkanutta kesää, moi!

Hyvää äitienpäivää

Tyypillistä mun säkää! Käyn säännöllisesti joka vuosi toukokuun toisena sunnuntaina kukkakaupassa ja jokaikinen kerta siellä on kauhea ruuhka miehiä ostamassa kukkia. Joka tapauksessa äitienpäivä on itselleni tosi henkilökohtainen, sillä mun oma äitihän synnytti aikoinaan mut. Aion nostaa tämän aiheen esille kahvipöytäkeskustelun lomassa.

Äitini on kova luu! Mun isä kuoli syöpään ollessani 14-vuotias ja sen jälkeen äiti on yksin koulinut musta ja siskostani kohtalaisen fiksuja kansalaisia. Ja nyt reilun vuosikymmenen ajan äiti on ollut myös erinomainen mummi siskoni kolmelle tyttärelle.

Onhan tässä oman äitin kanssa tullut koettua kaikenlaista vuosien saatossa. Hän kuskasi mua 90-luvulla kesät talvet futis- ja lätkäreeneihin, teki ruokaa ja prässäsi käymään koulut kunnolla. Äitini löysi teinipoikavuosinani kaapinkätköistäni ties kuinka monta kertaa kömpelösti piilottamiani pornolehtiä, mutta yhä edelleen lehdet ovat vintissä jemmassa. Ne ovat tärkeitä palasia nuoruudestani. Ne ovat osa kasvuani pojasta aikuiseksi.

Yksi ikimuistoisimmista välikohtauksista sijoittuu kesään 1998, jolloin minä, 16-vuotias pottatukka, sekä äitini olimme kaksistaan pyöräilemässä Nokian Siurossa. Äitini polkupyöräili noin 50 metriä minua edellä ja siinä yhtäkkiä eräs noin kolmekymppinen äijä körröötteli vanhalla mopollaan mun ohi, pysäytti moponsa, tiputti housut nilkkoihinsa ja ryhtyi tekemään helikopteriesitystä!

Pyöräilin hetkessä tilanteen ohi ja mietin vaan, että morjens mitä kylähulluja täällä Nokiallakin on. Ei jäänyt minkäänlaisia traumoja, mutta äimistelin vaan. Kolme viikkoa myöhemmin mulla alkoi kesätyöt Nokian kaupungin katujenkunnossapitoyksikössä. Ensimmäisenä työpäivänä olimme parin muun kesätyöntekijänuorukaisen kanssa taukotilassa odottamassa hommien alkua ja meidän pomo ohjeisti meitä. Sitten pomo sanoi, että hän lähtee jatkamaan töitä ja kohta tähän tulee teidän kesätyöohjaaja. Sitten taukotilaovi aukesi ja ohhoh - siinä oli se sama kolmekymppinen viuhahtajaäijä! Mitä h*lvettiä, kuiskasin itselleni ja meinasin purskahtaa voimakkaaseen naurunremakkaan. Sama äijä! Varsin epäpätevä kesätyohjaajahan hän oli, eikä hän edes muistanut mua lainkaan.

Tuollaiset tapaukset vahvistaa ihmistä olemaan valmiina maailman haasteisiin. Kovimmillakin hetkillä silti aina yksi asia rauhoittaa - oman äidin tuki ja rakkaus. Hyvää äitienpäivää kaikille! <3

Viestinnän ytimessä

Olen käynyt reilun vuoden verran nokialaisessa palvelukodissa 80-vuotiaan Kyöstin luona. Olen mukana vapaaehtoisjärjestön Lähimmäispalvelussa, jonka tarkoituksena on tuoda ystävyyttä ja juttuseuraa yksinäisille ihmisille.

Mun ja Kyöstin tarinan alku löytyy TÄSTÄ.

Tänä keväänä olen ollut kiireisempi kuin koskaan. Päivätyöni pyörii vielä normaalisti ja sen lisäksi perustin oman viestintätoimistonkolmen ystäväni kanssa. Viestintäliigan neljä arvoa ovat ymmärrys, laatu, nuorekkuus ja rohkeus.

Olen karvan yli kolmekymppinen hyväkuntoinen ja parhaassa työiässä oleva könsikäs. Elämäni on varsin kiireistä ja päivät ovat täynnä tekemistä. Olen laajasti verkostoitunut sosiaalisessa mediassa ja myös tosielämässä. Olen haastanut itseäni, asettanut tavoitteita, oppinut kokeneemmilta, ottanut riskejä, heittäytynyt ja laittanut itseäni likoon. Kehut ja v*ttuilut otan aina vastaan selkä suorassa ja selittelemättä.

Viime viikolla sain kokea totaalisen pysähtymisen hetken käydessäni tuttuun tyyliin moikkaamassa ystävääni Kyöstiä. Tällä kertaa tilasimme taksin ja körrööttelimme Nokian keskustaan kahvilaan. Kyöstillä oli ykköset päällä, hiukset kammattuina millimetrien tarkkuudella ja vanhan herran koko olemus huokui innokkuutta. Hänelle viikon tärkein reissu ja siihen panostetaan. Ostin meille kahvit ja siinä me äijät sitten hörpimme kuumia juotaviamme sekä tarkkailimme keskustan pääkadun vilkasta autoliikennettä.

