Karvaisia terveisiä syyslomalta

My boy Seppo on aloittanut vakituisena pakinoitsijana Sheltit-lehdessä. Tässä syyskuun numeron Sepon elämää -kirjoitus.

-- -- --



Olen 7-vuotias shelttinuorukainen Seppo ja tulen tästä eteenpäin kirjoittamaan vakituisesti pakinaa tähän Suomen parhaimpaan lehteen. Olen jo vuosien ajan toiminut aktiivisena koirana sosiaalisessa mediassa ja nyt tämä printtimediankin puolelle siirtyminen tuntuu luonnolliselta jatkumolta, sillä olen kunnianhimoinen sheltti ja haluan urallani eteenpäin.

Tällä hetkellä olen oikein tyytyväinen elämääni. Saan ruokaa aamuin illoin, käyn ulkona 3-4 kertaa päivässä, nukun aina kuin se vaan on mahdollista, vartioin persettäni omilta äänekkäiltä pieruiltani ja kaiken kaikkiaan viihdyn shetlanninlammaskoirana erinomaisesti.

Ei voisi vähempää kiinnostaa olla esimerkiksi ihminen. Kaikilla on aina kauhea kiire, kaikki stressaa turhanpäiväisistä pikkuasioista ja usein raha ohjailee liikaa ihmisten elämää. Itselläni ei ole ollut ikinä rahaa. Okei, täytyy myöntää, että periaatteessa mulla on kymmeniä tuhansia euroja vuokrarästejä ja muita laskuja maksamatta iskälleni, sillä hän on aina hoitanut kaikki maksuvelvoitteet. Toki jouluaattoisin olen koiratontun roolissa mukana iskän joulupukkikeikoilla, eli periaatteessa joitakin satasia tulee lyhennettyjä velkoja vuositasolla. Pitää olla siinä mielessä tyytyväinen.

Mä elän rutiineista. Allekirjoittaneen arki onkin varsin kaavamaista ja tasaisella varmuudella eteenpäin puksuttavaa shelttilaiffia. Kun aamulla kuulen herätyskellon äänen, niin oon noin sekunnissa hypännyt sänkyyn tuijottamaan iskää sieluun asti. Tuolla intensiivisellä tuijotuksellani haluan viestiä hänelle, että voit mun puolestani kyllä painaa sitä torkkunappia ja jatkaa nukkumista, mutta siinä tapauksessa minä väännän tyylikkäät aamukakat olohuoneen matolle. Tuijotus toimii aina!

Vuosien tarkkailutöiden tuomat rutiinit helpottavat elämääni. Tiedän, mitä kotona tulee aina tapahtumaan. Tutut ovien äänet, jääkaapin valo, TV-kaukosäätimen kanavanapin hento rusahdus, banaaninkuorien repiminen. Ja niin edelleen. Tunnistan nuo kaikki, vaikka olisin nauttimassa rentouttavia koiranunia.

Oon myös osakkaana iskän viestintätoimistossa, mutta ei mua yleensä toimistolla näy. Toimistolla onkin ollut hieman närää herättävä tunnelma, sillä muilla osakkailla on lyhyet lomat, mutta itse vietin ensin neljän kuukauden kesäloman, jonka jälkeen mulla alkoi äskettäin pyöriä syyslomat. Parin kuukauden päästä käynnistyykin sitten joululomasesonki. Eli tälle lomalaiselle kuuluu oikein hyvää!

Jos pitäisi nimetä tärkein asia elämässäni, niin se olisi varmaankin juusto. Tai siankorva. Tai kinkkumakkara. Tai juusto, jonka jälkeen ulos pääseminen. Tai ulkona kinkun syöminen. Kyllä korvatulpatkin menee pahimpaan nälkään. Mennyt monta kertaa. Kykenen venymään uskomattomiin suorituksiin, jos palkintona on vaikkapa juustonpala. Ruoka ohjailee mun elämää, enkä todellakaan häpeile myöntää sitä.

Vapaa-ajalla tykkään juoksennella metsissä vapaana. Se on mahtavaa! Aika usein tulee hyvähenkisiä kohtaamisia fasaanien kanssa. Siinä me ollaan kaksi komeaa eläintä yleensä noin seitsemän metrin etäisyydellä katselemassa toisiamme. Jännitysmomenttien noustua liian korkeiksi toinen meistä säntää aina henkensä edestä pakoon. Ja se säntäilijä ei ole fasaani.

Nyt kun summailen tätä pakinaa ja teen vähän johtopäätöksiä, niin päällimmäisenä tässä paistaa esiin se fakta, että olen varsin kova jätkä. Mukavaa syksyä kaikille shelttikavereille!

Seppo
Facebook: sepposheltti
Twitter: @seppokoira