Viestinnän ytimessä

Olen käynyt reilun vuoden verran nokialaisessa palvelukodissa 80-vuotiaan Kyöstin luona. Olen mukana vapaaehtoisjärjestön Lähimmäispalvelussa, jonka tarkoituksena on tuoda ystävyyttä ja juttuseuraa yksinäisille ihmisille.

Mun ja Kyöstin tarinan alku löytyy TÄSTÄ.

Tänä keväänä olen ollut kiireisempi kuin koskaan. Päivätyöni pyörii vielä normaalisti ja sen lisäksi perustin oman viestintätoimistonkolmen ystäväni kanssa. Viestintäliigan neljä arvoa ovat ymmärrys, laatu, nuorekkuus ja rohkeus.

Olen karvan yli kolmekymppinen hyväkuntoinen ja parhaassa työiässä oleva könsikäs. Elämäni on varsin kiireistä ja päivät ovat täynnä tekemistä. Olen laajasti verkostoitunut sosiaalisessa mediassa ja myös tosielämässä. Olen haastanut itseäni, asettanut tavoitteita, oppinut kokeneemmilta, ottanut riskejä, heittäytynyt ja laittanut itseäni likoon. Kehut ja v*ttuilut otan aina vastaan selkä suorassa ja selittelemättä.

Viime viikolla sain kokea totaalisen pysähtymisen hetken käydessäni tuttuun tyyliin moikkaamassa ystävääni Kyöstiä. Tällä kertaa tilasimme taksin ja körrööttelimme Nokian keskustaan kahvilaan. Kyöstillä oli ykköset päällä, hiukset kammattuina millimetrien tarkkuudella ja vanhan herran koko olemus huokui innokkuutta. Hänelle viikon tärkein reissu ja siihen panostetaan. Ostin meille kahvit ja siinä me äijät sitten hörpimme kuumia juotaviamme sekä tarkkailimme keskustan pääkadun vilkasta autoliikennettä.

Kyöstin puheesta on kohtalaisen vaikeaa saada selvää ja siinä pitää ihan tosissaan keskittyä kuuntelemiseen. Myöskään oman viestini meneminen perille ei ole itsestäänselvyys, sillä minun täytyy muotoilla sanani sellaisiksi, että hän yhtäältä kuulee ja toisaalta ymmärtää mistä on kyse. Viestinnästähän tässä on kyse. Ihan sama perusajatus kuin netissä ja somessa ja kaikkialla – viestin viemisestä ja vastaanottamisesta.

Ystävykset

Oli vapauttavaa havahtua siihen tosiasiaan, että viestintätoimistomme kaikki neljä arvoa sopivat minun ja Kyöstin ystäväkahvipöytäkeskusteluun kuin ennakkoluuloton fasaani keväiseen lähiökatukuvaan – kerrassaan loistavasti.

Ymmärrys on sitä, että tiedostan mitä Kyösti haluaa ja miten voin häntä auttaa. Laatu on sitä, että rupatteluhetkiemme pienimmästäkään yksityiskohdasta ei tingitä ja että tunnistan hänen toiveet ja tarkoitukset. Istuessamme samassa kahvipöydässä ja jutellessamme niitä näitä olemme Kyöstin kanssa nuorekkaita jätkiä. Huolimatta lähes 50 vuoden ikäerostamme nauramme samoille asioille ja olemme samalla aaltopituudella.

Rohkeus on heittäytymistä ja tunteiden herättämistä. Aina toisinaan jakelen itselleni hiljaisia kiitoksia, että uskalsin perustaa oman yrityksen ja että uskalsin aikoinaan lähteä rohkeasti vapaaehtoistoimintaan. Toisten auttamisesta saa uskomattoman paljon energiaa ja positiivisia asioita elämäänsä. Vieläkin kovempana tekona pidän kuitenkin Kyöstin rohkeutta ilmoittaa yksinäisyydestään eteenpäin ja toivoa, että joku vapaaehtoistyöntekijä joskus ystävystyisi hänen kanssaan. Ja tässä sitä ollaan. Petteri, 34, ja Kyösti, 80, ystävykset.

Kyösti ei ole ikinä käyttänyt tietokonetta eikä internettiä. Hän ei varmasti edes tiedä mikä on sosiaalinen media. Mutta kuitenkin juuri hän on se, joka antaa itselleni viikoittain oppitunnin läsnäolosta ja merkityksellisestä viestinnästä. Ihmiseltä ihmiselle.

Ja siitähän tässä viestinnässä on pohjimmiltaan kyse.