Kyöstin puheesta on kohtalaisen vaikeaa saada selvää ja siinä pitää ihan tosissaan keskittyä kuuntelemiseen. Myöskään oman viestini meneminen perille ei ole itsestäänselvyys, sillä minun täytyy muotoilla sanani sellaisiksi, että hän yhtäältä kuulee ja toisaalta ymmärtää mistä on kyse. Viestinnästähän tässä on kyse. Ihan sama perusajatus kuin netissä ja somessa ja kaikkialla – viestin viemisestä ja vastaanottamisesta.

Ystävykset

Oli vapauttavaa havahtua siihen tosiasiaan, että viestintätoimistomme kaikki neljä arvoa sopivat minun ja Kyöstin ystäväkahvipöytäkeskusteluun kuin ennakkoluuloton fasaani keväiseen lähiökatukuvaan – kerrassaan loistavasti.

Ymmärrys on sitä, että tiedostan mitä Kyösti haluaa ja miten voin häntä auttaa. Laatu on sitä, että rupatteluhetkiemme pienimmästäkään yksityiskohdasta ei tingitä ja että tunnistan hänen toiveet ja tarkoitukset. Istuessamme samassa kahvipöydässä ja jutellessamme niitä näitä olemme Kyöstin kanssa nuorekkaita jätkiä. Huolimatta lähes 50 vuoden ikäerostamme nauramme samoille asioille ja olemme samalla aaltopituudella.

Rohkeus on heittäytymistä ja tunteiden herättämistä. Aina toisinaan jakelen itselleni hiljaisia kiitoksia, että uskalsin perustaa oman yrityksen ja että uskalsin aikoinaan lähteä rohkeasti vapaaehtoistoimintaan. Toisten auttamisesta saa uskomattoman paljon energiaa ja positiivisia asioita elämäänsä. Vieläkin kovempana tekona pidän kuitenkin Kyöstin rohkeutta ilmoittaa yksinäisyydestään eteenpäin ja toivoa, että joku vapaaehtoistyöntekijä joskus ystävystyisi hänen kanssaan. Ja tässä sitä ollaan. Petteri, 34, ja Kyösti, 80, ystävykset.

Kyösti ei ole ikinä käyttänyt tietokonetta eikä internettiä. Hän ei varmasti edes tiedä mikä on sosiaalinen media. Mutta kuitenkin juuri hän on se, joka antaa itselleni viikoittain oppitunnin läsnäolosta ja merkityksellisestä viestinnästä. Ihmiseltä ihmiselle.

Ja siitähän tässä viestinnässä on pohjimmiltaan kyse.

Jännittävä hammaslääkärireissu

Ajauduin tiistaina tiukkasanaiseen välienselvittelyyn itseni kanssa keskellä Tammelantoria!

Mulla oli hammaslääkäriaika varattuna Tammelan hammashoitolaan ja olin niin hyvissä ajoin maisemissa, että päätin muina miehinä mennä piipahtamaan Tammelantorilla. Mulla oli varsin kova nälkä, jonka seurauksena yksi asia johti toiseen, unohdin hetkellisesti kaiken ympärilläni olevan ja löysin itseni ostamasta mustaamakkaraa. Keväinen aurinko suorastaan hyväili 80-kiloista miesvartaloani istuessani toripenkeillä ja nauttiessani olostani napostellen kertakaikkisen maukasta mustaamakkaraa puolukkahillon kera.

Sitten yhtäkkiä ajantajuni palasi ja esitin nopeasti itselleni sen kysymyksen: Mitä h*lvettiä sinä teet, Petteri?

Katsoin kelloani. Voi perse, 12 minuuttia aikaa olla hammaslääkärissä ja minä mussutan täällä mustaamakkaraa kuin mikäkin puupää. Hampaani näyttivät varmasti Uuno Turhapuron purukalustoakin mustavalkoisimmilta ja olin kokonaisuutena syvästi pettynyt omaan toimintaani. En ole moneen kuukauteen syönyt mustaamakkaraa ja nyt sitten päätin herkutella, kun hammaslääkäriaika on reilun kymmenen minuutin päästä. Tyhmä, tyhmä, tyhmä, kuiskailin tiuskien itselleni. Jos siinä ei olisi ollut muita ihmisiä ympärillä, niin ihan hyvin olisin voinut aloittaa painiottelun itseni kanssa.

Jostain sain kuitenkin kaivettua taisteluilmeen päälleni, tein nopeita johtopäätöksiä ja aloin toimia! Ahmin loput tummat jöötit suuhun, tepastelin juoksujalkaa lähikauppaan, ostin hammasharjan ja sitten kiireen vilkkaa Tammelan hammashoitolan vessaan pesemään hampaat. Ja oho - olin kreivin aikaan odottelukäytävällä valmiina hammaslääkärikäynnille. Pienimuotoinen shokkitila siinä toki oli, mutta eiköhän sitä pysty viimeistään kiikkustuolissa nauramaan tälle hieman hurjaltakin kuulostavalle välikohtaukselle.

Kiitos jo etukäteen perheelle, ystäville, sukulaisille ja kaikille tutuille myötätunnosta! Tämä oli hieno matka ja nyt tuntuu voimakkaasti siltä, että olen henkilökohtaisella tasolla paljon valmiimpi ihminen kohtaamaan seuraavat hammaslääkärireissut.